Lapsi, joka joutui paniikkiin

Amy on vaikuttava, joskin synkkä dokumentti muusikko Amy Winehousen lyhyestä ja traagisesta urasta. Tekijät ovat onnistuneet rakentamaan aidosti hyytävän draamankaaren, jossa valtavan menestynyt, mutta nuorena kuollut päähenkilö kulkee vääjäämättömän oloisesti kohti tuhoaan; lopputulosta, jonka katsoja jo tietää. Dokumentti rakentuu paljolti Winehousen ja hänen lähipiirinsä kuvaamien kotivideoiden varaan, ja ne ovatkin kiehtovaa lähdemateriaalia.
Dokumentin tekijät eivät pyri objektiivisuuteen vaan kertovat oman näkemyksensä. Laadukkaasti tehdyssä dokkarissa se näyttää uskottavalta totuudelta, kuten on tarkoituskin. Olipa se totta tai ei, niin dokumentin katsoo mieluusti. Ja itsekin voi sitten ajatella ja olla joko samaa tai eri mieltä.

Yksinkertaistettuna: tarinassa on nuori runotyttö, joka haluaa toteuttaa unelmansa ja tehdä taidetta. Samalla isän puutteesta johtuen tyttö ajautuu päihteiden, kevytkenkäisyyden ja itsetuhoisuuden tielle. Kukaan ei missään vaiheessa aseta tytölle rajoja. Elämän suuri rakkaus ajaa tytön entistä syvemmälle itsetuhoisuuteensa ja törkymedia pahentaa tilannetta entisestään. Tyttö kun jo kauan ennen julkisuutta pohtii, kuinka tulisi hulluksi jos joutuisi julkisuuden valokeilaan. Myöhemminkin hän toteaa kuinka pelottavaa se on. Avainlausahdus kuullaan Winehousen ystävän suusta, joka kuvailee kuinka tämä näytti paniikkiin joutuneelta lapselta.
Järkyttäviä esimerkkejä ovat Winehousellekin tolkutetut vakuuttelut, että lähde vain sinne kiertueelle, kyllä moni muukin on pystynyt hoitamaan hommansa huumepäissään. Winehouse ei lopulta pystynyt, eikä apua ollut isästä, aviomiehestä tai levy-yhtiön väestä. Dokkarin mukaan nämä enemmänkin sivelivät liukastetta alamäkeen.

Todellisuudessa Amy Winehousen tarina on ollut varmasti kaikkea muuta kuin selkeä, mutta dokkarin tekijöillä on riittänyt materiaalia ja taitoa hakea leffaansa tehokkaita avainhetkiä ja jokaiseen tilanteeseen tuntuu löytyneen juuri sopiva kotivideon, keikkataltioinnin tai TV-ohjelman pätkä. Selkeä tarina on helppo rakentaa tehokkaaksi dokumenttielokuvaksi dramaattisine käänteineen. Tärkein käänne, joka aloittaa todellisen alamäen on hetki, jolloin Winehousen poikaystävä Blake ensimmäistä kertaa jättää hänet. Tyylikkäästi rakennetun draamankaaren lässäyttävä, Winehousea muisteleva kuvatunnelmointi leffan lopussa on tosin hiukan vaivaannuttava. Se tuntuu tarpeettomalta. Mutta loput ovat vaikeita, ja hyvä tämä on silti.
Periaatteessa kyseessä on kai hyvin tavallinen tarina siitä, kuinka musiikkiteollisuus tuhoaa tähtiään. Kiinnostavuutta tietenkin lisää se, että Winehouse ei ole mikään erityisen tavallinen persoona, vaan ristiriidoissaan hyvin kiehtova päähenkilö. Lisäksi elokuvassa kuullaan paljon musiikkia, ja mieluustihan sitäkin kuuntelee.

Pasi Huttunen