Hanoi Rocks: All Those Wasted Years

Legendaarisimman miehityksen livemeininkiä

Hanoi Rocksin legendaarisin koostumus, jossa rumpalina vaikutti englantilainen Razzle alias Nicholas Ridley, ehti taltioida jälkipolvien muisteltavaksi keikkameininkiään Lontoon Marquee-clubilta joulukuussa 1983, lähes tarkalleen vuosi ennen rumpalin traagista kuolemaa. All Those Wasted  Years on livetupla, jonka pääpaino on  luontevasti omassa tuotannossa, mutta mukana on myös muutamia lainakappaleita. Niistä kannattaa erityisesti mainita varsin onnistunut näkemys Rocksin keskeisimpiin vaikuttajiin lukeutuvan Alice Cooperin varhaisesta hitistä Under My Wheels sekä kokonaisuuden käynnistävä rautalankainstrumentaali Pipeline. Loistavalta debyytiltä Bangkok Shocks Saigon Shakes Hanoi Rocks mukana ovat itseoikeutetun singlehitti Tragedyn lisäksi Lost in the City sekä albumin kirkkaimpiin helmiin lukeutuva 11:th Street Kids. Oriental Beatin ohjelmistoa edustavat varsin onnistuneen nimiraidan lisäksi niin ikään pitkäsoiton terävimpään kärkeen sijoittuvat  Motorvatin sekä Visitor ja mainiolta kokoelmalta Self Destruction Blues mukana ovat säästeliäästi ainoastaan Taxi Driver ja Beer and a Cigarette.

Kyseisessä vaiheessa tuoreimmalta studioalbumilta Back to Mystery City tarjolla on odotustenmukaisesti runsaammin näytteitä. 17. kesäkuuta 52 vuotta täyttävän Michael Monroen keikkaohjelmistossa edelleen viihtynyt vitaalinen rockrypistys Malibu Beach, hieman kokeellisempaa tyyliä edustava Mental Beat, tyylikäs balladi Until I Get You ja erinomaisen iskevä nimikappale Back to Mystery City kuullaan kaikki energisinä näkemyksinä. Saman voi toki sanoa pätevän koko tupla-albumiin. Soiton hienoinen epätarkkuus on miltei plussaa, kun levylle on onnistuttu vangitsemaan todellista rockin riemua. Hanoi Rocks oli erinomainen rockyhtye, joka vakuutti myös parhaimmillaan erinomaisen tasokkaalla kappalemateriaalillaan. Levyn nostalgia-arvoa lisää se, että All Those Wasted Years oli ensimmäinen, alun perin kasettiformaatissa hankkimani Rocks-äänite heti keväällä 1984.