Olipa kerran tyttö, jonka isä piti vilkasta mielikuvitusta hyveenä ja kannusti uskomaan mahdottomaan. Ikäväkseen tyttö syntyi Viktoriaaniseen Englantiin, joten hänen kohtalonsa oli päätyä rikkaan ja ummetuksesta kärsivän lordin vaimoksi. Onnekseen tyttö oli hahmo sadussa ja kuten niissä yleensä käy, niin mielikuvitus ja usko mahdottomaan lopulta voittivat.
Liisa on kasvanut naitettavaan ikään sitten viime vierailunsa Ihmemaahan. Varsinainen tarina alkaakin kihlajaisista. Sankarittaren on määrä mennä kihloihin rikkaan lordin kanssa. Sulhasehdokas on kuitenkin vähintäänkin tympeä ja kärsii tosiaan ummetuksesta. Liisaa tuskin voi syyttää epäröinnistä. Antamatta lordilleen vastausta hän karkaa paikalta seuraten siniseen liiviin pukeutunutta jänistä, jonka huomasi juoksentelevan kartanon puutarhassa. Pian Liisa huomaa sinkoutuvansa kaninkoloa pitkin toiseen maailmaan.
Taikamaailmassa selviää ettei Liisa pääsekään vaikeita päätöksiä karkuun. Punainen kuningatar on Liisan poissaollessa vallannut Ihmemaan. Ennustuksen mukaan Liisa tappaa kuningattaren komentaman vaarallisen hirviön ja pelastaa näin valtakunnan. Luonnollisesti kuningatar saa vihiä ennustuksesta ja pyrkii sen toteutumisen estämään. Mikä näiden ennustusten kanssa muuten oikein on? Kunnes kuningatar alkaa vainota Liisan vanhoja ystäviä ei tytöllä ole mitään halua ryhtyä sankariksi.
Liisalta siis odotetaan tosimaailmassa naimisiinmenoa ja ihmemaassa valtakunnan pelastamista. Harmi että kotona odotteleva prinssi ei ole mikään unelmien poikamies. Ihmemaassa Liisa epäröi onko hän oikea vai väärä Liisa vastuulliseen tehtäväänsä. Tätä korostaa hänen kuningattaren palatsissa omaksumansa peitenimi “Um”. Tarinan edetessä Liisan on päästävä epäröinnistä eroon ja kasvettava tytöstä naiseksi. Ja tietysti pelastettava valtakunta siinä sivussa. Taikamiekan avustuksella. Mutta vaikka juoni onkin todella perinteinen satuaihelma, on se onneksi kääritty todella vaikuttavaan pakettiin.
Burton-lasien läpi nähtynä Carrollin luoma maailma saa hieman erilaisen ulkoasun. Kun visuaalisen puolen lisäksi näyttelijäkaartikin on kohdallaan niin viihdyttävä paketti on taattu. Johnny Depp välistä pelottaa ja joskus hauskuttaa hulluna hatuntekijänä, vaihtaen aksenttiaan ja ilmeitään tunnelman mukaan. Stephen Fry hauskuttaa kissana ja Christopher Lee mörisee pelottavasti lohikäärmeenä, kunnes menettää kielensä. Ikävä vain että juoni kärsii tyypillisyydestä. Kuulostaako eräältä toiselta vielä teattereissa pyörivältä elokuvalta?
Vaikka Liisa Ihmemaassa toistaakin kaikki fantasiaelokuvakliseet niin lapset ja nuoret varmasti rakastavat elokuvaa, onhan se täynnä vitsejä ja toimintaa. Liisakaan ei ole huonompi roolimalli elokuvan aikana itsenäiseksi kasvavana naisena. Harmittamaan jää silti että Carrollin vinksahtanut maailma asetetaan perinteisen lasten ja nuorten fantasiaelokuvan muottiin.