Kalakukot pois eestä, rokkikukot tulloo!

Rokkikukko kiekaisi vuosittaiseen tapaansa Kuopion Väinölänniemen rantamaisemissa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Kiekaisu oli kahden päivän mittainen ja sisältä tällä kertaa sävyjä tangosta raskaampaan metalliin. Viikonlopun aikana RockCockissa juhli yhteensä 18 000 kaikenkirjavaa festarikävijää. Festareiden slogan ”rokki kuuluu kaikille” kuvaakin sekä festarikansaa että esiintyjien kirjoa varsin hyvin.

Allekirjoittaneelle tämän vuoden RockCock taisi olla jo kymmenes laatuaan. Vuosien varrella kuvia on tullut napsittua kymmeniä tuhansia ja festariraporttejakin laadittua ties kuinka monia. Rokkikukossa on aina ollut jotain erityisen rentoa ja toisaalta kukonpoikamaista asennetta, joten päätin laatia tämänkin raportin samassa hengessä.

Lemiläinen rock ’n roll ei petä

Viimeistään lemiläiseksi rock ’n roll –yhtyeeksi itseään tituleeraava Stam1na pyöräytti festivaalin kunnolla käyntiin. Puistolavalla hieman ennen viittä aloittanut oranssiin pukeutunut orkesteri oli jälleen liikkeellä hyväntuulisena ja pilke silmäkulmassa. Settilista koostui pääosin uuden Elokuutio-albumin kappaleista, joiden tahtiin moshpittikin lähti pyörimään varsin mukavasti. Aivan täyteen juoksuun pitissä ei kuitenkaan päästy, minkä voi perustella esimerkiksi sillä, että allekirjoittanut pystyi kuvaamaan keikkaa vielä pitin keskeltäkin. Ehkä suoraan töistä Väinölänniemelle kiirehtineiden fanien hoksottimet eivät vielä olleet täyden juhlahumun asennossa. Kunnon moshpit tai ei, tälläkin kertaa voidaan kuitenkin todeta, että Stam1na ei petä koskaan! Timantit on ikuisia!

Boy you’ve got some sex appeal!
Molempina festivaalipäivinä iltakymmenen jälkeen eturivien nais- ja ehkä miespuolisetkin fanit vaikuttivat hykertelevän mielissään.

Perjantaina Antti Tuisku ja lauantaina Reckless Loven Olli Herman sheikkasivat bootyä siihen tahtiin, että katsojien leuka tuntui loksahtavan toistamiseen auki. Ainakin Antti Tuisku tuntui huomaavan tämän itsekin, sillä välispiikki keikan loppupuolella meni jokseenkin näin:
”Mikäli vielä ei ole tullut selväksi, kuka täällä määrää, niin mä voin sen teille kertoa. Se on mun perse, joka määrää!”
Kumpikin edellä mainituista artisteista on joutunut uransa alusta alkaen varmasti kaikenlaisen vähättelyn, tuhahtelun ja homottelun kohteeksi. Onhan se tietenkin sietämätöntä, jos artistilla on tukka hyvin, kello esillä ja lantiokin vielä keinuu tiukkalinjaisesti eteen ja taa. Vaikka Antti Tuisku lienee poppia, on hän mielestäni jatkossakin tervetullut piristysruiske myös rockfestareille. Mies vetää keikat kuumeessakin sata lasissa ja varsinkin uusi tuotanto toimii erittäin hyvin tanssittamistehtävässä. Reckless Love taas päräytti soittaa Kuopion kotikentällään sellaisen setin, että vastaavaa todistaisi mielellään myös toisen kerran. Suattaapihan se nimittäin olla, että allekirjoittanut pomppi ylös alas yhtyeen radiohittien tahtiin Väinölänniemen pimentyessä, vaikka ei ole Reckless Love -faniksi koskaan tunnustautunut.

