Niinhän se oli että vuosipäivän juhlat tulivat maaliskuussa. Olivat isot herrat päättäneet, että ylioppilaskuntamme juhlii vuositaivaltaan tänä vuonna kaikilla kolmella kampuksella samaan aikaan. Väittivät, että se madaltaa kynnystä osallistumiselle ja kohottaa ylioppilaskunnan yhteishenkeä. Paskanmarjat, sanon minä. Ja kerron miksi, koska ei herraporras tiedä virheitänsä muuten.
Eiväthän ne riittäneet alkuunsa, ne varusteet. Omilla juomilla ja varusteilla sai tulla Educalle lauantai-illasta. Yritystä kyllä oli, sali oli nätiksi laitettu ja oikein tanssibändikin iltaa hauskuutti. Meitä oli vajaan konekiväärikomppanian verran miehiä, naisia ja toimihenkilöitä. Ei siinä vuosisadan juhlamieltä pidetä. Nättiä puhetta, ruokaa ja yhteislaulua oli, kuten hyvissä juhlissa kuuluukin olla. Nätiksi olivat myös naiset itsensä laittaneet, mutta siihen ne akateemisuuden tunnusmerkit jäivätkin. Ja, sivuhuomiona – Tunnelma oli kuin Lotinapellossa kevättalvella neljäkymmentä. Mieshukka oli käsittämätön, ja juhlien ampumatarvikkeet (juoma) riittämätöntä. Ei riittänyt että toimisto-aliupseeri haki vänrikkiä pöytään.
Ja entä ne kyyditykset? Herrat ne sössi, sen sanon. Vossikkaa odotettiin kuin jatko-sodan alkua, mutta se viipyi ja viipyi. Raatteentiellä ei tuollaista vatulointia olisi katsottu. Olisi vanja ehtinyt enemmin. Enhän minä, kaikkea herrojen velmuilua nähnyt mies pettynyt, mutta kyllä varmasti vaasalaisia harmitti. Saattoivat jopa mielensä pahoittaa, eikä siinä silloin minkään hengennostatus ”RAI”:n huutelu mitään auta kun kalossi on loskassa. Mieli siinä tummenee, tosin monelta oli jo muutenkin tätä tapahtunut.
Että kyllä jos nyt ynnää tapahtumaa, niin kyllä petrattavaa jäi. Mutta koska nuoriso on pääosin pilalla, epäilen kyynisesti tulevia vuosia. Musiikki oli hyvää, mutta enemmän paritanssia jäin kaipaamaan. Ja tanssitettavia.
Kirjoittaja osallistui ISYY:n vuosipäivän juhliin