Ukkosmaineen Ville Karttunen joukkorahoittaa tänä vuonna ilmestyvää soololevyään. Eläimen Timo Torvinen julkaisi digitaalisen omakustanteen. – Pasi Huttunen, teksti & kuva
Juki Recordsin artistit lähtivät sooloilemaan. Ukkosmaineesta tunnettu Ville Karttunen julkaisee ensimmäisen soololevynsä tänä vuonna. Uneliaat silmät –kappaleesta on jo julkaistu Tallinnassa kuvattu musiikkivideo Youtubessa.
”Ensimmäinen singlejulkaisu edustaa tulevan levyn pehmeämpää puolta”, Karttunen kertoo.
Karttunen on käynnistänyt joukkorahoituskampanjan, tarkoituksenaan rahoittaa sillä levyn miksaus ja masterointi sekä esimerkiksi kansitaide. Sanoitukset, sävellykset hän on tehnyt itse ja soittanut kaikki soittimet rumpuja lukuun ottamatta.
”Yli kymmenen vuoden bändielämän jälkeen on ollut todella virkistävää tehdä kaikki päätökset täysin omin päin”, hän kuvailee.
Lisäksi Karttunen on ehtinyt kartuttaa jo jonkin verran keikkakokemusta myös sooloprojektillaan. Ensimmäisen soolokeikkansa hän esitti Joensuussa Nordic Lit –kirjallisuustapahtumassa. Edellisen kerran hänet saattoi kuulla Joensuun pääkirjaston live-illassa 1. huhtikuuta.
Ukkosmaine jatkaa toimintaansa sooloprojektista huolimatta.
Juki Recordsin bändeistä Eläin jäi toistaiseksi määrittelemättömän mittaiselle tauolle, mutta Timo Torvinen julkaisi (proto)Torvinen –nimisen soololevynsä digitaalisena omakustanteena 2. huhtikuuta.
”Albumista on tekeillä myös cd-painos ensisijaisesti kirjastojen ja keräilijöiden käyttöön”, hän lisää.
Torvisen sooloprojektin voi bongata keikalla Ukkosmainetta lämmittelemässä Kuopion Henry’s pubissa 1. toukokuuta ja Joensuun Kerubissa 16. toukokuuta.