Viime keskiviikkona Savonlinnasta eduskuntatalolle taipaleensa aloittanut opiskelijakolmikko saapui maanantaina 30. toukokuuta Lahteen. Ville Laari, Karo Hakkarainen ja Mikko Puhakka suorittavat Savonlinna de Compostelaksi ristimänsä 336 kilometriä pitkän maantievaelluksen säilyttääkseen Savonlinnan yliopistokampuksen.
LAHTI – Olen päättänyt lähteä tutustumaan Savonlinna de Compostelan kävelijöiden matkantekoon kävelemällä heidän kanssaan Lahden keskustaan. Aikomus oli tavoittaa miehet noin viisi kilometriä ennen keskustaa tiellä 130.
Olen valmistautunut matkaani hyvissä ajoin pakaten kameralaukun. Aamulla soitan yhdelle kävelijöistä Karolle.
”Soita kello neljältä uudestaan”, vastaa nyreä ääni. Katson ulos harmaata sadesäätä. Syytä äänensävyyn ei tarvitse ihmetellä.
Malttamattomana soitan uudestaan ennen neljää. Tällä kertaa huomattavasti aurinkoisempi Karo kertoo, että sällit painelevat noin kymmenen kilometrin päästä Lahdesta. Tarjoudun myös tuomaan ruokaa ja nestettä tai muuta tarvittavaa, mutta kädenojennuksestani kieltäydytään kohteliaasti: ”Ei ole mitään akuutteja tarpeita”.
Enää kymmenen kilometriä Lahteen? Minun pitää lähteä välittömästi, jotta ehdin matkaajia vastaan, sillä ensin on matkustettava viitisen kilometriä kohtaamispaikkaan.
Heitän repun selkääni ja alan hölkkäämään kohti Vanhaa Helsingintietä. Saavun hyvissä ajoin oikealle tielle ja ehdin jo epäillä missanneeni kolmikon. Lopulta tunnistan tiellä kolme kulkijaa joista kaksi sauvoo käsillään lisävauhtia.
Näiden sällien matkaan verrattuna oma viiden kilometrin hölkkäni oli naurettavan lyhyt, mutta tuonakin aikana aivot ehtivät tuumailla asiaa jos toista. Koitan hakea tukea huomioilleni pyhiinvaeltajilta.
Kävelijät ovat edenneet hyvin suunnittelemassaan aikataulussa. Lähinnä huolta on aiheuttanut etappien välien onnistuminen, jotta matkanteko olisi tasaista. Miehet rykäisivät parina ensimmäisenä päivänä niin kovat kilometrilukemat, että aikataulussa on ollut helppo pysyä.
Pyhiinvaeltajat vakuuttavat minulle, että käveleminen ei ole turhaa. Kävelemällä saadaan näkyvyyttä asian puolesta. Mikko siteeraa jo paatoksellisesti Che Guevaraa, jolle toiset kaksi repeävät nauramaan. Tyypit hehkuttavat saaneensa valtavasti tukea sekä Savonlinnasta että matkan varrelta.
Miksi matkaajia sitten on vain kolme? Jos koko Savonlinna on mukana, miksei kulkijoita ole enempää?
Kävelijöiden mukaan kolme riittää antamaan kasvot Savonlinnan opettajankoulutukselle ja viemään viestin. Oma tulkintani on että vain kolme oli tarpeeksi kaheleita muuttamaan puheet teoksi. Karo myöntää touhun olevan myös henkilökohtainen tempaus, johon toiset hieman varoen yhtyvät.
Parin kilometrin hölkkäämisen jälkeen minun mieleeni juolahti säästää aikaa ja vaivaa liftaamalla. Onko kyydin pummaaminen käynyt myös pyhiinvaeltajien mielissä?
”Alkumatkasta kyllä”, myöntää Mikko.
”Ei ole omatunto antanut kuitenkaan periksi”, täydentää Karo.
Noin kolmen kilometrin kävelyn jälkeen bokserini alkavat hiertää nivusiani kipeästi. kiroan mielessäni. Mitkä paikat pyhiinvaeltajilla huutavat kivusta?
”Nilkka”, ennättää ensimmäisenä Karo.
”Jalan holvikaari”, toteaa Ville välittömästi.
”Kaikki liikkuvat osat, lihakset”, lisää Mikko hieman vaitonaisempana.
Tällaisella matkalla kipua ei voi välttää.
Pyhiinvaeltajat hankkivat sponsorirahoilla urheiluvarusteita ennen lähtöään. Kävelyn budjetti on noin viisinkertainen verrattuna Savonlinna-Helsinki -junamatkan kuluihin. Myös ruokaa ja nestettä kuluu paljon.
Matka kohti Lahtea jatkuu hyvässä hengessä. Pian huomaan, että sällit ovat kehittäneet matkan varrella aivan omaa inside-läppää, joka pitää kulkijat vireinä ja kanssakulkijan hämmennyksen vallassa. Mikon mukaan läppä lentää kun syö aamusta asti särkylääkkeitä. Taivaltajat kertovat minulle Mikkeliläisestä toimittajasta joka pelkäsi pyhiinvaeltajia niin että piti pesäpallomailaa takapenkillään. Juttujen perusteella helttaan heitetään morfiinijohdannaisia.
Eteenpäin vaappuvaa kulkua siivittää huutelu ohikulkijoille.
”Tervetuloa Lahteen! Hymyä Lahti! Menkää kävellen!”
Välillä pysähdytään hetkeksi ottamaan vastaan kannustusta pyhiinvaelluksesta kuulleilta ihmisiltä.
Lahden keskustassa odottaa miesten koulukaveri Aapo Heinonen. Paikalla on myös lehdistöä. Mediamylly näyttää hoituvan kävelijöiltä jo rutiininomaisesti samalla jalkojen teippauksia korjaillen – mitä nyt välillä pitää paikata kaverin kiroiluja, ettei lehteen välity huonoa kuvaa opettajaksi opiskelevista.
Seuraavaksi taivaltajat siirtyvät fysioterapeutin hoitoon, samalla kun Heinonen herättelee ruokahalua tarinoimalla mitä illalla pistetään grilliin.
Oma matkani jatkuu vielä lähes kymmenen kilometrin taipaleena takaisin lähtöpisteeseen. Yksin taivaltaminen muuttuu yllättäen kivuliaaksi ja tympeäksi kokemukseksi. Päätän kuluttaa matkani harjoitellen Mikon optimaaliseksi kilometrien taittamiseksi kuvailemaa meditoivaa kävelyä. Kun matkaa on alla tarpeeksi, löytyy jossain vaiheessa piste jossa unohtaa sääliä itseään ja ainoastaan työntää jalkaa toisen eteen kuin robotti.