JOENSUU – Joensuun Kaupunginteatterissa 27.10. esitetyn Rospuutto-ryhmän Sarasvatin Hiekkaa näytelmän jälkeen dramaturgi ja ohjaaja Hanna Kirjavainen kertoi näytelmän synnystä, sekä laajensi sen teemoja. Keskustelussa paneuduttiin myös taiteella vaikuttamisen kysymykseen. Yleisö pääsi halutessaan osallistumaan. Monenkirjavat kommentit sävyttivätkin keskustelun kulkua.
Joensuun Kohtuusliikkeen (joka on tehnyt yhteistyötä Rospuutto-ryhmän kanssa ja auttanut näytelmän tuomisessa Joensuuhun) Markku Aho alusti kertomalla liikkeen pyrkimyksestä yhdistää tiede ja taide. Lopputulos on vaikuttavampi kuin pelkän vastaavan tiedon kertominen. Sarasvatin Hiekkaa toimii pitkälti tämän ajatuksen toteuttajana.
Hanna Kirjavainen aloitti kysymällä kuinka moni on lukenut Risto Isomäen romaanin. Varsin monet kädet nousivat ja Kirjavainen sai kysymyksen romaanin varsin pahvisista hahmoista: ”Romaani toimii shokkiherätyksenä, eivät sen ansiot ole niinkään kaunokirjalliset. Hahmonkehitys on naaivia ja tiedemiehen kirjoittamaa. Vaikka ihmissuhteet eivät ole edes herttakirjan tasolla, Isomäen romanttisessa ja hellyyttävässä tyylissä on silti jotain kovin vetoavaa. Dramatisoinnissa olen yrittänyt tuoda naisen otetta hahmojen välisiin kemioihin ja suhteisiin. Romaanin pääansio on kuitenkin tieteellisissä faktoissa ja Isomäen päättely on pelottavan vakuuttavaa.”
Juokseminen on kantava teema läpi näytelmän, jossa viisihenkinen ryhmä kulkee jakaen varoittavaa tarinaa. Kirjavaisen oma juoksuharrastus on varmasti ollut osaltaan vaikuttamassa. ”Juokseminen oli mukana heti ensimmäisistä treeneistä uudenvuoden aattona 2010-11. Hätä ja tiedonvälitys olivat minulle peruslähtökohdat lähtiessäni kirjoittamaan näytelmää. Halusin myös saada Isomäen romaanin hengästyttävän rytmin välitettyä.” Myös huoli ympäristön tilasta ja toimettomuudesta on motivoinut kirjoitusprosessia: ”Elämme tietoyhteiskunnassa, jossa tieto on jatkuvasti tavoitettavissa. Silti ilmastonmuutos ei saa ansaitsemaansa huomiota. Miten näin voi olla? Vaikuttaa että kaikki tieto on samanarvoista, eikä aiheuta muutosta. Näytelmässä tiedon levittäminen yhdistyy juoksevaan kansanvalistusjoukkoon. Metodi on omaksuttu vanhoilta tarinankertojilta ja runonlaulajilta. Näin tieto muuttuu lihaksi, toisin kuin internetin välittämä tieto.”
Entäs taiteella vaikuttaminen, voiko se onnistua? ”Itse törmäsin tutkimukseen, jonka mukaan ihmisen aivojen tiedonvastaanottamiskyky on sama nyt, kuin aiemmin, jolloin tarinoita kerrottiin vielä leirinuotion ääressä. Vaikka tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan, operoimme samoilla aivoilla kuin esivanhempamme. Kohtuudessa olisi siis hyvä pitäytyä tiedonkin suhteen.”
Kirjavainen jatkaa taiteella vaikuttamisesta esimerkillä: ”Stam1nan Viimeinen Atlantis-levy sai erään tutun merimiehen vaihtamaan pestinsä öljylaivasta Greenpeacen Rainbow Warrioriin. Henkilökohtaisesti vaikuttamisen halu kumpuaa lapsistani. Olen heistä vastuussa. Näen että vaikuttaminen on keskeinen osa työtäni. Vierastan taidetta, joka ei vastaa kysymykseen: Miksi minä teen tätä? Kenties tämän takia huomaan seisovani barrikadeilla, joilta en välttämättä haluaisi löytää itseäni.”
Vaikka näytelmä on täynnä huumoria, Kirjavainen sanoo ettei se tullut käsikirjoituksen kautta: ”Näyttelijät toivat prosessin kautta näytelmään oman leimansa. Minä ohjaajana päätin mitä jää. Hirveästi kuitenkin aina nauretaan treeneissä, joten huumori tuli kenties osaltaan sen kautta mukaan.” (Yleisöstä kysytään: ”Onko maailmanlopun julistaminen sitten hauskaa?”) ”Tässähän ollaan karnevalismin ytimessä. Sitähän teatteri lopulta on: Naurua ja huumoria. Sydän täytyy kuitenkin pitää puhtaana. Nauru on hyväntahtoista. Emme halunneet syyllistää ketään, mikä toivottavasti välittyy näytelmästä.”
Myytit ja myyttisyys ovat suuressa roolissa näytelmässä: ”Selkeästi jokaisen työn kohdalla syntyy kaipuu ahdistavasta aiheesta johtuen mahdollisiin maailmoihin, joista saisi happea. Isomäen teoria on niin aukoton, että myyttejä täytyi alleviivata. Uhan edessä valintoina ovat uskonnollinen herääminen tai halu paeta toiseen planeettaan ja toiseen todellisuuteen. Myytit toimivat uskonnon osana. Perusväite on, että ne ovat tiedonvälitystä. Elämme kuitenkin teknokratian keskellä, joka on kirjaimellisuuden kulta-aikaa. Unet ja muut eivät avaudu omiksi avaruuksikseen. Kaiken pitää olla yhtä eksaktia kuin insinöörikielen.” Kirjavainen jää hiukan hapuilemaan sanoja ja yleisöstä täydennetään: ”Ei fakta selitä maailmaa. Tiede on vain hyvin pieni osa sitä, mitä koemme.”
Kirjavainen lopettaa mainitsemalla, että näytelmää viedään mahdollisesti kansainvälisiin näytöksiin. Venäjällekin on tullut pyyntö, tosin tietyin ehdoin: ”Se presidentti jolle soitetaan ei sitten saa olla Putin”(Näytelmässä on kohtaus, jossa pyydetään Venäjän presidentiltä apua Euroopan ydinvoimaloiden sulkemiseen). Sarasvatin Hiekasta esitetään demo piakkoin Helsingissä kansainvälisille tuottajille, jotka sitten tekevät lopullisen päätöksen.