Sotalapsia Turussa
Pieni tyttö Irina elää sota-ajan Helsingissä pommitusten keskellä. Viemärinhajuinen oman kotitalon kellari Lönnrotinkadulla tulee tutuksi pommisuojana. Aikuisten kasvoilta lapsi näkee Helsingin muuttuneen suureksi hautausmaaksi, jossa väkivallan ja kuoleman uhka on päivittäin yllä. Irinan vanhemmat päättävät lähettää lapsensa turvaan Ruotsiin, onhan tämä kaksikielinen.
Maailmansodan ulkopuolelle jääneessä Ruotsissa Irina sijoitetaan suureen taloon, asianajaja-isän, äidin ja yhden Irinaa vanhemman tyttären perheeseen maaseudulle lähelle Göteborgia. Maaseutuyhteisö kuvataan äärimmäisen sisäsiittoiseksi ja degeneroituneeksi perähikiäksi, jossa alempirotuisella suomalaislapsella on lähinnä hyväksikäytettävän, palvelijaorjan tai nyrkkeilysäkin asema. Asenteet ovat samat rahvaan ja sivistyneistön keskuudessa. Lähes välittömästi Irinan käsketään kutsua sijoitusperheensä vanhempia isäksi ja äidiksi. Hyvin lyhyessä ajassa Irinalta siis viedään kotimaa, vanhemmat ja kieli.
On selvää, kumpi kahdesta niin sanotusta kansalliskielestämme on Irinalle läheisempi. Niistä harvoista aikuisista, jotka Irinalle puhuvat, suomea puhuvan kotiapulaisen Selman ”sanat olivat pyöreitä helmiä, jotka tipahtelivat turpeilta huulilta ja kuroutuivat ilmassa nauhaksi”. Naapurissa asuvan, ruotsia puhuvan rouva Arvidssonin sanat taas olivat ”suun luolasta vierähteleviä savipaakkuja, joista työntyi mädäntyviä versoja”. Sahlberg kuvaa Irinan kautta suomalaisten lasten sodan melskeeseen hukkuvaa äidinkieltä, lähes ainoaa sidettä kotimaahan.
Irinan kuolemat maalaa sodanaikaisesta Ruotsista hyvin lohduttoman kuvan. Maailmanpolitiikan vapaamatkustaja on rasistinen umpiperä, jossa ihmisarvo on sidottu ruotsalaisuuteen. Irinan suomalaisen luokkatoverin Taunon, myös sotalapsen, kasvatti-isä pahoinpitelee kuoliaaksi kenenkään aikuisen asiaan puuttumatta. Irinan yritykset saada asianajaja-isäänsä tekemään asialle jotain kaikuvat kuuroille korville. Kontrasti on melkoinen verrattuna nykyisin Suomessa esiintyvään nöyristelevään käsitykseen Ruotsista kansainvälisenä ja sivistyneenä kansankotina.
Toimettoman yläluokan rappiota Sahlberg on kuvannut aiemmassa tuotannossaan ainakin Tammilehdossa ja Herodeksessa. Näissä kuvauksissa elämän merkityksettömyys ja syyllisyys ansaitsemattomasta synnynnäisestä etuoikeudesta olla rikas hukutetaan alkoholiin tai tullaan hulluksi. Irinan kuolemat jatkaa samalla linjalla. Maansa ja suuren talonsa perinyt asianajaja-isä tekee aina vain vähemmän töitä ja juo aina vain enemmän. Irinan kasvattiperheen äidin ja tyttären mielenterveysongelmia hoidetaan jääkylmillä kylvyillä ja sähköshokeilla. Hoidot eivät tee heistä terveempiä. Lopulta Irinan kasvattiperheestä tuhoutuvat kaikki, rappio korjaa tylyn sadon. Kaksi perhettä jo hyvin nuorena menettänyt Irina elää lopulta pitkän, turvallisen ja onnettoman elämän.
Sahlbergin edelliset teokset, Herodes ja Yö nielee päivät, olivat järkälemäisiä eepoksia, joissa kirjailija siirtyi aiempaa toteavampaan ja yksinkertaisempaan kerrontaan. Nyt Sahlberg tekee paluun kohti synkempää ja raskaampaa, erityisesti Pimeys-trilogiasta tuttua kieltä, jossa hän on mestari. Paluu on erittäin onnistunut. Irinan kuolemat jatkaa Sahlbergin pitkää linjaa historian suurten tapahtumien pienten reunamerkintöjen kertojana. Etenkin pienoisromaani Yhdyntä on aiheeltaan, muodoltaan ja kieleltään hyvin lähellä Irinan kuolemia.
Erityiskiitoksen Sahlbergille voi antaa huumorin vähenemisestä edellisiin teoksiin verrattuna. Hänen kuiva ja musta huumorinsa ei useinkaan istu aivan saumattomasti teosten maailmaan. Lukija ei myöskään koskaan odota Sahlbergin teokseen tarttuessaan saavansa kohta nauraa, hänen ansionsa ovat muualla.
Irinan kuolemat on pieni, ehjä ja taiteellisesti korkeatasoinen pienoisromaani, jonka sisällöstä leijonanosa on haudattu rivien väleihin lukijan löydettäväksi. Teos olisi lukemisen arvoinen jo pelkästään kielensä tai pelkästään harvemmin suomalaisessa kirjallisuudessa esitetyn historiallisen näkemyksensä ansiosta, mutta nyt lukija saa molemmat. Toivon teokselle sen ansaitsemaa huomiota.
Pietari Akujärvi