Viimeistään kuolema vastaa kysyjälle
Miina Supisen (s. 1976) hauska outoilu ja outo hauskuutus ovat saanut pienempien töiden jälkeen viimein romaanimuotoista jatkoa, vaikka uusin teos Säde onkin selvästi aiempia vakavampi. Se kertoo nuoren nimihenkilönsä hengellisestä etsinnästä ja hänen kohtaamisestaan karismaattisen Voulan johtaman muinaissuomalaiseen luonnonuskoon perustuvan kultin kanssa. Levottoman Säteen muuttaessa asumaan metsän keskelle muutostilaan ajautuvat myös hänen vapaa suhteensa autistiseen avomieheensä Anttiin ja naisiin menevään vanhempaan arkeologirakastajaansa Victoriin. Vastakkain asettuvat näin mennyt ja nykyaika, uskonnollisuus ja ateismi sekä erilaiset käsitykset ihmisten välisistä rakkaussuhteista.
Muodon puolesta Supinen vaihtelee näkökulmaa minäkerronnan ja kolmannen persoonan välillä sekä piristää lukujen väleihin lisätyillä katkelmilla esimerkiksi kansantaruista tai tekstiviestikeskusteluista.
Hieman vinksahtaneesta juonikuviostaan huolimatta Säteessä on absurdia, huumoria ja absurdia huumoria kirjailijan aiempaa tuotantoa vähemmän. Tällä kertaa hauskuus syntyy pääasiassa yllättäen vaihtuvista näkökulmista ja etenkin henkilöhahmojen maailmankuvien törmäyttämisestä. Supinen tarjoaa myös tuttuun tapaansa hyviä huomioita eritoten nuorten aikuisten pohdinnoista ja heidän kohtaamistaan ongelmista. Säteen poukkoilevat ajatukset ja toiminta sekä niiden peittoon jäävät taustaprosessit tekevät hänestä teoksen mielenkiintoisimman hahmon, jolloin kaikki muut henkilöt jäävät ehkä tarkoituksellisestikin taka-alalle.
Päähenkilöt Säde ja haudan takaa tarinaansa kertova Vic mukaan lukien teoksen hahmot ovat kuitenkin hankalasti humorististen tyyppikuvaelmien ja uskottavan ihmiskuvauksen rajamaastossa. Se vaikeuttaa samastumista ja oikean lukuasennon löytämistä. Esimerkiksi jotkut oivaltavat kiteytykset asettuvat tarpeettoman ironiseen valoon, kun ne lausahtaa kovin satiirisesti kuvattu henkilö.
Säde on Supisen mukaan avoin yritys tehdä taidetta suurista kysymyksistä, rakkaudesta ja kuolemasta. Ne ovat myös helposti viihteellistyvää ja näin latistuvaa tematiikkaa, mutta Supinen selviää yrityksestään jotakuinkin kunnialla. Romaani ei tarjoa kokonaisia vastauksia, kuten ei aikaansa seuraavalla nykykirjallisuudella ole tapanakaan. Suurinta on kuitenkin rakkaus, joskaan ei aivan perinteisellä tavalla.
Huolimatta mausteistaan ja flirttailusta syvällisten teemojen kanssa Säde on kuitenkin ”vain” kelpo lukuromaani pienellä twistillä.