Koulutuksen hintalappu eriarvoistaa

Teksti: Venla Okkonen
Kuvat: Mira Asikainen

Psykoterapeutiksi kouluttautumisen hinta on karkaamassa tavallisen terveysalan työntekijän ulottumattomiin. Nykyisin koulutuksen hinta on 15 000–40 000 euroa, jonka opiskelija maksaa yleensä osittain tai kokonaan itse.

Aiemmin yksityisten toimijoiden tarjoama psykoterapeuttikoulutus siirrettiin yliopistojen järjestettäväksi vuonna 2012, jolloin tavoitteena oli koulutuksen laadun tarkempi valvonta. Muutoksen yhteydessä odotettiin psykoterapeuttikoulutuksen muuttumista maksuttomaksi. Toisin kuitenkin kävi, kun julkista rahoitusta koulutusten järjestämiselle ei myönnetty yliopistojen lisääntyneestä vastuusta huolimatta.

Samalla kun monella paikkakunnalla psykoterapeuteista on pulaa, koulutuksen hinta nostaa mielenterveysalan työntekijöiden kynnystä psykoterapeutin tutkinnon hankkimiseen.

Psykoterapeutti on Valviran laillistama nimikesuojattu ammattihenkilö, joka on hankkinut vähintään kolmevuotisen psykoterapeutin jatkokoulutuksen. Pohjakoulutuksena psykoterapeuteilla on usein terveydenhuollon tai sosiaalialan ammatti- tai korkeakoulututkinto, kuten psykiatrisen sairaanhoitajan, psykologin tai lääkärin tutkinto.

”Koulutuksen hinta on nykyisellään liian kallis”, sanoo Eila Laukkanen, Itä-Suomen yliopiston psykoterapiakoulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavan johtoryhmän puheenjohtaja.

Koulutuksesta tekee kallista se, että teoriaopintojen lisäksi koulutukseen kuuluu kouluttautuvan oma psykoterapia, työnohjaus sekä opinnäytetyön tekeminen. Psykoterapeuttikoulutuksen hinta asettaa sen eriarvoiseen asemaan muiden terveydenhuoltoalan ammattinimikkeeseen johtavien koulutusten kanssa.

”Eri tahot ovat toistuvasti tehneet ehdotuksia siitä, että tämä psykoterapeuttikoulutus olisi samanvertaista kuin erikoistumiskoulutus, mutta rahoituksen osalta se ei ole mennyt budjetissa koskaan läpi. Että asiaan on kiinnitetty huomiota”, Laukkanen kertoo.

Mielenterveyshoidon parissa työskentelevien ammattilaisten kouluttautumisen tukeminen olisi Laukkasen mukaan tärkeää jo laadukkaan hoidon toteutumisen kannalta. Laukkasen mukaan mielenterveysongelmien hoidossa painottuu tällä hetkellä lääkehoito psykoterapian kustannuksella.

”Psykoterapioista on osoitettu, että se on vaikuttava hoitomenetelmä. Ja jos kerran toteutetaan laadukasta hoitoa, niin kyllä tähän pitäisi ihmisiä kouluttaa ja kyllä psykoterapiaa pitäisi olla tarjolla”, Laukkanen sanoo.

”Ajan oloon kallis hinta voi alkaa näkyä siinä, että psykoterapeuttien määrä vähenee ja tarjolla olevien psykoterapiasuuntausten määrä kapenee”, sanoo Psykologiliiton puheenjohtaja Annarilla Ahtola. Hänen mukaansa psykoterapiaa ja psykologin keskusteluhoitoa pitää saada sote-keskuksiin tavalliseksi hoidoksi, johon pääsee nopeasti.

Kansalaisilla ei nykytilanteessa ole juurikaan mahdollisuuksia psykologin hoidon tai psykoterapian saamiseen.
”Ongelma psykoterapian saatavuudessa on se, että sitä ei aikuis- ja vanhusväestölle ole juuri saatavilla tavanomaisena hoitona, niin kuin somaattisia sairauksia hoidetaan. Ainoa mahdollisuus on usein Kelan kuntoutuspsykoterapia, jota saa vain työ- tai opiskelukyvyn ollessa vaarassa.”

Osaa psykoterapeuteiksi kouluttautuvista auttaa kuluissa työnantaja, mutta moni maksaa koulutuksen kokonaan itse esimerkiksi ottamalla lainaa.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Katriina Järvinen pitää psykoterapeuttikoulutuksen hintaa kohtuuttomana, varsinkin kun kouluttautuminen asettuu usein päällekkäin ruuhkavuosien kanssa.

”Jouduimme aikoinaan mieheni kanssa valitsemaan minun psykoterapeuttikoulutukseni ja asunnon hankkimisen välillä, koska rahat eivät riittäneet molempiin”, Järvinen sanoo.
Vastaavassa tilanteessa on hänen mukaansa moni sellainen psykoterapeutin ammattiin kouluttautuva, jonka puoliso tai vanhemmat eivät pysty osallistumaan koulutuksen rahoittamiseen.

Järvinen pitää ongelmallisena sitä, että psykoterapeutin koulutukseen pääsee nykyisin lähinnä vain isolla rahalla:
”Ei psykoterapeutin tarvitse olla itse kokenut kaikkia asiakkaiden ongelmia, mutta on huolestuttavaa, jos koko ammattikunnalta alkaa puuttua henkilökohtainen kosketus huono-osaisuuteen.”

Psykoterapeutin luokkatausta voi näkyä Järvisen mielestä esimerkiksi siinä, kuinka hän suhtautuu asiakkaansa rahahuoliin tai köyhyyteen liittyvään häpeään ja osaako hän keskustella luontevasti näistä aiheista.

Järvinen kokee oman työväenluokkaisen taustansa auttaneen häntä asiakkaidensa huolien ymmärtämisessä. Pahimmillaan ammattikunnan vieraantuminen huono-osaisuudesta voi hänen mukaansa johtaa ihmisten syyllistämiseen heidän ongelmistaan sellaisissa tapauksissa, kun katse pitäisi kohdistaa yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen ja sen tuottamaan pahoinvointiin.

”Minulla on vaikeasta masennuksesta useamman vuoden kärsineitä asiakkaita, jotka ovat toipuessaan joutuneet hännille työnhaussa yliopistotutkinnosta huolimatta, koska CV:ssä on monen vuoden aukko. On vaikeaa kannatella heitä hyvällä mielellä, koska vikahan ei ole asiakkaan mielenterveydessä, vaan yhteiskunnassa.”