Suomessa massiiviseen suosioon nousseesta JVG:stä on ollut helppo rakentaa hyvin klassinen, tarinankuljetukseltaan tehokas ryysyistä rikkauksiin -tarina. Jare Brand ja Ville Galle ovat nuoria, lahjakkaita ja nälkäisiä ja raivaavat hartiavoimin tiensä menestykseen. Ensimmäistä huippua seuraa vaikeuksien täyttämä sopeutuminen uuteen asemaan, josta ponkaistaan kärsimyksen jalostamana uuteen nousuun vielä korkeammalle. Stadionit täyttyvät, naisia ja bileitä riittää. Samalla muistetaan huomauttaa superjulkisuuden kääntöpuolesta.
Pitkän linjan musiikkitoimittajana Friman tuntee tämän tarinan ja osaa kirjoittaa sen hyvin. Mitään mullistavaa ei tarjoilla eikä kirjallisuushistorian palikoita järjestellä uusiksi, mutta tiivis alle 200 sivun kirja runsaalla kuvituksella on maittava yhden illan herkku. Sekin tullaan nostamaan esiin, että tämä kirja mahdollisesti kannustaa joukon yläasteikäisiä jonneja jättämään hetkeksi Ylilaudan ja lukemaan ihan oikean kirjan.
Kirja ei osoita, että Jare ja Ville olisivat mitenkään erityisen poikkeuksellisia persoonia. Heistä muodostuu kuva tavallisina jamppoina, jotka nousevat kovalla työllä häkellyttävän suureen menestykseen. Kirja istuu samalla täydellisesti tällä hetkellä vallalla olevaan yrittäjyyttä ja yksilön vastuuta korostavaan oikeistolaiseen eetokseen, eikä haasta mitään tai ketään. Kirja on myötäsukainen kuva artisteista ja tarkoitettu ennen kaikkea fanituotteeksi. Sellaisena se on laadukas.
Omaksi sankarikseni kirjassa nousi tosin Jaren ja Villen sijaan Inka Laitinen, Warnerilla työskentelevä promoottori, joka esiintyy kirjassa lankoja loputtomalla kärsivällisyydellä kannattelevana hoivaajana. Voin uskoa, että hänen hommansa ei ole helpoimmasta päästä.
Friman pitää itsensä tiukasti taka-alalla, eikä tuo persoonansa esiin. Emme saa tietää miltä hänestä nyt tuntui hengata supertähtien kanssa ja kirjoittaa tätä kirjaa, emmekä edes sitä, miten hän pääsi osalliseksi luksuksesta ja kreisibailuista. Tätä taiteellista ratkaisua kunnioitan paljon, sillä musiikkijournalismiin on pesiytynyt paha tapa tarinallistaa juttuja toimittajan oman kokemuksen kautta. Kovin usein se ei tuo mitään lisäarvoa teksteille.
Uskon, että tämän kirjan lukija on ennen kaikkea kiinnostunut Jaresta ja Villestä ja siitä kuvasta, jonka tämä kirja heidän muun julkisuus- ja markkinointityönsä ohella rakentaa. Friman antaa lukijalle sitä, mitä he tilaavat.