Heavyrockin esimerkillinen ensyklopedia

Tässä kerrassaan erinomainen heavyrockin hakuteos. Daniel Bukszpanin käsialaa oleva Raskaan musiikin pioneerit, jättiläiset ja kapinalliset ilmestyi alkuperäiskielellään vuonna 2003. Suomenkielinen laitos teoksesta julkaistiin viime vuonna. Diskografiat päivitettiin ajan tasalle ja teosta täydennettiin muun muassa kotimaisen raskaan rockin keskeisten yhtyeiden osiolla.
Heavyrockin ensyklopedia sisältää yli kahdensadan yhtyeen biografiat. Varsinaisen leipätekstin väliin on sijoitettu yhtyeiden kokoonpano- ja diskografiatiedot. Yhtyeiden merkittävyys ja toki myös uran pitkäkestoisuus vaikuttavat ratkaisevasti biografioiden laajuuteen. Led Zeppelinin, Deep Purplen ja Black Sabbathin kaltaiset tyylilajin peruskivet saavat näin ollen ansaitsemansa käsittelyn. Amerikkalaiselta puolelta varhaisista yhtyeistä mukana ovat klassikot tyyliin Iron Butterfly, Blue Cheer, Grand Funk Railroad ja täysin ansaitusti myös raaka esipunkyhtye MC5, mutta Steppenwolf ja Mountain loistavat poissaolollaan.
Sitä vastoin hakusanoina teoksessa ovat mukana esimerkiksi Jimi Hendrix sekä glamrockyhtyeet Slade, Sweet sekä ensimmäinen pelkästään naisista koostuva kitararockyhtye The Runaways, jonka jäsenistöstä Lita Ford ja Joan Jett loivat myöhemmin merkittävän soolouran. Raskaan rockin käsite on teoksessa toisin sanoen kiitettävän laaja.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että biografioiden laajuudessa suosio ja yhtyeiden merkittävyys kulkevat silloin tällöin käsi kädessä; esimerkkeinä vaikkapa Iron Maiden, Metallica, Guns N’ Roses, Ac/Dc ja jopa Kiss.
Teoksen kuvamateriaali on runsasta ja upeaa ja sinne tänne ripotellut listat myydyimmistä levyistä, parhaimmista muusikoista, mieleenpainuvimmista keikoista etc piristävät eeposta entisestään. Huomattavasta asiantuntemuksestaan huolimatta ensyklopedian teksti on innostavan mukaansatempaavaa. Suomentajat Lotta Heikkeri ja Miki Peltola ovat tehneet suurtyön ja saaneet mahdutetuksi mukaan myös alkuperäisversiosta puuttuvaa aineistoa huomioimalla esimerkiksi Spinefarm Recordsin sekä heavyrockin saralla ehkäpä maamme laadukkaimman radiotoimittajan Klaus Flamingin. Ronnie James Dio sekä kotimaiseen versioon otetut yhtyeet valinnut Marco Hietala ovat laatineet teoksen esipuheet.
Bukszpanin teos on nannaa jokaiselle raskaasta rockista aikakaudesta tai tyylisuunnasta riippumatta pitävälle.