Vaarana päätyä vaeltamaan
Johanna Sinisalon lukijat ovat tottuneet todellisuuden ja fantasian sekoittumiseen. Hänen seitsemännessä teoksessaan seos on kuitenkin entistä voimakkaampi. Salattuja voimia: Opas valoisille ja pimeille poluille on kokoelma novelleja, muistelmia ja vinkkejä, joita yhdistää vaeltamisen teema.
Teoksen pääosassa ovat 9 tarinaa, joissa vaeltaminen on toiminut sekä inspiraation että sisällön lähteenä. Yksittäiset novellit eroavat kuitenkin huomattavasti. Ainoassa aiemmin julkaistussa nimikkotarinassa Skotlannin nummilla vaeltaminen sitoo yhteen neljän suomalaisnaisen elämäntarinat. Metsästäjäkuningas taas kertoo 1800-luvulla eläneen alppikuninkaallisen ja Paholaisen kohtaamisesta vuorten lumisilla rinteillä. Mielenkiintoisista tapahtumapaikoista ja hyvästä kirjoituksesta huolimatta novellit tuntuvat kuitenkin vain kohtalaisen hyviltä tarinoilta teoksen kokonaisuudessa.
Teoksen keskeiseksi anniksi nousevatkin sen tarinoiden väleihin mahtuvat vaellusvinkit, -kokemukset ja reittikuvaukset. Maantieteellisesti jakautuneet osat käyvät läpi Sinisalon reittejä Britteinsaarien pienten kylien väliin jääviltä nummilta ja nousuilta aina Australian karuihin ja miltei mittaamattomiin erämaihin. Hyvin kirjoitettujen kokemusten ja mielenkiintoisten faktojen rinnalla novellit jäävät hieman sivuseikaksi, vain mausteiksi tiedon ja todellisen elämän tarinoiden joukkoon. Siinä missä novellit ovat vaellusreissujen inspiroimia, vaelluksesta kertovissa teksteissä ollaan itse inspiraation lähteillä.
Parhaiksi kirjallisiksi osuuksiksi nousevat Sinisalon oman harrastuksen kuvaukset. Lukija onkin vaarassa alkaa suunnittelemaan oman vaeltamisharrastuksen aloittamista, mutta useimmat varmasti tyytyvät vain unelmoimaan luettuaan teoksen lopun pitkän listan tarvittavista varusteista ja muistettavista asioista. Matkan siirtyessä hamaan tulevaisuuteen voi kuitenkin aina nauttia Sinisalon mielenkiintoisista kuvauksista kotisohvaltaan käsin.