The Voltasin hajottua Kaapo Kokkonen ja Jan Kurkola perustivat juuri debyyttialbuminsa Generation Weekend julkaisseen The Monday Box -yhtyeen. Kaapo ehti vastailla kysymyksiin.
Lyhyt The Monday Box- historia perustamisesta debyyttilevyn julkaisuun?
”Aiempi bändi oli hajonnut ja parin kuukauden soittobreikin jälkeen oltiin kummasti eksytty taas Kurkon kanssa treenikselle. Biisejä alkoi syntyä ja mukaan lähti tyyppejä kaveripiiristä Mougli, Pena, Karppanen ja Alex. Bändi toimi heti alkumetreiltä ja ruvettiin tekemään keikkaa aktiivisesti lähinnä pääkaupunkiseudulla. Ilmeisesti puskaradio oli kantautunut myös Sony Musicin ja Kimmo Valtasen korviin. Tää herra tuli sit tsekkaa bändiä yhelle Semin keikalle jonka jälkeen pistettiinkin jo nimiä papereihin.”
Taustaa albumin kappaleille Radical, Generation Weekend, Six Strings, Rock N’ Roll and Radio sekä Best of the Tales?
”Radical oli sellanen biisi joka demovaiheessa oli vielä jotenkin Kurkon mielestä täyttä skeidaa mutta meikä diggaili sitä ihan gybällä. Se oli alunperin aikalailla Tom Petty tyyppinen amerikanrocki ja ehkä siks se ei oikein fudannu meille heti. Mut mepä haluttiin siihen vähän laaseria, muovia ja jotain A-ha-maailmaa lisää.
Meil on treeniksellä sellanen vanha paska Casio josta on peräsin toi Radicalin synariffi. Kurko soitti sen ja meikä tuuletti vieressä että nyt toimii!! Sit kun vielä kekattiin kertsiin se ylipirtee o-ee-o hoilaus, oltiin et jumalauta nyt kyllä menee jollain Kotiteollisuus-diggareilla aamupuurot väärään kurkkuun…eli oikeella tiellä ollaan.
Generation weekend oli demovaiheessa tosi hämärä housetykitys. Ei oltu yhtään varmoja onko tää skeidaa vai todella skeidaa. No, soitettiin demo jäbille ja kaikki oli et no joo. Mut sit päätettiin testaa ihan perinteisesti, eli ruvettiin vapaasti jammailemaan biisiä ja sit se vaan jotenkin loksahti kohilleen. Siihen tuli sellanen ihmeellinen maaginen poljento josta diggaan todella paljon. Ehdottomasti levyn suosikkiraitoja. Sanoista muistan et Kurkola heitti ihan heti demovaiheessa ton lainin: ”Generation of the Weekend, has a clash around the ballroom” hiton kova. Tosta muotoutu siis levyn nimi loppujen lopuks!”
Six Strings ehdittiin jo laittaa alulle edellisen pumpun kanssa ja oli tottakai tehtävä loppuun. Tällä biisillä startattiin Monday Boxin historian ekat treenit! Boomtown Rats ja joku Meatloaf oli kyllä kovassa huudossa kun tehtiin tää ralli. Eihän me liiemmin kelattu. Kurko oli duunannut jokunen päivä aikaisemmin säkeistön ja kertsin, jotka heräs mainiosti henkiin, kun aloin pimputella päälle just ostamallani pianolla. Tässä kyllä oli sellanen meininki et hullutuleen ja viedään tää niin pitkälle kun pystytään. Sit siihen tuli se satumetsäplimplatus c-osaks ja lopun fonirevittelyt yms kasakkakuorot. Parempi överi kun vajari.
Best Of The Tales. Istuskeltiin yks perjantai treeniksellä, kun kurko rämpytteli ja hyräili jotain Al Stewart henkistä rallia skittalla.Kävin sit vetämään siihen pianoa päälle ja siinähän se sit oli. Äänitettiin siitä demo sillä istumalla ja esiteltiin seuraavissa treeneissä bändille. Ja kyllähän noi amerikanrokkia rakastavat puli-ukot diggaili siitä heti. Tässä oli pitkään diibadaaba-demosanat ja muistan kuinka studiossa meikä nauhotti ekaa säkeistöä ja Kurkola raaputti samaan aikaan tokaa säkeistöä kondikseen F-studion kahvihuoneessa. Mulla oli vitun vaikea ottaa just tehdyt sanat haltuun ja olin eka ettei helvetissä julkasta ikipäivänä tällaista ala-arvoista suoritusta. No, biisistä tuli ehkä koko levyn parasta antia.”
Millaiset ovat odotukset albumin menestyksen osalta?
”Albumin menestyksen suhteen en todellakaan halua veikata mitään. Me tiedetään että levy on vitun kova ja toivotaan että jengi tajuaisi sen myös.”
Mitkä ovat keskeisimmät erot The Voltasin ja The Monday Boxin musiikillisessa lähestymistavassa?
Voltasin ja Monday Boxin välillä tuskin on mitään ratkaisevaa eroa biisinteossa. Samat aivot tekee biisit kuin ennenkin. Olennaisinta on se että tässä bändissä on huomattavasti parempi henki ja jäbillä on hauskaa keskenään treeniksellä ja keikoilla.
Mitkä ovat rockin historian viisi vaikutusvaltaisinta yhtyettä, joiden tekemisistä olet ihanasti kade?
The Rolling Stones on maailman paras bändi, sit kaikki muut suuret, Queenit, Abbat, Hanoit, Clashit, Blondiet yms yms. Tuskin tarvii perustella.
The Monday Boxin tulevaisuuden suunnitelmat?
”Keikkoja tehään toivottavasti paljon tulevaisuudessa.”