Vaaliohjelmatennistä ilman ratkaisua
Tennisottelu tulee vahvasti mieleen Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Anderssonin ja Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susannan Kosken Punavihreä, sinivalkoinen –kirjaa lukiessa. Keskustelukirjeitä –alaotsikolla kulkeva teos perustuu Anderssonin ja Kosken käymään kirjeenvaihtoon, mutta mistään henkilökohtaisesta kirjeenvaihdosta ei ole kyse. Kirja on variaatio vaalikirjasta. Se tekee siitä hitusen verran väkisin väännetyn, mutta on siinä puolensa.
Kirja koostuu kuudesta keskustelusta. Läpi käydään verotus, kapitalismi, tasa-arvo, ay-liike ja hyvinvointivaltion uudistamisen tarve sekä kirjoittajien taustat ja syyt lähteä politiikkaan. Molemmat saavat myös vielä kertoa näkemyksensä henkilökohtaisista mediamyrskyistään. Kosken kohdalla se on Kokoomusnuorten kohua herättänyt tavoiteohjelma ja Anderssonin kohdalla natsien riehuminen Äärioikeisto Suomessa –kirjan julkaisutilaisuudessa.
Argumentteja ja linjauksia pallotellaan edestakaisin vailla pyrkimystä kohdata ja kumpikin saa rauhassa paaluttaa oman politiikkansa varsin perusteellisesti. Ideologisesti teoksessa on kyse siitä, että perustulovaatimuksista, yliopistolakikamppailuista ja talonvaltauksista tuttu uusi vasemmisto kohtaa rasismin hyväksymisestä ja köyhien kyykyttämisestä syytetyn, yksilön vapautta korostavan klassisen liberalismin.
Politiikkalinjauksia hahmotellaan ja paalutetaan paikoitellen kovin pitkäpiimäisesti. Kun kirjoittajat pääsevät syvemmin henkilökohtaisiin aiheisiin, teksti terävöityy. Ne ovatkin kirjan kiinnostavimpia kohtia. Toisaalta rauhallisella politiikkamaalailulla on arvonsa. Ne toimivat aihepiiriä huonosti tuntevalle hyvänä porttina politiikan maailmaan, sillä Koski ja Andersson osaavat saarnata hyvin innostavasti.
Tennisottelu päättyy ratkaisemattomana, vaikka kumpikin pelaa taitavasti. Mutta tämä olikin sopupeli, joka oikeasti ratkeaa ensi kevään eduskuntavaaleissa. Molempia kirjoittajia on syytetty ideologiaan sokeasti uskoviksi, mutta vähän asioita ymmärtäviksi. Teos ei tue väitettä kummankaan kohdalla. Talouspolitiikassa Anderssonilla on enemmän asiaosaamista, mutta hyvin Koskikin kärryillä pysyy.
Muuten ansiokasta teosta pilaa pahasti teoksen läpäisevä huono kieli ja silkat kirjoitusvirheet. Ne tekevät lukukokemuksesta hyvin kuormittavan. Ehkä Minerva on talouskriisin kourissa antanut kenkää kaikille kustannustoimittajilleen tai sitten Anderssonilla ja Koskella oli aivan liian kiire saada teos markkinoille.
Vaikka puolivalmis lopputuote vie teokselta paljon arvoa, on sisältö laadukasta ja lopputuloksena hyvin piristävä vaalikirjaformaatti.
Li Andersson & Susanna Koski. Punavihreä, sinivalkoinen – keskustelukirjeitä. Minerva. 2014. 372 s.