Haluatko lisätä työtehoasi? Hyvien argumenttien löytäminen on hyväksi tutkimuksen ja metodologian kehitykselle. Niitä voi löytää uusista tutkimuksista, tai uusista sovellusalueista tieteenalalla, mutta on myös hyödyllistä tarkastella kirjallisuuden kirkkaimpia helmiä. Jos etsit kattavaa kuvaa tieteen tekemisen saloista, kannattaa perehtyä sen maestroihin.
Colin Howsonin ja Peter Urbachin kirjoittama kirja Scientific Reasoning: The Bayesian Approach pureutuu Thomas Bayesin postuumisti 1763 julkaistuun konfirmaatioteoriaan. Kirjan ensimmäinen kappale alustaa aihetta eri tyyppisillä konfirmaatioteorioilla, sekä näkemyksillä tieteen tekemisen rajallisuudesta. Bayesin ajatuksia esitetään tässä keskustelussa todennäköisyyspohjaisena konfirmaationa, joka sopii reunaehdoksi hyvin moneen tutkimusasetelmaan. Bayesin konfirmaatio kykenee kyllä välittämään logiikallaan taipuvia, tieteellisiä analyysejä varten soveltuvia kriteereitä, mutta sovellukset voivat jäädä laadullisen tutkimuksen näkökulmasta vajaiksi.
Vastaavasti toista äärilaitaa edustaa Jacques Derridan Of Grammatology (De la grammatologie), jossa Derrida on käyttänyt metodologisena ja argumentatiivisena pohjana dekonstruktiota. Idea dekonstruktion takana ei ole puhtaasti Derridan oma, vaan hän on lainannut hyvin paljon Edmund Husserlin ja Martin Heideggerin dekonstruktiota. Dekonstruktiossa pyritään ymmärtämään aiheen sisäistä logiikkaa, joka määrittää yhtäältä aihepiiriä, mutta myös aihepiirin argumentatiivisen logiikan rajoja. Metodologisesti dekonstruktiota voidaan hyödyntää esimerkiksi funktionaalisessa aiheen ymmärryksessä, jolloin kysymys on siitä, miten asia x toimii argumentatiivisesti. Jotta ymmärtää argumentaation rajat, joutuu dekonstruktiota käyttäessään miettimään, milloin tutkittavan argumentin kantokyky loppuu. Argumentaation rajallisuuden ymmärtäminen muodostaa dekonstruktion toimintana tutkimuksessa.
Jos haluaa palata eksaktimpaan määrittelyyn, kannattaa lukea Karl Popperin Conjectures and Refutations. Tässä lähes 600 sivuisessa järkäleessä on kokoelma Popperin ajatuksia tieteen tekemisen ongelmista, sekä loogisista ratkaisuyrityksistä. Popper erottelee tiedettä demarkaation nimellä epätieteellisestä toiminnasta erittäin jyrkällä tavalla, mutta kannattaa huomioida kritiikin osuvuutta. Vaikka Popperin päähuomiona on empiirinen tutkimus, joitakin kriittisiä huomioita voidaan käyttää myös laadullisen tutkimuksen metodologisten asetelmien parantamiseksi. Jos lukijaa kiinnostaa enemmän todennäköisyyden tai falsifikaation teemat, Popperin The Logic of Scientific Discovery on parempi alku.
Laadullisessa tutkimuksessa kuulee monesti hermeneuttisesta tutkimuspainotuksesta, mutta jos haluaa alkulähtökohdiltaan ymmärtää mitä hermeneutiikka on, kannattaa lukea Hans-Georg Gadamerin kirja Philosophical Hermeneutics. Kirja ei kuitenkaan ole pelkästään hermeneuttisen kehän ihmettelyä, vaan Gadamer avaa kielen tulkinnan, auktoriteetin, itseymmärryksen, sekä eksistentialismin ongelmia. Vaikka monesti hermeneutiikkaa painotetaan kokemuksen ymmärryksen metodologisena välineenä, Gadamerille keskeisempää oli tämän kokemuksen kielellinen ymmärtäminen. Sama teema toistuu myös Paul Ricoeurin klassikkoteoksessa Interpretation Theory, jossa käydään läpi kielen ja diskurssin analysointia. Ricoeur käy läpi myös puheen ja kirjoituksen viestin välittyvyyttä, sekä viestien symboliikkaa ja metaforia. Vaikka Ricoeurin kirja on kohtuu lyhyt kokoelma esseitä, sen lukemiseen kannattaa varata paljon aikaa.
