Joensuun kaupunginteatterin pieni näyttämö on tavannut tarjota itselleni kaupungin parhaat teatterielämykset. Osa tästä juontuu varmasti siitä, että olen pienen teatterin kasvatti ja suurin osa näkemistäni teatteriesityksistä on tapahtunut juuri pienellä näyttämöllä. Samaa sympaattisuutta ja läheisyyttä tarjoaa myös kaupunginteatterin yläkerta, jossa sai ensi-iltansa Oscar Wilden omille pojilleen kirjoittama klassikkosatu Onnellinen Prinssi.
Näytelmä poikkeaa positiivisessa mielessä maakunnan tavanomaisesta lastenteatteritarjonnasta. Liian usein lapsille suunnatun teatterin tarkoituksena tuntuu olevan pelkkä naurattaminen. Joensuun kaupunginteatterin Onnellinen Prinssi tarjoaa jotain muuta. Se haastaa katsojat pois passiivisen vastaanottajan paikalta, jossa kaikki tarvittava näkyy silmien edessä. Se antaa lapsille mahdollisuuden päästä syventymään siihen mielikuvitusmaailmaan, josta löytyvät monesti juuri ne parhaat jutut. Niin, ja onhan Onnellisessa Prinssissä myös opetus, vaikka Wilden mukaan satujen kohdalla opetusten antaminen onkin ”aina hyvin vaarallista”.
Onnellista Prinssiä on vuosien varrella suomennettu teatteriin ainakin Kirsi Kunnaksen toimesta, mutta kaupunginteatterin versio pohjautuu Jaana Kaparin käännökseen. Näytelmän tarinaa kerrotaan Kyösti Kemppisen kautta. Ohjaaja Jyrki Tamminen on käytännön syistä pudottanut alkuperäistarinan hahmoja reilulla kädellä. Tämä tuottaa myös ongelmia: asiat etenevät joskus turhankin nopeasti, ja kaikkeen on mahdotonta päästä mukaan. Tietyissä kohdissa rytminvaihdokset eivät ole onnistuneita. Välillä tarina pomppii tuottaen vain turhaa hämmennystä. Toisaalta parhaita elämyksiä tarjoavat kohtaukset, joissa lavalla on samanaikaisesti kolmekin hahmoa, kaikki siis Kemppisen esittäminä.
Tekijöidensä mukaan näytelmä edustaa modernia nukketeatteria. Tämä ei kuitenkaan tarkoita esityksiä varten ommeltuja nukkeja, vaan Eeva Riikosen ja Heikki Tuonosen luomaa koristeellisen nokkelaa lavastemaailmaa. Näytelmän avainhenkilöt muodostuvatkin katsojan eteen eri esineiden ja vaatteiden avulla. Esimerkiksi toinen tarinan avainhenkilöistä, Egyptiin muuttomatkalla oleva pääsky, rakennetaan koristellusta henkarista sekä pyykkipojasta. Taivaana toimii aurinkovarjon runko.
Näytelmän tunnelman kannalta tärkeässä osassa on Risto Blomsterin musiikki, joka tuo mieleen Yann Tiersenin. Tätä mielikuvaa vahvistavat paljon käytetyt soittorasiat. Onnellinen prinssi on syvempiäkin ajatuksia herättävä näytelmä koko perheelle, eikä ikäsuosituksista kannata välittää. Kaupunginteatterin versiota suositellaan neljästä vuodesta ylöspäin, mutta varmasti nuorempikin väki osaa pysyä paikallaan reilun puolen tunnin esityksen. Ja onko tuolla nyt suurta väliä vaikkei pysyisikään? Ei (lasten)teatteriin tarvitse mennä istumaan kuten kirkkoon.