JOENSUU – Valokuvaaja Joona Sipi vaelteli ympäri kaupunkia itsenäisyyspäivänä ja dokumentoi kaupungin monia kulttuureja. Itsenäisyyttä olivat juhlistamassa monet, siitä parrakkaasta rauhanmiehestä aina nahkaverhoiltuihin jengiläisiin ja partiolaisiin saakka. Ylioppilasliikkeen juuret ovat Suomessa hyvin isänmaalliset, mutta mitä se tänä päivänä tarkoittaa? Yhden vastauksen antaa ylioppilaskunnan puheenjohtaja Sara Remes itsenäisyyspäivän juhlapuheessaan:
Hyvät kuulijat,
Juhlistamme Suomen itsenäisyyttä lähes vuoden pimeimmällä hetkellä. Hiljennymme kunnioittamaan niitä henkilökohtaisia uhrauksia, joita maamme rakentamisen eteen on tehty.
Kun mietin omaa suhtautumistani suomalaisuuteen, sitä ei leimaa vahva kansallistunto, vaan kiitollisuus. Kiitollisuus siitä hyvästä, josta olen tullut osaiseksi vain kansalaisuuteni kautta.
Toisaalta suomalaisuus on jotain niin perustavanlaatuista, etten voi kuvitella, että olisimme samoja ihmisiä, jollemme olisi saaneet elää Suomessa. Juuri suomalaisen luonnon voima on se, joka minut yhdistää vahvimmin tähän Euraasian luoteisnurkan kaistaleeseen. Tunnen, että sisimpäni elää sen rytmissä.
Suomalainen, joka on tottunut hiljentymään yksinään meren saaristossa tai ikiaikaisissa aarniometsissä ymmärtää sen helposti. On kuitenkin vaikeaa yritttää kuvata sen merkitystä muille. Eräs parhaista yrityksistä toistaiseksi, on uskoakseni Jean Sibeliuksen Finlandia.
Sen sävelet herättävät kansallistunnon, jonka osalta koen niin monesti olevani vaillinainen. Finlandian säveliin on kerätty jotain niin puhdasta ja iätöntä, jotain viisasta. Kuin itse maailmansielu tulisi lähelle aitona ja kokonaisena.
Terveyttä tarkoittava sana on monissa kielissä johdettu kokonaista merkitsevästä sanasta. Täällä pohjoisessa kaukana kaikesta tuntuu mikro ja makrokosmosten yhtenäisyys ymmärrettävältä, se, että pieni ja suuri on kaikki samaa kokonaisuutta ja vain kunnioittamalla sitä kokonaisuutta voimme olla terveitä.
Tunnen suomalaisen yhteiskunnan rakentuvan tälle pohjalle. Kun olosuhteet ovat vaativat, on kehityksen edellytys ollut yhteistyö. Olemme oppineet auttamaan ja pitämään huolta toisistamme.
Opiskelijana on helppo ymmärtää sen merkitys. Kuinka ainutlaatuinen on se asema, josta nautimme saadessamme ilmaisen opetuksen, ravinnon ja asunnon. Liian harvoin muistan kiittää.
Sibeliuksen Finlandia-hymniä on kapellimesteri Leopold Stokowski tiettävästi esittänyt koko maailman kansallislauksi.
Kun miettii niitä tasa-arvon periaatteita ja sitä hyvinvointia, jonka pohjalle valtiomme menestystä on rakennettu, tuntuu se ymmärrettävältä. Kuten nykyisin tunnetuimmassa Koskenniemen sanoituksessa: Suomi heräsi ja nousi. Nykyään Suomi kuuluu maailman onnellisimpiin kansoihin ja pohjoismaista hyvinvointivaltion mallia ihmetellään ympäri maailman. Sitä pidetään lähes ihmeenä.
Välillä tuntuu, että Suomen itsenäistyminen onkin suoranainen ihme. Olemme hyvin etuoikeutetussa asemassa, voimme valita lähes rajoituksetta oman tiemme.
Ja sitten toisaalta, voimmeko kuitenkaan. Yhä edelleenkin meitä pidetään pääosin vastuullisina valinnoistamme. Entä jos valitsen väärin?
Yhtäkkiä itsenäisyyden sävy muistuttaa kovin paljon yksinäisyyttä. Olen koko ikäni etsinyt jotain, jonka vastaus ei olisi: olet omillasi.
Se puoli minussa, joka vasta harjoittelee elämistä täällä on niin kovin usein hämillään, peloissaan ja väärässä. Erehdys on hyvin inhimillistä. Niinkin inhimillistä, että voisi suorastaan väittää, että inhimillinen kehitys nojaa erehdyksiin.
Tänä vuonna erehtymisen arvoa on nostettu esiin useissa medioissa. Ylioppilaskuntien liiton liittokokouskin otti kantaa nuoren erehtymisen vapauden puolesta.
Toivoisin, että se yhteisömme suurin arvo, armo, vahvistuisi. Toivoisin, että voisimme päästää esiin itsestämme pelotta myös sen puolen, joka vaan tässä vähän kokeilee. Kahlehdimme niin usein syvimmän olemuksemme sisäämme, koska emme itsekään oikein ymmärrä sitä.
Oppia tuntemaan itsensä, siinä on varmasti suuri haaste jokaiselle. Nöyryys oman vajavaisuuden edessä. Sen edessä, ettei ymmärrä edes itseään.
Kun ei meidän ole tarkoituskaan olla valmiita. Ihmiselämän suurin hienous tulee näkyviin juuri sinä hetkenä kun uskallamme myöntää oman tietämättömyytemme.
Antaa toiselle tukea, lohtua ja ystävyyttä.
Olemme täällä itsenäistymässä, jokainen. Onneksi emme kuitenkaan yksin. Ympärillämme on maailma pullollaan samanlaisia ihmisiä, jotka kamppailevat omien kasvuhaasteidensa kanssa.
Kaiken sen kiitollisuuden keskellä, jota itsenäisyyspäivinä palaan usein pohtimaan, olen kiitollisin heistä, jotka jakavat kappaleen matkaa taivalluksestaan. Jakavat sen, mitä heillä on annettavana ja päinvastoin. Kiitämme ja jatkamme matkaa taas hiukan varmempina siitä, ettemme sittenkään ole yksin.
Suomen itsenäisyyden hienoimpia puolia on se, ettei meidän täällä tarvitse pelätä vastaantulijaa.
Lopulta itsenäisyydessä on kyse vapaudesta, vapaudesta valita. Katsomassani elokuvassa todettiin ”So live your life, and make sure it’s the one you want to have.”