Kuva: Sami Hakkarainen
Esitys oli yksinkertaisesta viestistään huolimatta ajatuksia herättävä, koskettava ja kaunis. Lisäksi se tietenkin suorastaan pursui harrastajateattereille – etenkin nuoria ihmisiä sisältävälle – usein ominaista riemastuttavaa tekemisen intohimoa. Eija Jalkanen on ohjaustyössään osannut poimia näyttämölle tekijöissä idullaan olevaa osaamista ja luovuutta.
Villasukat ovat koko teosta yhdistävä elementti ja samalla osa esityksen sanomaa. Puhutaan villasukkajengiläisistä – pehmeinä säilyneistä ihmisistä. Sitten ovat nahkatakkeihin ja maihareihin sonnustautuneet – kuorensa läpäisemättömäksi kovettaneet. Samalla villasukista on ilmeisesti käytännön syistä, lavalla liikkumisen helpottamiseksi pätkitty pois kantapäät ja kärjet. Se luo näyttämölle omanlaistaan herkkää ja aistirikasta tunnelmaa kun varpaat ovat konkreettisesti maassa kiinni.
12 kosketusta kulkee enemmänkin sanoma kuin erityisen vahva tarina edellä. Juoni Maria-tytön ja suojelusenkelin välillä kipeästäkin kasvamisesta on rakenteellisesti kohtalaisen löyhä. Tarkoitus on lähinnä kehystää kohtausten jatkumo yhtenäiseksi teokseksi. Kohtausten joukkoon mahtuu kuitenkin monta helmeä ja siirtymät hoidetaan jouhevasti ja pääosin luontevasti, joten ratkaisu toimii.
Erityisen loistavina kohtauksina painuvat mieleen suojelusenkelin ja nuoren naisen välinen nyrkkeilyottelu. Paitsi että perusasetelma on ilahduttavan absurdi, on se toteutettu todella upeasti. Toinen aivan mahtava kohtaus on unen kuvituskohtaus, jossa pihaan saapuu hevosmies hevosineen. Tuomas Salopuro hevosena on klovneriamaisessa fyysisyydessään silkkaa timanttia.
Näytelmän musiikkikin toimii ja tukee teosta. Esitys kantaa tunnin mittansa erinomaisesti.
Kyseessä on vahvasti kristillinen näytelmä, enkä minä ole vahvasti tai heikostikaan kristillinen ihminen. Veräjä ry on nimenomaan kristillisen kulttuurin yhdistys, jonka tarkoitus on tarjota Enon asukkaille mahdollisuuksia kulttuuriharrastukseen. Tässä tapauksessa sanoma on kuitenkin kristillisen sijaan hyvin yleismaailmallinen:
”Yhteisöllisyys ja toisista huolenpitäminen […] ylläpitää pehmeyttä ja saattaa palauttaa sen. Jos villasukat hajoavat tai katoavat, parsitaan reiät tai neulotaan uudet tilalle. Se on sitä, kun olemme toisillemme läsnä korjaavasti ja parantavasti, rakastavasti. Kun välillämme on hyvää kosketusta.”
Kosketus, niin fyysinen kuin henkinenkin on vaikuttava ja joskus pelottava ja tuhoava asia. Toisaalta se voi olla myös hyvin konkreettisesti pelastava. Tämä on niin yksinkertainen perusasia, ettei sitä välttämättä tule aina edes ajatelleeksi. Onkin ihan paikallaan, että sitä nyt tällä tavoin musiikkiteatterin keinoin meille muistutellaan.