”Liikenneministeri Berner epäonnistunut tehtävässään”

Opiskelijan matkailu Joensuun kampukselta kotipaikkakunnalleen saattaa muuttua aiempaa hankalammaksi, jos junayhteyksiä karsitaan.

ISYY ja POKA pitävät kohtuuttomina Liikenne- ja viestintäministeriön suunnitelmaa vähentää junayhteyksiä Itä-Suomessa. – Pasi Huttunen, teksti & kuva

Itä-Suomen periferia-asema uhkaa pahentua liikenne- ja viestintäministeriön päätettyä lakata ostamasta VR:ltä useita junavuoroja eri puolilta Suomea. Lakkautettaviin vuoroihin kuuluvat myös välit Joensuu-Nurmes ja Joensuu-Varkaus. Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ja Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta ovat huolestuneita idän ja lännen välisten yhteyksien lakkauttamisen vaikutuksista alueen liikkumismahdollisuuksiin ja sen myötä alueen vetovoimaan.

”Joukkoliikenneyhteyksien kehittäminen, hiilijalanjäljen pienentäminen sekä riittävien junavuorojen ylläpitäminen ovat tuntemattomia käsitteitä päätöksistä vastuussa oleville henkilöille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin epäonnistumista tehtävässään on mahdotonta vähätellä”, POKAn hallituksen puheenjohtaja Simo Rauma jyrähtää.

Opiskelijajärjestöt muistuttavat, että yhteyksien lakkautus heikentäisi eniten opiskelijoiden ja vanhusten asemaa. Opiskelijoiden on entistä vaikeampi matkustaa kotipaikkakunnilleen.

”LVM:n aikeet kuristaa VR hengiltä on järjestön ja edustaa sellaista ajattelua, jota emme voi hyväksyä. VR:ää pitää paristaa tehostamaan toimintojaan ja luovimaan yksityisyyden rajapinnassa, mutta kuristaminen ei käy. Mallia voitaisiin ottaa maailmalta, missä automatisaation avulla ihmiset voivat pysäyttää kiskobussin asemille kuin hississä konsanaan”, toteaa ISYY:n hallituksen puheenjohtaja Juho Pulkka.