KuoLo luovuttanut 64 litraa verta

KuoLo:n VeriRyhmän perustaja Anna Kerkkonen (vas. takarivissä) oli toisen vuoden lääkäriopiskelijoiden Jenni Markkasen ja Casimir Kallion seurana Kuopion Veripalvelussa. Markkaselle luovutuskerta oli kahdestoista ja Kalliolle ensimmäinen.

En ole pitänyt kummoisia myyntipuheita. Lääkäriopiskelijat ymmärtävät, että on tärkeästä asiasta kyse. Jos uhraa verenluovutukseen omaa aikaa tunnin verran, niin sillä voi auttaa kolmea ihmistä.

Näin kertoo KuoLo:n VeriRyhmän perustaja Anna Kerkkonen ryhmän aktiivisuudesta. 

Kuopiolaisten lääketieteen opiskelijoiden ainejärjestö KuoLo ry palkittiin viime vuonna Veripalvelun platinadiplomilla Suomen aktiivisimpana verenluovutusryhmänä. Luovutuskäyntejä oli viime vuonna Veripalvelun mukaan 128. Aktiivisuus johtuu Kerkkosen mukaan myös ainejärjestön suuresta koosta. KuoLossa on yli 900 opiskelijajäsentä. 

”Monet VeriRyhmistä ovat työpaikkaporukoita, joissa on pienempi määrä ihmisiä verrattuna meidän ainejärjestöön. Kuololaiset käyvät luovuttamassa verta itsekseen tai muutaman kaverin kanssa. Kun he käyvät yhtä aikaa, niin seuraava kerta tulee myös yhdessä ajankohtaiseksi. Osa käy luovuttamassa Kuopiossa ja osa muualla Suomessa, jos ovat töissä toisessa kaupungissa tai käymässä kotipaikkakunnalla.” 

Kerkkonen opiskelee lääketiedettä viidennettä vuotta Itä-Suomen yliopistossa. Hän perusti lääkäriopiskelijoiden VeriRyhmän vuonna 2015. Idea ryhmän perustamiseen syntyi omasta mielenkiinnosta mennä luovuttamaan verta. 

”Ensimmäinen verenluovutuskertani ei mennyt täysin putkeen, koska minusta ei saatu verta. Seuraavina kertoina ei ole ollut mitään isompia kommelluksia. Nykyään käyn luovuttamassa verta niin usein kuin mahdollista.” 

Naisilla verenluovutuksen välin on oltava vähintään 91 vuorokautta. 

Verenluovutuksessa Kerkkonen käy usein perjantai-iltapäivisin yhdessä kavereidensa kanssa. 

”Luovutuksen jälkeen jäämme yhdessä odottelemaan olon tasaantumista ja kahvittelemaan. Se on yhteinen viikon päätöshetki.” 

Veripalvelun tilaston mukaan toinen luovuttajaryhmä Itä-Suomen yliopistosta on joensuulaisten psykologian opiskelijoiden ainejärjestö Oidipus ry, joka keräsi viime vuonna 46 luovutuskertaa. Kerkkonen haastaa myös muut ainejärjestöt verenluovutukseen. 

”Ylempien vuosikurssien opiskelijat toimivat usein muille opastavana esimerkkinä. Verenluovutuksen jälkeen tarjoamme välipalan ja opiskelijoille jaamme myös Veripalvelun haalarimerkkejä”, avaa Kuopion veripalvelutoiminnan vastaava hoitaja Anne Torvinen. 

”KuoLo saa platinadiplomin myös tämän vuoden aktiivisuudesta, sillä tähän mennessä ryhmällä on koossa lähes 200 luovutuskertaa tälle vuodelle. Se on todella hieno saavutus”, kiittää Torvinen. 

Platinadiplomi myönnetään luovuttajaryhmille, jotka ovat keränneet 50 verenluovutuskertaa. Veripalvelun toiseksi korkein diplomi on kultainen kunniakirja, joka jaetaan 30 luovutusta tehneelle VeriRyhmälle. 

”Päivittäin tarvitsemme Suomessa noin 800 verenluovuttajaa ja vuositasolla toivomme saavamme 20 000 ensikertalaista luovuttajaa. Verta luovutetaan yhden käynnin yhteydessä noin puoli litraa”, sanoo Torvinen. 

Tämän vuoden aktiivisimmat VeriRyhmät palkitaan alkuvuodesta 2019. 

Iisa Manninen, teksti & kuva