Myös lastenmuusikkona ja iskelmätaiteilijana tunnettu RDc:n Leo Leino tuulettaa maalin jälkeen.
Joensuun El Clásico
09.03.2012 klo 10.22 | Joona Sipi, teksti & kuva
JOENSUU – Joensuun kampuksen salibandyliiga huipentuu Reggie Dunlop’s crewin ja Praxiksen välisessä finaaliottelussa Joensuu Areenalla 13. maaliskuuta. Kaksinkamppailua tituleerataan jo Joensuun “El Clásicoksi”, sillä joukkueet ovat kohdanneet toisensa finaaliottelussa jo kahtena edeltävänä vuonna. Toistaiseksi taistelut ovat päätyneet Educan RDc:n hyväksi.
Liigan taso on noussut tällä kaudella. Haastattelussa sekä RDc:n pelaaja-valmentaja Ville Haara että Praxista kipparoiva Ville “Virmanen” Kainulainen kuvailevat 8. maaliskuuta pelattujen välierien vastustajia, JoMe:a sekä Optimia, koviksi joukkueiksi.
Virmasta tuleva kamppailu RDc:ta vastaan ei kuitenkaan epäilytä.
“Lähdetään ihan eri tavalla kuin viime vuonna”, hän sanoo varmana.
Tuolloin joukkueiden välisen paremmuuden ratkaisi vain yksi maali. Kenties paineet ovatkin kovemmat puolustavalle mestarille.
“Jännitetään tuttua vastusta”, Haara myöntää, ja kertoo joukkueensa elävän voittamisesta.
Edellisenä vuonna kiihkeän finaalin henkeä nostatti Praxiksen intiaanipäälliköksi sonnustautunut Antti Sankkola. RDc vastasi ottamalla aikalisän lahjoittaakseen rakkaalle viholliselleen puutarhakalusteet. Naistenpäivänä pelatuissa välieräotteluissä naisyleisöä muistettiin ruusuin. Haaran mukaan finaaliottelu tuleekin olemaan suuri tapahtuma, jolla varmistetaan liigan jatkuvuus.
Tiukoissa välieräotteluissa tappion nielleet JoMe sekä Optimi taistelevat tiistaina 13.3. klo 13.30 pronssista. Finaaliottelu seuraa noin klo 14.15.
Jätä kommentti
Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.
- Timo Voipio:
Hetkinen. Yhtiöt ovat tehneet jo sopimukset, joita ne eivät voikaan tehdä ilman, että kaupunki omistaa jotain, jota se ei vielä omista ja jonka hankkimisesta ei ole olemassa edes... - Nah Ciainen:
Kun molemmat ovat kaupungin omistuksessa, voiko kaupunki asuttaa ketä tahansa Ellin kämmppin? Jos niin on, kiitän onneani, että valmistuin Joensuusta hyvän sään aikana. - Pertti Ström:
Ei kannata myydä osaketta pois, Ojalainen vaikutta lierolta.













