9 kappaletta käsittävä, mutta kestoltaan maltillinen Kevään riitit ei tyylillisesti aivan löydä linjaansa. Parhaimmistoon albumilla nousevat pitkät, yli neliminuuttiset Hautausmaa palaa – terveisiä linnuille ja Eteinen –kappaleet, jotka antavat paahteelta tilaa raskaammalle poljennolle ja melankolisille äänimaisemille. Lyhemmät rykäisyt eivät musiikillisesti nouse samalle tasolle vanhojen esikuviensa kanssa, vaan jäävät yhden-kahden lauseen toisteluksi hooceen ja noisen pöristessä taustalla. Uskallan kuitenkin arvata, että näille spurteille löytyy oma paikkansa ja yleisönsä keikkaohjelmistosta.
Miksaus on asiaankuuluvan rosoinen ja soundi ohut, mutta valitettavasti pidempien kappaleiden teho kärsii siitä, mikä toimii lyhemmissä vedoissa. Sanoituksissa flirttaillaan suomirockin ja –punkin suuntaan muistamalla esimerkiksi Dingoa, Eppuja, Problems?:ia ja monia muita.
Onpahan mukaan saatu viittaus myös Tapio Suomisen Täältä tullaan elämä –nuorisokuvaukseen vuodelta 1980. Viittaukset uhkaavat jäädä kovin irrallisiksi, mutta albumin viimeinen kappale, Eteinen, vie homman hienosti kotiin varastamalla kasarilta lähes koko kappaleen sanoitukset. Myös sanaleikkejä viljellään runsaasti, ja välillä ne muodostavatkin koko kappaleen lyyrisen sisällön.
Keskusta on tehnyt albumin, joka on epätasainen ja osin ilman tarttumapintaa, mutta huippukohdat löytyvät pidempien kappaleiden äänivalleista ja tunnelmoinneista. Sanoitukset lainailevat menneiden vuosien legendoilta, ja välillä silmää isketään jopa niin paljon, että se uhkaa muurautua umpeen. Eittämättä potentiaalia hc-bändiksikin olisi, jos rytistyksissä olisi jotain sanottavaa. Kunhan linja selkeytyy, orkesterilla on paljon annettavaa. Veikkaan, että keikoilla kaivetaan kynttilä vakan alta.