Haluatko olla se tyyppi, jolle känniurpot suuttuvat kun et soita Metallican Unforgivenia kuutta kertaa putkeen reggae-diskossa? Sikäli kuin kokeneita tiskijukkia on uskominen, tämä ei ole koko totuus ja kyseessä on itse asiassa mukava homma. Tiskijukka voi myös omalla toiminnallaan vaikuttaa paljon siihen, millainen tunnelma paikassa vallitsee ja kuinka mielekästä homma on. Kyseessä työ, jonka salat voi oppia. Nyt siihen on mahdollisuus kun Joensuussa alkaa dj-kurssi 15. syyskuuta.
”Baari-dj:n on hyvä omata tietynlainen asiakaspalveluhenkisyys sekä kyky lukea yleisön reaktioita ja vaikuttaa niihin. Myös pitkästä pinnasta voi olla hyötyä”, kurssin vetäjä Teemu Sorsa sanoo. Hänet tunnetaan myös nimellä DJ Hazy Daze.
”Kurssi toimii esittelynä dj-toiminnan maailmaan. Sillä käsitellään muun muassa dj-kulttuuria, laite- ja soittotekniikoita sekä keikkailua. Kurssin varsinaiset sisällöt muodostuvat osallistujien kiinnostuksen kohteiden mukaan”, hän jatkaa.
On mahdotonta yksiselitteisesti määritellä, millainen on hyvä dj.
”Tähän kysymykseen on luultavasti vastauksia yhtä monta erilaista kuin vastaajiakin. Itse arvostan, jos DJ-toiminnasta huokuu hyvällä maulla tehtyjen biisivalintojen ja tilannetajun kautta rakkaus musiikkiin. Tekniikka ei itselleni ole niin merkityksellistä, kunhan perusjutut osaa hyvin. Toisaalta välillä on viihdyttävä katsoa YouTubesta kikkailijoiden taidonnäytteitä tai treenailla itse scratchijuttuja”, Sorsa fiilistelee.
Kurssi on Sorsan mukaan suunnattu ensisijaisesti nuorisotaloikäisille nuorille, mutta kysynnän mukaan voidaan ottaa myös vanhempia.
”Kurssille ei vaadita mitään ennakko-osaamista. Tärkeintä on kiinnostus toimintaan ja musiikkiin.”
Useimmille dj:n hommat ovat harrastus, mutta jotkut saavat keikoista lisätuloa ja osa jopa toimeentulon.
”Paljon riippuu DJ:stä itsestään. Itse olen aloittanut DJ-homman harrastuksena ja sellaisena sen koitan pitääkin, vaikka keikkoja jonkun verran teenkin. Rahan takia tätä ei kannata ainakaan aloittaa, toimeentulon hankkimiseen luulisi olevan helpompiakin konsteja. Liksaa on mahdollista hyvällä tuurilla saada jonkun verran, rikastumaan harva pääsee. Toki jotkut tekevät DJ-hommia ainoana työnäänkin.”
Lisätietoa kurssista Facebookissa: DJ Kurssi