Kekkonen tulee? ei paljon naurata

Teksti: Oona Heikkinen
Kuva: Ville Kokkola

Joensuun kaupunginteatteri: Kekkonen tulee? Alkuperäisteos: Pia Pesosen novellikokoelma Urho Kekkonen Straße, Sovitus: Timo Heinonen ja Perttu Leinonen, Ohjaus: Perttu Leinonen, Ohjaajan assistentti: Niko Rotko, Rooleissa: Anna Ojanne
, Maria Sarkkinen, Mirva Kuivalainen, Hans Stigzelius
, Suvi-Maaria Virta
, Jarmo Jämsén, Markku Maasilta
, Lassi Uimonen, Lavastus: Kaisu Koponen, Valosuunnittelu: Asko Heiskanen, Äänisuunnittelu: Paavo Juntunen, Puvut: Terhi Piirainen

Joensuun kaupunginteatteri: Kekkonen tulee? Alkuperäisteos: Pia Pesosen novellikokoelma Urho Kekkonen Straße, Sovitus: Timo Heinonen ja Perttu Leinonen, Ohjaus: Perttu Leinonen, Ohjaajan assistentti: Niko Rotko, Rooleissa: Anna Ojanne
, Maria Sarkkinen, Mirva Kuivalainen, Hans Stigzelius
, Suvi-Maaria Virta
, Jarmo Jämsén, Markku Maasilta
, Lassi Uimonen, Lavastus: Kaisu Koponen, Valosuunnittelu: Asko Heiskanen, Äänisuunnittelu: Paavo Juntunen, Puvut: Terhi Piirainen

Joensuun kaupunginteatterin Kekkonen tulee? kansankomedian ensi-illassa ei yleisöä paljon naurattanut. Huumoria esityksessä oli, mutta nauruun repeämistä ei tapahtunut. Esitys lähti hieman tahmeasti liikkeelle ja rytmi tuntui olevan aluksi hukassa, mutta vauhti kiihtyi kyllä koko ajan loppua kohden. Dialogi oli puheenomaista ja jonkin verran puhuttiin myös päällekkäin mikä toi luontevuutta puheenvuoroihin. Tarina antaa ajattelemisen aihetta ja on liikuttava kaikkine ihmispoloineen. 70-luvulle sijoittuva näytelmä voisi yhtä hyvin olla nykypäivää. Maailma muuttuu, mutta yhä erilaisuutta vieroksutaan, teinit kapinoivat ja taide on tuskaa.

Pia Pesosen novellikokoelmaan perustuva näytelmä käsittelee inhimillisyyden laajaa kirjoa aina täydellisyyden tavoittelusta haaveiluun, mässäilyyn ja epäonnistumisen pelkoon saakka. Allin baarin asiakkaat muuttuvat erilaisiksi hahmoiksi ja esittävät lyhyitä tarinoita ihmiskohtaloista: holtittomasta pojasta, lihavasta naisesta ja hänen siskostaan sekä hieman erilaisesta rakkaudesta. Järjen ääni ja hahmojen todelliset ajatukset kuullaan luteiden, porojen ja pöllön suusta. Tarinoissa Kekkonen on läsnä aina jollakin tavalla, mutta Suomen historiaa näytelmä ei juuri käsittele.

Kekkonen on tulossa ja Allin baarin kanta-asiakkaat odottavat tätä hysteerisinä. Kekkonen edustaa esityksessä jotakin sellaista haavetta, unelmaa tai viisautta mitä tavoitella, sitä jota on syytä pelätä ja lopulta sitä jota syyttää, kun kaikki alkaa olla syvältä.
Lopulta kekkonen ajaa kapakan ohi poliisisaattueineen. Pettymys on suuri mutta vaikealle tunteelle aletaankin yllättäen nauraa jolloin tilanne muuttuu helpotukseksi ja juhlaksi.

