Sinun pitäisi rakastaa totuutta; mutta rakastat aina muita asioita & totuutta vain sivumennen! (117.)

Nyt on mahdollisuus sukeltaa suomeksi yhden 1900-luvun merkittävimmän filosofin intiimeihin ajatuksiin, mutta onko siihen syytä? Ludwig Wittgensteinin (1889–1951) päiväkirjat tulivat julkisuuteen vasta 20 vuotta sitten, ja kirjana ne julkaistiin Ilse Somavillan toimittamana vuonna 1997. Nyt ilmestyneestä suomennoksesta saamme kiittää Tommi Uschanovia, joka on varmasti joutunut tekemään töitä Wittgensteinin vaikeaselkoisten ajatusliikkeiden edessä. Suomennos on uskollinen alkuperäisen tekstin tyylilliselle epämukavuudelle, jota korostaa yli 500 tekstiä selittävää loppuviitettä. Ohuudestaan huolimatta kirja ei ole kevyt.

Toisinaan minusta tuntuu siltä kuin järkeni olisi lasinen sauva, joka kannattelee kuormaa & voi murtua minä hetkenä tahansa. Henkeni vaikuttaa minusta silloin eriskummallisen hauraalta. (71.)

Mitä voimme tirkistelemällä oppia Wittgensteinista? Päiväkirjaniteen alkuosan merkinnät käsittelevät usein Wittgensteinin ongelmallista suhdetta Marguerite Respingeriin (1904–2000), jonka hän toivoi tulevaksi vaimokseen, mutta vatvomisen jälkeen ei Margueritesta hänelle vaimoa tullut. Merkinnät muista Cambridgen filosofikollegoista, kuten esimerkiksi G. E. Mooresta, käsittelevät Wittgensteinin suhdetta heihin ihmisinä, eivätkä heidän filosofiaansa. Loppuosa on kirjoitettu Norjassa, ja näistä itsereflektiivisistä merkinnöistä huokuu useissa kohdin ahdistus, täydellisyyden tavoittelu ja uskonnollisuus. Päällimmäiseksi jää kuva masentuneesta ihmisestä, joka pyrkii kohti täydellisyyttä häveten pinnallisuuttaan. Välillä lukija voi unohtaa lukevansa Tractatus logico-philosophicus-teoksen luojan ajatuksia ja luulla eksyneensä Jussi Parviaisen blogiin.

Filosofian tehtävä on rauhoittaa mieli merkityksettömiltä kysymyksiltä. Joka ei ole taipuvainen pohtimaan sellaisia kysymyksiä ei tarvitse filosofiaa. (41.)

Kuinka päiväkirjoja tulisi arvostella? Olisi kummallista pyrkiä osoittamaan Wittgensteinin päiväkirjoihin merkitsemänsä ajatukset hyviksi, huonoiksi, oikeiksi tai vääriksi. Kyse on kuitenkin suurimmaksi osaksi yksityisiksi merkinnöiksi tarkoitetusta tekstistä, jolla on hän on pyrkinyt jäsentämään ajatteluaan, purkamaan tunnontuskiaan, ymmärtämään uniaan ja kirjaamaan omaelämänkerrallisia otteita. Päiväkirjat luovat kuvaa hieman erilaisesta Wittgensteinista, ihmisestä, jonka kaipuu edelliselle vuosisadalle saa hänet hakeutumaan sen ajan kulttuurilliseen ilmapiiriin. Hän ylistää esimerkiksi Kierkegaardia ja ihannoi 1800-luvun kirjallista ja musiikillista tuotantoa.
Päiväkirjoista tuskin saa mitään irti, jos ei ole kiinnostunut Wittgensteinista ja hänen filosofisesta aktiviteetista. Päiväkirjat eivät myöskään ole miellyttävin tapa aloittaa tutustumista.

Ludwig Wittgenstein: Ajatusliikkeitä. Päiväkirjat 1930–1932 & 1936–1937.
Toim. Ilse Somavilla. Suomentanut Tommi Uschanov. niin & näin -kirjat, Tampere 2011. s. 154.
(Denkbewegungen. Tagebücher 1930–1932, 1936–1937; 1997)