KAIVOSVIIKKO – Kaivoksista toivotaan pelastajaa horjuvalle kansantaloudelle, mutta Talvivaara toi keskusteluun entistä kriittisemmän sävyn. Pääministeri Jyrki Katainen toivoo hiljattain avatuilla kaivos2030 –verkkosivuilla, että Suomesta tehdään kestävän kaivannaisteollisuuden edelläkävijä.
Kun suurennuslasi liikkuu Suomen kallioperän uumenissa muhivien luonnonvarojen yllä, se suuntaa lähinnä itään ja pohjoiseen.
“Kuka muu kuin kaivosteollisuus investoisi syrjäalueille ja loisi työpaikkoja? Yhtä kaivoksessa olevaa työpaikkaa kohti syntyy 2,5-3 työpaikkaa sen ympärille”, Pohjois-Karjalan Kaivannaisalan strategian toteutuksen aktivoinnista vastaava kehittämispäällikkö Ilkka Nykänen JOSEKista kysyy.
Strategiassa vuosille 2010-2014 visioidaan, että uusia metallimalmikaivoksia syntyisi kolme asetetulla aikavälillä. Näistä kaksi, Kylylahti Polvijärvellä ja Pampalo Ilomantsissa toimivat jo. Kaivoksia tai louhoksia toimii Pohjois-Karjalassa kymmenen
Pohjois-Karjalan kaivannaisalan imago on kunnossa, mutta kaivoshankkeet jakavat mielipiteitä voimakkaasti. Iso kysymys kuuluu: menetetäänkö kaivosten aiheuttamissa haitoissa muille aloille ja elinkeinoille enemmän kuin maasta saadaan kaivettua?
Polvijärven kunnanjohtaja Pauli Vaittinen on tyytyväinen Kylylahden kaivokseen ja luottaa sen vastuullisuuteen niin ympäristön kuin paikallistenkin kannalta.
“Kaivoksen perustaminen ei sulje pois kunnan kehittämismahdollisuuksia. Päinvastoin, sen tuomat työpaikat luovat kysyntää myös matkailuelinkeinolle. Kaivostoiminta on yksi keino turvata elinvoimainen maaseutu”, Vaittinen sanoo.
Kaivannaisten louhimisesta on tullut kansainvälistä liiketoimintaa, mikä tekee sen myös herkäksi suhdanteiden vaihteluille. Raaka-aineiden maailmanmarkkinoiden muutokset ja kansainvälinen kysyntä vaikuttavat suoraan kaivostoiminnan kannattavuuteen.
Markkinoita hallitsee muutama ylikansallinen yritys. Pienimmät yritykset keskittyvät malmien etsintään ja myymään esiintymiä suuremmille yrityksille.
Uraaniaktivisti Pauliina Kainulaisen mukaan kaivoksen perustamista tulee punnita aina eettisesti ja todelliset työllisyysvaikutukset huomioiden.
“Tällä hetkellä Itä- ja Pohjois-Suomeen on vireillä runsaasti kaivostoimintaa, jossa hyödynnetään malmivaroiltaan köyhiä esiintymiä. Kiveä pitää louhia paljon, ja kaivoksen suunniteltu toiminta-aika saattaa olla lyhyt, esimerkiksi kuusi vuotta. Silloin paikallisyhteisön tulee tarkkaan harkita, kannattaako toivottaa tervetulleiksi toiminnan riskit ja jälkihaitat”, Kainulainen sanoo.
Vanhan kaivoslain mukaisia valtaushakemuksia oli viime vuoden lopulla käsittelyssä 40 ja kaivospiirihakemuksia 11.
Uuden kaivoslain mukaisia varaushakemuksia oli 12, malminetsintälupahakemuksia 47 sekä yksi kaivoslupa. Vuonna 2011 louhittiin yhteensä 2,3 miljoonaa tonnia, josta malmia tai hyötykiveä oli noin 750 000 tonnia.
Nykänen näkee asian toisin kuin Kainulainen.
“Aasian alueet investoivat kasvuun ja se vaatii metalleja. Esimerkiksi Australian talous melkein ylikuumenee kaivosbuumin takia. Kyllä meidän pitää mennä mukaan”, hän puuskahtaa.
Hän myöntää, että Talvivaaran ympäristökatastrofi ei tehnyt hyvää alan maineelle.
“Talvivaara ei kuitenkaan edusta alan läpileikkausta”, hän painottaa.
Uraani on erityisen iso mörkö ja sen etsintä on vilkastunut Suomessa viime vuosina etenkin Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Esimerkiksi Kontiolahden kunnanvaltuusto on linjannut, että uraania ei kunnassa louhita.
Euro Skandinavian Uranium AB hakee silti parhaillaan uraanin etsinnän jatkolupaa Kontiolahden ja Enon rajalle entiselle Arevan valtaukselle. Siellä on myös vedenottamo.
Kunta pelkää etsinnän aiheuttavan riskin pohjavesille ja vesistöille aina Pyhäselkään ja Saimaaseen saakka. Talvivaaran päästöjen seurauksena vesistöistä mitattiin kohonneita arvoja jo viime keväänä vain reilun 50 kilometrin päässä Kuopiosta.
“En usko, että uraanikaivosta tulee Pohjois-Karjalaan. Filosofisesti voidaan kysyä, että onko parempi meillä vai jossain kolmansissa maissa, missä säätely ei ole niin tarkkaa? Uraanissa vaikuttavat paljon tunneseikat”, Nykänen pohtii.
Myös muiden mineraalien kuin uraanin louhiminen on aiheuttanut ympäristöhuolta. EU:n vaatimassa käytöstä poistettujen kaivosten kartoituksessa Suomessa arvioitiin olevan 53 aluetta, jotka aiheuttavat yhä vakavan riskin ympäristölle.
Kaivokset olivat pääasiassa monimetallikaivoksia, joista useassa louhittiin esimerkiksi rautaa, nikkeliä, kuparia tai sinkkiä. Esimerkiksi Kylylahdesta louhitaan kuparia, kobolttia, nikkeliä, sinkkiä ja kultaa. Kaivosten ympäristöriskin aiheuttavat tyypillisesti raskasmetallit ja niihin hanakasti sitoutunut happamoittava sulfidi.
Vuonna 2011 tuli voimaan uusi kaivoslaki, jonka pitäisi ottaa ympäristöseikat paremmin huomioon ja parantaa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia, mutta kaivosyhtiöiden, kuntien, kansalaisjärjestöjen ja paikallisyhteisöjen tavoitteet on vaikea sovittaa yhteen. Lakia on syytetty liiasta tulkinnanvaraisuudesta.
“Kansalaisaktivismia tarvitaan, sillä paikallisten näkemyksiä ei lupaprosesseissa kuunnella riittävästi”, Kainulainen toteaa.
Kuinka kaivos perustetaan?
1. Varaus Varaus antaa etuoikeuden malminetsintälupaan (vanhassa kaivoslaissa valtausoikeuteen) vuoden sisällä varauksesta.
2. Malminetsintälupa Joissakin tapauksissa, kuten uraanin etsinnässä, malmien etsintään tarvitaan malminetsintälupa. Se antaa määräaikaisen oikeuden kaivoskivennäisten etsintään.
3. Kaivoslupa Kaivoksen perustamiseen ja toiminnan harjoittamiseen tarvitaan kaivoslupa. Kaivosluvan haltijalla on lupa hyödyntää kaivosalueen mineraaleja, sivutuotteita sekä alueen kallio- ja maaperän muita aineita.
lähde: Finlex 621/2011