Joe Cocker: Joe Cocker!

Tulkitsijan kova kakkoslevy

70-vuotiaana edesmennyt Joe Cocker lukeutuu kaikkien aikojen vakuuttavimpiin  valkoisiin soullaulajiin. Kaupallista läpimurtoa hänelle oli merkinnyt vuonna 1969 levytetty, sielukkuutta tihkuva näkemys Beatlesin Sergeant Pepperiltä löytyvästä, alun perin Ringo Starrin laulamasta kappaleesta With a Little Help from My Friends. Niin ikään vuonna 1969 ilmestynyt, artistin nimeä huutomerkin kera kantanut kakkospitkäsoitto nauttii Cockerin varhaistuotannon osalta erityisen suuresta arvostuksesta. Se koostuu ensisijaisesti varsin onnistuneista, levytyshetkellään melkoisen tuoreiden kappaleiden coverversioista. Mukana ovat  Beatlesin She came throuhg the Bathroom Window ja Something, Bob Dylanin Dear Landlord, Leonard Cohenin Bird on the Wire sekä keskeisimpiin folkrockyhtyeisiin lukeutuvan Loving Spoonfulin myöhäisemmän tuotannon huippuhetkiin lukeutuva balladihelmi Darling Be Home Soon, jonka versioi kolmea vuotta myöhemmin onnistuneesti jämerällä tyylillään myös Slade.

Hitchcock Railwaystä muodostui keikkastandardi ja Cocker oli itse mukana työstämässä Chris Staintonin kanssa yhtä pitkäsoiton kappaletta That’s Your Business Now. Leon Russellin ohjelmistosta poimitusta Delta Ladysta muodostui Cockerin käsittelyssä paitsi hitti myös klassikko ja Russellin käsialaa on myös toinen raita Hello Little Friend. Vanhinta tuotantoa albumilla edustaa Lloyd Pricen kenties tunnetuin hitti Lawdy Miss Clawdy. Cockerin ensimmäistä nimikkoalbumia hänen diskografiassaan seurasi upea, jälleeen runsaasti covereita sisältänyt livetupla Mad dogs and Englishmen. Sillä mukana olleista muusikoista mainittakoon Leon Russell, Rita Coolidge sekä Derek and the Dominosin rytmiryhmänä ensisijaisesti muistetut basisti Carl Radle sekä rumpali Jim Gordon. Albumin kappalevalinnoista nostettakoon ensi alkuun esiin kolmesta soulklassikosta koostuva Blue Medley.

Joe Cocker 20. toukokuuta 1944- 22. joulukuuta 2014.