Kiihdytyksiä, kolareita ja muuta hauskaa

LIPERI – Keväisenä sunnuntaina ei monikaan asia piristä mieltä yhtä paljon kuin bensankatku, sorateiden pöly ja elämää nähneet vanhat autot. Näitä oli tarjolla ylen määrin Kevät Mylly –jokkiskilpailussa Ylämyllyllä 22. toukokuuta. Jokkis on todellinen yleisölaji. Autojen hajoamiset, ulosajot ja tiukat ohitukset koristavat jokaista kierrosta.
Pienellä radalla käytävät hektiset väännöt näkee helposti rataa ympäröiviltä penkoilta. Nurmilämpäreille on kokoontunut perheitä, viikonloppuaan tasoittelevia autourheilun faneja ja tunnelmallisempaa auringonottopaikkaa etsineitä.

Runnotut vanhat autot saavat jokkiksen näyttämään huolettomalta kaahailulta. Harrastuksen vakavuus näyttäytyy kuitenkin varikoilla. Suurelle hiekkakentälle on kokoontunut kymmeniä autokuntia, joissa todellisessa talkoohengessä pyritään pitämään auto ratakunnossa läpi kilpailun. Tehtävä ei ole yksinkertainen, sillä autojen tekniikkaa kuvastaa kenties parhaiten vertaus tilkkutäkkiin tai sekarotuiseen piskiin.

Kilpailujen välissä murjotaan väkivoimalla auton ripustuksia takaisin paikoilleen samalla kuin naapuripilttuussa etsitään öljyvuodon alkulähdettä. Kova työ palkitaan – ei aina pokaalein mutta kaasugrillissä odottavin makkaroin.
Ylämyllyn rata on 1080 metriä pitkä sora- ja asfalttirata.

————————————————————————————————————————————————-

Mikä hemmetin Jokkis?

Jokamiehenluokan eli jokkiksen perusideana on edullinen kalusto, joka kiertää kuljettajalta toiselle eri kilpailuissa.
Mukaan pääsee täytettyään 15-vuotta, kun suorittaa JM-tutkinnon ja nuorten luokan tutkinnon. Nuorten luokassa ajavat miehet ja naiset yhdessä. Yleiseen luokkaan ja naisten luokkaan pääsee 18-vuotta täyttänyt ja tutkinnon suorittanut.
Kilpailuja järjestetään vuosittain noin 100 eri puolilla maata. Osallistujamäärät vaihtelevat 50 kuljettajasta jopa 400 kuljettajan kisoihin.
Auton hinta on vakio 1150 euroa. Ilmoittautuessaan kilpailuun jokainen kuljettaja sitoutuu samalla myymään autonsa tuohon hintaan kilpailuun kuuluvan ostotarjousmenettelyn puitteissa. Ostotarjouksen saavat tehdä kilpailuun osallistuvat kilpailijat ja muutkin henkilöt, joilla on Jokkikseen oikeuttava kilpailulisenssi ja JM-tutkinto. Mikäli samasta autosta on tehty useampi tarjous, ratkaistaan auton ostaja eli uusi omistaja arvalla.
————————————————————————————————————————————————-