Samanlainen ajatuksellinen järkäle on John Deweyn Reconstruction in Philosophy, jossa esitetään, ei ainoastaan kriittisiä huomioita filosofiasta tai maailmasta yleensä, vaan myös intellektuellin perinnön muotoa ja muodostumista. Yksi vahvimpia argumentteja Deweyltä on tässä aiheessa, että intellektuelli materiaali ei ole pelkästään kumuloitunut intellektuelleista prosesseista, vaan sosiaalisista ja emotionaalisista materiaaleista.
Vastaavasti tieteen kehittymisestä kirjoitettu Thomas Kuhnin klassikkoteos The Structure of Scientific Revolutions avaa tieteellisten paradigmojen kautta tieteen syklittäistä kehitystä. Aiheesta käydään jatkuvaa debattia, aina muodoista ja kehityksen sisällöstä. Hurjimmat voivat myös nihilistisemmällä näkökannalla kyseenalaistaa koko kehityksen. Kuhn avaa kirjassa tieteellisten vallankumousten avautumista, jotka eriytyvät niin sanotusta normaalitieteestä.
Metodologisen kyseenalaistamisen mestariteos löytyy Paul Feyerabendilta. Kirjan nimi Against Method kertoo olennaisen sisällön. Vaikka Feyerabendia voi luonnehtia metodologiseksi anarkistiksi, hänen ideansa rationalismin rajallisuudesta on hyvä ottaa huomioon metodologisissa pohdinnoissa. Feyerabendin alkulähtökohta on “The only principle that does not inhibit progress is: anything goes”. Lausahdus ei itsessään ole Feyerabendin mukaan periaate, vaan enemmänkin avoin huomio siitä, ettei puhdas rationalismi aina johda hedelmällisiin lopputuloksiin. Against Methodin käsikirjoitus hukkui postissa, mutta onneksi sen pelasti seuraavan kirjan kirjoittanut Imre Lakatos, soittamalla kirjan katoamisesta Interpoliin.
Toisin kuin Feyerabend, Imre Lakatos uskoi rationalismin ja logiikan tiehen tieteen tekemisen tapana ja maailmaa selittävänä keinona. Lakatoksen kirjassa Proofs and Refutations tutkitaan matemaattisen tutkimisen kehittymistä ja logiikan tutkimista. Tämä kirja on omiaan systemaattisesti tai loogisesti virittäytyneille lukijoille. Lakatos ei ainoastaan esittele keisseittäin matemaattista loogista perintöä vaan riitelee ja raapii lahjakkaasti auki kriittisiä näkökulmia. On huomionarvoista että kaikki kehitys ei ole sopupeliä vaikka tiedeyhteisössä onkin vaikeampaa toimia riidanhaluisesti.
Lakatoksen tyylistä päästään hyvin taas vastakohtaan, systeeminluojien arkkityyppiin. Ludwig von Bertalanffyn General System Theory esittää yhden laajimmista tieteellisistä teorioista, ylittäen poikkitieteellisyyden rajoja. Tämä kunnianhimoinen kirja ei ole pelkkää sanahelinää, sillä kyseessä on vuosikymmenten yritys kohti metafyysistä siltaa eri tieteenalojen välillä hyödyntäen tieteenalojen sisäistä systeemisyyttä. Hankkeen onnistumisesta ja kriittisyydestä on käyty keskustelua aina kirjan julkaisemisesta lähtien, mutta kirja itsessään antaa hyviä täkyjä sellaisille henkilöille, jotka ovat enemmän systeemin rakentajia, kuin Lakatoksen kaltaisia intuitiivisia systeemien purkajia.
Bonuskirjana mainitsen vielä tuoreemman Asta Raamin opuksen Älykäs intuitio. Tutkimuksessa intuition käyttö on yksi olennaisista työkaluista tieteenaloihin ja menetelmiin katsomatta. Mistä ideat muodostuvat, miten intuition kaltaista hankalaa aihetta voidaan ymmärtää ja käyttää tehokkaammin? Kirja pureutuu eri alojen huippujen haastatteluiden kautta yksilöllisistä intuition prosesseista aina yleisimpiin huomioihin. Kirjassa kannattaa myös huomioida erityisherkkyyden teemaa, koska intuitiota ruokkivat ajattelun lisäksi aistit.