Lähdeviitteiden hallintaan suunnitellut ohjelmistot helpottavat graduntekijän taakkaa. Yksi pikkutarkka ja tylsä vaihe hoituu nopeasti ja vaivattomasti. – Pasi Huttunen, teksti & Emil Blick, kuva
Älä hulluuksissasi lähde graduntekoon ilman lähdeviitteidenhallintaohjelmaa! Tekniikka on kehittynyt, eikä se tässä tapauksessa ole uhka vaan pelastus. Lähdeviitteiden ja lähdeluettelon naputtelu on mekaanista, pikkutarkkaa, tylsää, eikä millään tavalla luovaa puuhaa. Lähdeluettelon mitta kasvaa gradussakin helposti yli kymmeneen sivuun. Kone hoitaa työn ihmistä paljon nopeammin ja luotettavammin. Ja ohjelmia saa maksutta.
Itä-Suomen yliopiston kautta saa esimerkiksi käyttöönsä Refworks-nimisen ohjelman ja tässä jutussa kuvataan lähdeviitteidenhallintaohjelmien periaatteita myös toisen ohjelman, Zoteron avulla. Peruslogiikka on sama useimmissa ohjelmissa.
”On todella kätevää, kun ei tarvitse kirjoitella viitteitä käsin ja niitä voi päivittää helposti. Ohjelmaan voi myös tallentaa tulevaisuutta varten mahdollisesti lupaavia artikkeleita ja muita kirjallisuusviitteitä”, kertoo Refworksia käyttävä graduntekijä Itä-Suomen yliopistosta.
”Ilman ohjelmaa minä ainakin unohtaisin, mistä lähteestä kukin tieto on hankittu, tekisin viittausvirheitä tai vastaavia. Viittausohjelman käyttäminen helpottaa elämää paljon. Olisinpa tiennyt siitä jo kandia kirjoittaessa”, hän jatkaa.
Esimerkiksi avoimen lähdekoodin ohjelmisto Zotero toimii kätevimmin niin, että nettiselaimeen ladataan lisäosa, jonka avulla periaatteessa minkä tahansa nettisivun, kirjaviitteen, sähköisen dokumentin tai asiakirjan voi napin painalluksella tallentaa henkilökohtaiseen viitetietokantaan. Kokotekstitietokannoista tallentuu samalla myös koko artikkeli talteen ja niihin voi ohjelmassa tehdä jopa kokotekstihakuja. Halutessaan tietokannan saa pilveen, jolloin se on tavoitettavissa useilla koneilla.
Myös tekstinkäsittelyohjelmaan asennetaan lisäpalikka, jonka avulla tekstin sekaan saa napin painalluksella lisättyä viitteen tietokannassa olevaan lähteeseen. Lopuksi sitten kolmannella napin painalluksella luotua kaikista viitteistä lähdeluettelon, joka on muokattavissa ja päivitettävissä käsityöhön tottuneen näkökulmasta häkellyttävän vaivattomasti. Ohjelman valikoimista löytyy pitkä lista erilaisia viittaustapoja, ja jos sopivaa ei löydy, niin editorissa voi muokata omaan opinnäytteeseen sopivan viittaustavan.
Zoteron lisäksi suosittuja ovat esimerkiksi Endnote, Mendeley ja Docear, mutta on kymmeniä muitakin ohjelmia, joiden ominaisuudet ja käytön vaivattomuus vaihtelevat. Tekstinkäsittelyohjelmissa on usein myös sisäänrakennettuna jonkinlainen viitteidenhallintaohjelmisto.
Kirjoittaja itse käytti Zoteroa gradua tehdessään.