Osuuskunnat kiinnostavat jälleen
Kirjassaan Uusi osuuskunta – tekijöiden liike Hanna Moilanen, Jukka Peltokoski, Jaana Pirkkalainen ja Tero Toivanen esittelevät hyvin käytännönläheisin esimerkein, miksi osuuskunnat ovat osa ratkaisua samanaikaisesti käynnissä oleviin ekologisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin kriiseihin. Jukka Peltokoski ja Tero Toivanen ovat minulle tuttuja aiemmista pamfleteistaan, kun taas Hanna Moilanen ja Jaana Pirkkalainen ovat uudempia tuttavuuksia.
Osuuskunnilla ja yhdessä tekemisellä on Suomessa pitkät perinteet varsinkin maakunnissa ja ihmisten arjessa näkyvimpiä ovatkin massiiviset kuluttajaosuuskunnat kuten S-ryhmä ja palveluosuuskunnat kuten Osuuspankki. Myös iso osa elintarvikkeistamme saapuu pöytään tuottajaosuuskuntiin järjestäytyneiden tilojen kautta. Historiallisesti suomalainen osuuskuntaliike jakautui koko viime vuosisadan porvarilliseen ja vasemmistolaiseen osuustoimintaliikkeeseen, jotka kulkivat kansan suussa ”pellervolaisena” ja ”edistysmielisenä” liikkeenä. Punapääoman romahdus 90-luvun alussa kaatoi e-liikkeen ja monet perinteiset osuuskuntapohjaiset toimijat fuusioituvat osakeyhtiöihin.
Kirjoittajien lähtökohta on ensisijaisesti vastata työelämän muutokseen. Uusi osuuskuntalaki mahdollistaa yhden jäsenen osuuskunnat, jolloin osuuskunnasta tulee erittäin houkutteleva vaihtoehto tehdä yrittäjämäistä työtä ilman suuria alkupääomavaatimuksia. Mikäli osuuskunnissa taas on yli seitsemän jäsentä, ei jäseniä katsota yksityishenkilöinä yrittäjiksi ja heillä säilyy oikeus palkansaajan työttömyysturvaan niinä jaksoina kun osuuskunnan tulovirta ei heitä elätä. Mikäli osuuskunta ulkoistaa kirjanpitonsa ulkopuoliselle toimijalle, ei osuustoiminta merkittävästi eroa työntekijän arjesta kuin lisääntyneessä joustavuudessa.
Kirja palkitsee lukijoitaan rohkaisevilla esimerkeillä työntekijän autonomiaa tukevista ratkaisuista luoda työtä itselle ja palveluita yhteisölle. Monissa tapauksissa osuuskunta on syntynyt vastauksena palveluihin, jotka olisivat muuten tulleet lakkautetuiksi. Näin on käynyt niin kyläkauppojen kuin päiväkotienkin kohdalla. Osuuskunta on kuitenkin tuonut palveluiden järjestämiseen myös lisäarvoa esimerkiksi parantamalla vanhempien vaikutusmahdollisuuksia lastensa päivähoidon järjestämisessä. Kirjoittajat kuitenkin korostavat, että osuustoiminnan on pohjauduttava vapaaehtoisuuteen, sillä käräjöinti vaikkapa vesiosuuskunnan pakollisesta jäsenyydestä voi saada koko osuuskunnan tuntumaan kirosanalta.
Tekijät antavat kirjan lopussa pätevät ohjeet oman osuuskunnan perustamiseen, mutta myös varoituksen sanat yrittäjän vastuista. Osuuskunta ilman toimivaa liikeideaa ja työnjakoa ei elätä ja jos toiminnan tarkoituksena on ensisijaisesti voitontavoittelelu, voi osakeyhtiö olla osuuskuntaa rationaalisempi ratkaisu. Osuuskunnan demokraattinen ja kauniisti ilmaistuna verkkainenkin rakenne on omiaan suitsimaan spekulaatiota, sillä toisin kuin osakeyhtiössä, osuudet eivät ole myytävissä ja ostettavissa sekunnin sadasosissa vaan jäsenyydestä päättää osuuskunnan hallitus. Tässä ajassa tuntuukin lohdulliselta ja inspiroivalta, että liiketoiminnan vahvuus voisikin piillä kilpailun sijaan yhteistyössä ja vertaisuudessa.
Hanna Moilanen, Jukka Peltokoski, Jaana Pirkkalainen & Tero Toivanen: Uusi osuuskunta – tekijöiden liike, Into kustannus, 2014, s. 260.