Itä-Suomen ylioppilaslehti | 20.06.2013

Hyvää tasokkaampi esikoinen

19.04.2011 klo 6.19 | Pertti Pulkkanen

Wrecking Queens on kulkenut pitkän tien vuonna 2004 aloittaneesta garagerockjoukkiosta juuri ilmestyneeseen esikoispitkäsoittoonsa. Jyrki Tuovisen valvonnassa on syntyneeltä albumilta on poimittavissa useita hittikandidaatteja. Avausraidalla Embrace (The Love Song) Wrecking Queens kuulostaa Paramorelta, mutta kiekon edetessä ilmenee, että nuorten naisten kvartetista on moneksi.
Lähimmäksi popnirvanaa päästään revittelevämmässä Wildest Heartissa ja nyanssikkaammassa Hawaiissa. Erityisen voimakkaasti kokonaisuudesta erottuu syntikkaslovari Irreversible. Päätöskappaleessa Lyon paisutellaan tyylikkäästi.

Koneet tuovat Wrecking Queensin musiikkiin oman kaivattavan lisänsä, mutta kenties yhtyeen esikoisella kuulisi mieluusti runsaamminkin heliseviä kitaroita. Nöpsy on tasokas solisti ja periaatteessa kaikki osatekijät ovat järjestyksessä. Valitussa genressä essentiaaleja ässäkertosäkeitä levylle mahtuu kuitenkin vain muutama.
Wrecking Queensin debyytti on lupaava ja jopa hyvää tasokkaampi, mutta se lopullinen silaus puuttuu vielä.


Comments (0)

Jätä kommentti

Huom! Kommenttisi näkyy kaikille käyttäjille vasta, kun ylläpito on hyväksynyt sen. Asiattomat, provokatiiviset ja eritoten nimimerkin takaa ja ilman virallista sähköpostiosoitetta lähetetyt viestit eivät välttämättä päädy julkaistavaksi. Reiluinta on keskustella omalla nimellä, sähköpostiosoitettasi ei julkaista vaan se jää ylläpidon tietoon.





  • Timo Voipio:
    Hetkinen. Yhtiöt ovat tehneet jo sopimukset, joita ne eivät voikaan tehdä ilman, että kaupunki omistaa jotain, jota se ei vielä omista ja jonka hankkimisesta ei ole olemassa edes...
  • Nah Ciainen:
    Kun molemmat ovat kaupungin omistuksessa, voiko kaupunki asuttaa ketä tahansa Ellin kämmppin? Jos niin on, kiitän onneani, että valmistuin Joensuusta hyvän sään aikana.
  • Pertti Ström:
    Ei kannata myydä osaketta pois, Ojalainen vaikutta lierolta.