Crazy World (rumpali Anssi Nykänen, basisti Lauri Porra, kosketinsoittaja Esa Kotilainen, kitaristi Timo Kämäräinen ja solisti Mika Järvinen) on julkaissut levynä jo pidemmän aikaa livenä esittämänsä rockoopperan Return of the Clown. Kerrotko taustaa projektille, sen luomiselle ja toteuttamiselle?
”Edellisen levyn kiertueella pitkillä bussimatkoilla Timon ja Laurin päähän pälkähti ajatus, että seuraava levymme pitää olla teemalevy, oikea rockooppera. Istuin bussin ratissa ja Lauri tuli viereeni ja sanoi, että tehdään rock-ooppera, kirjoita Järvinen libretto. Se on sirkus, joka ei kuole koskaan ja siinä pitää olla lesbo rekkakuski. Jaa, miksi siinä pitää lesbo rekkakuski olla? No kun mulla on jo sellainen valmis biisi, Lauri vastasi”, Järvinen kuvailee.
Crazy World on tehnyt keikkaa useiden varsin keskeisten rocknimien kanssa, viimeisimpänä Uriah Heepin Lee Kerslake. Kuinka yhteistyönne alkoi ja miten se on sujunut? Jokin hauska muisto joltakin muulta yhteiskeikalta jonkun muun klassikon kanssa?
”Kirjoitan kirjaa Uriah Heepistä suomeksi suomalaisille ja kun haastattelin (kuulustelin heh heh) Leetä kirjan tahoilta viime kesänä Uriah Heep Legendsin ollessa Suomessa, tuli puhe yhteisestä keikasta, missä erityisesti musisoisimme lauluja niiltä kahdelta ensimmäiseltä Ozzy Osbournen albumilta, joissa herra Kerslake oli hyvin iso tekijä, rumpali, säveltäjä, sanoittaja ja sovittaja. Ensimmäisen kerran tapasin Leen Saksassa 2001 kun ex-yhtyeeni Five Fifteen oli Uriah Heepin lämmittelijänä.
Hauskin muisto? Monia…ehkä yksi kun Hawkwindissä sekoillut Nik Turner istuu Esson vessan käsienpesulavuaarilla ja pesee lirukakkaa pyllystään, paikka on jossain keskellä ei mitään ja kylän suurin kypärä astelee juuri sillä hetkellä miesten vessan ovesta sisään. Vanha hippimme ei keskeytä pesupuuhiaan ollenkaan, toteaa vain iloisesti englanniksi sisään tulevalle: This is how we do it India”
Kerro musiikillisesta suhteestasi seuraaviin klassikoihin: David Bowie, Neil Young, Uriah Heep?
”Bowie ja Neil Young Beatlesin lisäksi ylivoimaisesti suurimmat vaikuttajat. Uriah Heep? Hauska ja hieno bändi, jonka 70-luvun toilailuista saa kirjoitettua hulvattoman tarinan.”
Crazy Worldin tulevaisuudensuunnitelmat?
”Keskittyä enemmän yksittäisiin spektaakkelikeikkoihin, äänittää livelevy/dvd, tehdä uusia kappaleita ja nauttia toistemme seurasta lavalla, joka on meille kaikille pyhää maata.”
Järvisen rock-klassikot
Bowie: Ziggy Stardust. Kuulin levykaupassa sitä luureilla pikkuisena ja oli mieletöntä miten Five Years vain nousi ja nousi. Mietin ja innostuin, että tämäkö on sitä tuottamista…
Who:Kids are allright. Näin leffasta ekaa kertaa pitkiä pätkiä Compactin levykaupassa Helsinginkadun kulmassa hyvin, hyvin kauan sitten. Olin jo aloitellut kitaran tapailun, mutta kun katselin sitä touhua, mitä Townsend, Daltrey, Moon ja Entwistle saivat aikaan, samastuin rockin mytologiaan ensimmäistä kertaa OIKEASTI.
Dire Straits: Making Movies. lukioaikani soundtrack Harvestin ja Ziggyn lisäksi ja syy miksi halusin oppia soittamaan kitaraa, pelkkä kirjoittaminen ei enää riittänyt.
Eddie Cochran: C’mon Everybody. Paskimmillaankin parasta.
Johnny Cash, David Allan Coe, Wille Nelson.
Neil Youngin, C,S,N & Y, Zeppelin kolmosen ja Eaglesin kautta löysin outlaw-countryn ja siellä olen pysynyt.
Abba: ensimmäinen ihastukseni ja syystä. Paskimmillaankin uskomattoman upeata poprockia.
Beatles, samaan aikaan kuin Abba. Vietin kakarana aika paljon aikaa Auroran sairaalassa, olin kova kolhimaan itseäni ja yksi ilta eräs ihanan valkoisissa oleva hoitsu soitti sairaalan kovaäänisistä Beatlesin singleä, ”I’m Down” ja ”Rock’n Roll Music”.
Iggy Pop, kova luu, hullu mutta ei tyhmä. Ja maailman paras esiintyjä.