Kiistaton kulttuuriteko ulkomaisista rockkeikoista Suomessa
Tämä teos on Suomen tietokirjailijat ry:n tuen ansainnut. Mikael Huhtamäen Live in Finland 1955–1979 dokumentoi aikavälillä 1955–1979 Suomessa esiintyneiden ulkomaisten rockyhtyeiden ja – artistien keikat, konserttien pitopaikat ja ajankohdat. Suururakkaa varten läpikäytyjen lehtiartikkeleiden ja mikrofilmien lisäksi 76 haastattelun ja tuhannen sähköpostin avulla on kerätty konserttiyleisön muistoja vuosina 2008–2012.
1960-luvun alkupuolella rock oli vasta tuloillaan näille kulmille ja eräänlaisena lähtölaukauksena toiminutta Paul Ankan vuoden 1959 Linnanmäen visiittiä seurasivat muun muassa rock n’ rollin kiistattomiin pioneereihin lukeutuva Gene Vincent Esquiresin säestämänä Lahdessa 1964 sekä Helsingin Kulttuuritalolla esiintynyt Joey Dee & The Starlites, jonka kokoonpanosta löytyi tuossa vaiheessa puolet tulevasta Young Rascalsista, eli solisti Eddie Brigati ja urkuri Felix Cavaliere.
Brittiläistä rhythm and bluesista ponnistanutta musiikillista lähestymistapaa 1960-luvun puolivälissä tunnetuimmillaan edustivat Linnanmäellä esiintynyt ja juuri Alan Pricen kokoonpanostaan menettänyt The Animals, The Rolling Stones Yyterin juhannusjuhlilla sekä The Who Helsingin jäähallissa vappuaattona 1967. Kyseinen vuosi osoittautui erittäin merkittäväksi, sillä Kulttuuritalolla konsertoivat toukokuussa The Jimi Hendrix Experience ja marraskuussa rockin historian ensimmäinen superyhtye Cream. Eric Clapton ehätti esiintyä samaisessa kontekstissa myös lyhytikäisen Blind Faithin kanssa kesäkuussa 1969. Brittibluesin keskeisistä nimistä Peter Greenin johtama Fleetwood Mac konsertoi Kulttuuritalolla peräti kolmesti; marraskuussa 1968 ja maaliskuussa sekä marraskuussa seuraavana vuonna.
Hardrockin suurimmat, Led Zeppelin ja Deep Purple konsertoivat maassamme kumpikin kerran uransa huippuvaiheessa; Zeppelin helmikuussa 1970 ja Purple kahta vuotta myöhemmin. Zeppelinin ohjelmisto painottui luontevasti kahteen ensimmäiseen pitkäsoittoon, mutta keikalla kuultiin myös tuossa vaiheessa levyttämätön Since I Have Been Loving You. Purplen setti keskittyi In Rock ja Fireball-albumeihin, mutta mukana olivat myös Lazy ja Space Truckin’ tuossa vaiheessa julkaisemattomalta Machine Headilta. Vuosikymmenen loppupuolelle siirryttäessä huomion saavat muun muassa Let There Be Rock-aikoihin Kulttuuritalolla keikan heittänyt Ac/Dc sekä punkrockin keskeiset nimet, useita kertoja maassamme jo 70-luvulla vieraillut Ramones sekä kesken London Callingin levytyksen Ruisrockissa vuonna 1979 konsertoinut The Clash. Kyseisen klassisen tupla-albumin kappaleista Ruissalossa kuultiin nimiraita sekä Four Horsemen.
Konserttien biisilistojen voikin runsaan detaljitiedon ohella todeta olevan parasta, mitä kirjalla on tarjottavanaan. Lähitarkasteluun on valikoitunut 20 historiallisinta konserttia ja lopun top 500-listauksessa luetellaan kyseisen laajuinen otos kaikista Suomessa valittuna ajanjaksona järjestetyistä konserteista.
Kaikesta hyvästä huolimatta kaikkea ei voi saada ja lähitarkasteluun olisin kaivannut erityisesti Ten Years Afterin, Rory Gallagherin ja Freen konsertteja. Freen legendaarinen originaalikvartetti konsertoi maassamme kahdesti; Turussa ja Helsingin Finlandia-talolla maaliskuussa 1972, Ten Years After Helsingin Kulttuuritalolla joulukuussa 1969 ja Rory Gallagher vuoden 1975 Ruisrock-esiintymisen lisäksi Kulttuuritalolla maaliskuussa 1976 ja kyseinen konsertti myös äänitettiin radiota varten!