Topi Saha ja Valtatie 13 tuo mielenkiintoisen sekoituksen americanaa ja suomalaista kansanlauluperinnettä Teatteriravintolan lavalle. – Antti Sillanmäki, teksti & Warner Music, kuva
Kolmannen levynsä keväällä julkaissut Topi Saha luottaa musiikissaan yhtä lailla amerikkalaisen singer-songwriter -perinteen vaalimiseen kuin suomalaisten kansanlaulujen arkistosta ammentamiseenkin. Saha esiintyy yhtyeensä Valtatie 13 kanssa Teatteriravintolan lasiterassilla perjantaina 25. syyskuuta.
Saha tekee vertailun itsensä ja Bruce Springsteenin välillä luvattoman helpoksi. Itse asiassa toukokuussa ilmestyneen Nykyaika-albumin singlejulkaisun Nebraskan avulla hän tekee vertailun käytännössä pakolliseksi. Onhan niin kappaleen nimi kuin singlen kansikin lainattu suoraan Springsteenin saman nimiseltä albumilta. Itse musiikki on kuitenkin omaleimaista, vaikka vaikutteet ovatkin selvästi kuultavissa.
Folk-musiikissa sanoitukset ovat korostuneen tärkeässä roolissa. Vaikka Saha ei teekään Bob Dylanin kaltaista protestifolkkia, pitää hän kuitenkin tekstejä suuressa arvossa.
”Tunnen kauhean paljon musadiggareita, jotka auliisti tunnustaa, etteivät hirveästi edes kuuntele tekstejä.”
Sahan mielestä tämä on ongelmallista, sillä yhden osan poistaminen jättää länsimaisen rytmimusiikin kovin tyhjäksi ja vaillinaiseksi kokemukseksi.
”Jos haluaa kuunnella vain nättejä melodioita, niin voi kuunnella vaikka Händeliä.”
Tekstien henkilökohtaisuutta Saha ei kuitenkaan allekirjoita. Hänen mukaansa ne ovat vain tarinoita, joissa on elementtejä ja lainauksia sieltä täältä.
”Eihän sellaista vaadetta ole muillekaan viihteen- tai taiteentekijöille. Eihän kukaan tenttaa kirjailijalta, että kertooko tämä tarina juuri sinun elämästäsi.”
Sahan teksteissä yhdistyykin mielenkiintoisella tavalla mainitun Bruce Springsteenin kaltaisten yhdysvaltalaisten lauluntekijöiden teemat suomalaisen kansanperinteen tekstien teemoihin. Yhtä lailla itse musiikki ammentaa varsin paljon americanasta, ja Saha onnistuu esikuvansa tavoin muokkaamaan kappaleensa helposti lähestyttäviksi melankolisiksi pop-kappaleiksi. Hän sanookin, että on kuunnellut varsinkin nuorempana Springsteenin musiikkia suuret määrät.
”Springsteen on muokannut omaa tapaani tehdä musiikkia, ja tyyliä miten tarinoita kannattaa rakentaa.”
Suomalaiset kansanmusiikkivaikutteet muodostavat toisen ison tekijän Sahan teksteissä. Kansanmusiikista hän kertoo innostuneensa Kaustiselta Helsinkiin muutettuaan, eikä kansanmusiikkijuhlien tunnetuksi tekemä kotipaikka siis saa kiitosta tästä puolesta. Saha vertaa elämään jääneitä kansanlauluja nykyaikaisiin best of-kokoelmiin.
”Vanhat kansanlaulut ovat sellaisia äärimmäisen tiiviitä ja nerokkaita stooreja. Siihen on vaikuttanut se, että ne laulut jotka ovat jääneet elämään, ovat käyneet läpi kymmenien tai satojen vuosien laadunvalvontaprosessin.”
Teatteriravintolan keikalla toisena artistina on Viitasen Piia, ja Saha lupaakin niin itsensä kuin ystävänsä Viitasen puolesta yleisölle mukavan ja hauskan illan. Kysyttäessä Valtatie 13:n antamasta keikkakokemuksesta Saha vastaa epäröimättä bändin olevan erinomainen.
”Se täytyy sanoa, että me ollaan kyllä tosi hyvä bändi. Olen tehnyt aika paljon soolona, mutta olen riemastunut että olen päässyt sisään tällaiseen yhdessätekemiseen musiikissa, ja kuinka paljon nuo kolme muuta ukkoa tuo omalla panoksellaan tähän musiikkiin.”
Väitteiden paikkansapitävyys kannattaa käydä tarkastamassa teatteriravintolassa, ainakin jos perinnetietoinen folk kiinnostaa.
Topi Saha ja Viitasen Piia Teatteriravintolassa Joensuussa 25. syyskuuta.