Kapakoitsijatar Alli siivoaa, laihduttaa ja hieroo sammalta sisäreisiinsä. Hän haluaa tyttärensä Sylvin pärjäävän viulistina ja toivoo tämän menevän naimisiin. Alli on hyvin äidillinen, mutta toisaalta myös kateellinen tyttärelleen tämän kauneudestaan ja nuoruudestaan. Sylvi taas kapinoi äitiään vastaan äärimmäisin keinoin välttääkseen soittamisen.

Onneli ja Anneli ovat suloinen pariskunta, jota kaikki katsovat vinoon. Vain lääkäri osaa Onnelin mukaan sanoa onko Anneli mies vai nainen. Onneli on itseoppinut lausuja-rummuttaja joka haaveilee esiintymisestä ja Anneli on hänen muusansa. Yhdessä he kuvittelevat olevansa kiertueella ja vierailevansa presidentin linnassa.

Baarin kanta-asiakas kyrpämaalari Mulkku Antero maalaa mulkkuja ja ihannoi Allia. Mulkku Antero on itsevarma, mutta varmuus haihtuu kun hän päättää yrittää maalata Kekkosen. Maalatessaan hän pyrkii täydelliseen symmetriaan, kokee riittämättömyyden tunteita ja luomisen tuskaa. Vaikka maalaus ei näytä Kekkoselta pätkääkään, hän on sen kuitenkin sydämestään maalannut.

Esityksessä oli erinomaisia roolisuorituksia, mutta jotkin roolit jäivät vaille syvempää ulottuvuutta. Allin roolissa loisti Anna Ojanne läsnäolollaan ja komedian tajullaan. Markku Maasilta toi olemuksellaan Onnelin hahmon naiiviuden ja lempeyden hyvin esille. Mulkku Anteron roolin Suvi-Maaria Virta esitti hyvin uskottavasti tarkkuudellaan, hyvällä fysiikallaan ja upealla heittäytymisellään. Virta hyppäsi yleisön sekaan, ilmehti ja meuhkasi täysillä, mitä oli riemastuttavaa katsella. Maria Sarkkinen näytteli Sylvin roolin varmalla otteella, mutta suurempaa heittäytymistä teini-ikäisen Sylvin tunnekuohuntaan hän ei tehnyt. Hahmojen toivoisi olevan syvempiä ja näyttelijöiden heittäytyvän niihin energisemmin. Kun rytmitys alkaa toimia, ja vuoropuhelu yleisön kanssa lisääntyy, kehittyy esitys varmasti oikein mainioksi komediaksi. Liekö ensi-illan jännitys ollut syypää näyttelijäkaartin hapuilevaan otteeseen.

Esityksessä muutama kohtaus tuntui hieman irralliselta. Siirtymät kohtauksesta toiseen toimivat kuitenkin melko hyvin Paavo Juntusen äänisuunnittelun, Asko Heiskasen valosuunnittelun ja Kaisu Koposen lavastuksen yhteispelin ansiosta. Äänimaisemat olivat miellyttävät ja toivat esitykseen lapin tuntua sekä dramatiikkaa. Muun muassa talitintit saivat hepulin ja Kekkosen äänten laskusta oli tehty hysteriaa lisäävä efekti. Lavastus ja valot olivat isossa roolissa tunnelmien vaihtuessa ja ne toimivat yhdessä hienosti. Erityisen hienoa oli valolla ja varjoilla leikittely sekä vedenalainen maailma. Myös käsin maalatut taulut olivat vaikuttavia.

Kekkonen tulee? on monitasoinen ja monitulkintainen esitys, josta varmasti jokaiselle löytyy jotakin ja hahmoihin on helppo samaistua. Näytelmässä käydään läpi kasvukipuja, äitiyttä, seksuaalisuutta, taitteilijuutta, kiellettyä rakkautta, pätemisen tarvetta, syyllisyyttä, mässäilyä jne. Lopulta maa ja taivas vaihtavat paikkaa ja sitä tuntee olevansa kuin apina markkinoilla. Ei se sen hullumpi juttu ollut!