Varo valkoista käärmettä!
Perjantain pääesiintyjänä nähtiin laulajalegenda David Coverdalen luotsaama legendaarinen Whitesnake. Yhtye jatkoi RockCockin jo ehkä perinteeksikin muodostunutta klassikkoyhtyeiden sarjaa. Aiempina vuosinahan Väinölänniemellä on nähty muun muassa W.A.S.P., Accept, Helloween, U.D.O. ja Scorpions. Whitesnake ei ollut ainakaan edeltäjiään huonompi, vaan hoiti pääesiintyjän tonttinsa kotiin varsin mallikkaasti ja laulatti yleisöä esimerkiksi hittikappaleillaan Fool For Your Loving, Here I Go Again ja Still of the Night. Yhtye vaikutti kärsivän pienistä teknisistä ongelmista ja pahat kielet tiesivät myös kertoa, että Coverdalen laulu kuulosti hyvältä vain lahjakkaiden taustalaulajien vuoksi. Suattaapihan se olla tai suattaapihan se olla olematta mutta nauttimaan tulleen amatöörin korvaan soitanta ja laulanta kuulostivat kaikin puolin hyvältä ja viihdyttävältä.

Ja nyt niitä naisia sitten!

Väinölänniemellä nähtiin lauantaina vahvassa nosteessa olevat Sanni ja Vesala. Sanni oli energinen ja yleisö lähti helposti mukaan laulamaan viimeistään Vain elämää –sarjasta tutuksi tulleita kappaleita. Vesala sen sijaan pääsi soittamaan lähes entisillä kotikulmillaan, ja tämän kunniaksi esimerkiksi Rakkaus ja Maailmanloppu –kappalekin meni suunnilleen näin: ”Mul oli tapana niin kovaa rakastua, mut yleensä ne pojat ei tahtonu mua, ne jätti mua puistoissa ja myös täällä Vänärin puistossa.” Voi Vesalaa! Uuden materiaaliinsa myötä Vesalasta on kuoriutunut esiin varsinainen monitaituri ja hänen taiteellinen lahjakkuutensa pääsee alleviivautumaan aivan eri tavalla kuin PMMP:n aikoina. Toisaalta aivan PMMP:n aikaisiin keikkafiiliksiin asti ei Vesalan oman tuotannon tahdissa yleisö ole vaikuttanut vielä pääsevän.
Lauantaina pääesiintyjänä nähtiin ruotsalainen The Sounds keulakuvanaan mahtava Maja Ivarsson. PS. Oi niitä sääriä! The Sounds julkaisi aika tarkalleen kymmenen vuotta sitten kakkosalbuminsa Dying to Say This to You ja tämän kunniaksi naapurimaan indierockiaanit soittivat albumin läpi alusta loppuun. Lopuksi kuultiin vielä hittikappaleet No One Sleeps When I’m Awake ja Living in America. Viimeisten The Soundsin sointujen myötä taivaalla pamahti käyntiin myös mahtava ilotulitusshow.

Kuopio RockCock on toimiva, viihtyisä ja kotoisa festivaali, josta kaikille löytyy kaikkea.

Olen joskus muistellut kaihoisasti sen tiukkoja hevivuosia, jolloin pääesiintyjinä nähtiin muun muassa Cradle of Filth ja Sepultura, mutta kyllä tämä monen hedelmän salaattikin yllättävän miellyttävälle pienen mutustelun jälkeen maistuu. Edellä mainittujen artistien lisäksi festareilla nähtiin myös muun muassa Jari Sillanpää, pitkältä tauolta paluun tehneet Diablo ja Maj Karma, Popeda, JVG sekä pyroilla leikitellyt Apulanta. Kyllä luulisi sekä äidille että tyttärelle ja isälle sekä pojalle löytyneen kaikille jotain pientä mukavaa, jonka tahdissa rokata. Tai popata. Tai tangota.
Lopuksi on kyllä pakko myöntää, että Siltsun festareille tunnin ajaksi tuoma tangomarkkinameininki meni allekirjoittaneen mielestä jo vähän överiksi.

Uljaan Rockcock kuvagalleria.