Esseistisen proosan taitaja W.G. Sebald.
Toinen maailmansota jätti syviä jälkiä koko sen koskettamaan maailmaan. Näitä kipupisteitä käsiteltiin myös siihen osallistuneiden maiden kirjallisuudessa, joka usein johti paheksuntaan ja keskusteluun, kuten kun Väinö Linnan ja myöhemmin Paavo Rintalan syytettiin häpäisseen lottien puhtoisen maineen. Saksan kansakunnalle sota jätti monia arpia, joista yksi oli liittoutuneiden järjestelmälliset ja tuhoisat pommitukset sodan lopulla. Kirjailija W.G. Sebaldin mukaan nämä tuhot jäivät käsittelemättä sekä Saksan kansalta että sen kirjallisuudelta. Teokseen Ilmasota ja kirjallisuus (2014) on koottu Sebaldin luentosarja ja Alfred Anderschin kirjailijakuva, joissa hän käsittelee nimessä mainittujen suhdetta saksalaisessa kontekstissa.
Luentosarjaosuudessa Sebald, joka itse syntyi sodan loppupuolella eli tuhon keskellä, esittelee lainausten ja teosten syntyhistorioiden välityksellä sitä vähäistä saksalaiskirjallisuutta, joka käsittelee tuhoa. Teoksia ei ole montaa, eivätkä ne ole kuuluisia. Vaikka nämä kuvaukset ovat jopa pienissä erissä vaikuttavia, Sebald tuo esiin, että, kuten Saksan kansakin, kirjailijat keskittyivät Toisen maailmansodan jälkimainingeissa lähinnä itsetutkiskeluun ja uudelleenrakentamiseen.
Keskeinen Sebaldin päätelmä on, että korkeakulttuurinen kirjallisuus, jonka hän erottaa tiukasti ”vähäisemmästä” proosasta, oli kyvytön vastaamaan aikansa haasteeseen. Hänelle vähäistenkin tuhon kuvausten arvo laskee välittömästi, jos kirjailijat ja heidän työnsä eivät kohtaa hänen tiukkoja kriteerejään. Toisaalta hän yhdistää kirjailijan osalta tuhon välttelyyn myös oman menneisyytensä ja eettisen painolastinsa unohtamisen. Erityisesti Anderschin kohdalla Sebald ei tunne armoa, vaan tuo esiin kirjailijan puutteet ja menneisyyden pimeät varjot säälimättä.
Vaikka teoksessa lainatut pätkät ovat usein tehokkaita ja Sebald esittää mielenkiintoisen kuvan yhdestä teemasta yhden aikakauden saksalaiskirjallisuudessa, teoksen kiinnostavuus kärsii siitä, että useimmat mainitut teokset ovat käytännössä tuntemattomia. Toisaalta laajemmin suomalaista kenttää tuntevalle teos voi tarjota mielenkiintoista vertailupohjaa. Ehkä toivottavampaa olisi ollut, että Sebald olisi itse pystynyt ennen kuolemaansa käsittelemään aihetta syvemmin ja näin ollen korjaamaan hieman häntä edeltäneen sukupolven jättämää aukkoa.
W.G. Sebald. Ilmasota ja kirjallisuus. Suom. Oili Suominen. Tammi 2014, s. 155.
Jani Ylönen