Väkivallattomuus vaatii viisaan strategian
Rauhantoiminnan klassikkoteos, Gene Sharpin Väkivallattomuus viestii jo hoikalla olemuksellaan, ettei se tarjoa kovin laaja-alaista katsausta väkivallattomuuden metodeihin. Lörpöttelyn sijaan Sharp keskittyy olennaiseen mahduttaen kirjaansa sekä väkivallattoman toiminnan keskeisen sanaston että 198 vinkkiä väkivallattomaan vastarintaan.
Suomessa ainakin vielä toistaiseksi suhteellisen tuntematon Sharp on tutkinut väkivallatonta vastarintaa ja toimintaa 1960-luvulta lähtien. Lukuisia rauhankirjoja kirjoittanut yhdysvaltalainen valtio-opin professori on yksi alansa suurimmista nimistä, ja hän on ollut ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi peräti kolmesti: vuosina 2009, 2012 ja 2013.
Sharpin kirjoituksia on julkaistu yli 30 kielellä, mutta Suomesta miehen tekstejä on perin hankala löytää. Suomennoksiakin taitaa olla tasan yksi: Väkivallattomuus – realistinen vaihtoehto, jonka ensimmäinen suomennos ilmestyi suomalaisen rauhanliikkeen 100-vuotisjuhlan kunniaksi helmikuussa 2007. Into-kustannuksen tänä vuonna julkaisemassa uusintapainoksessa kirjan nimi on typistynyt Väkivallattomuudeksi.
Kirjan ensimmäisessä osiossa Sharp käy läpi esimerkkejä väkivallattomasta vastarinnasta 1900-luvulla. Mainituiksi tulevat muun muassa Martin Luther King Jr, natsi-Saksan valtaamat Norja, Tanska ja Alankomaat sekä Puolan solidaarisuusliike, mutta sen kummemmin Sharp ei mielenkiintoisia esimerkkejään valitettavasti avaa.
Esimerkeistä Sharp jatkaa väkivallattoman toiminnan keinoihin niin kansallisissa kuin kansainvälisissä konflikteissa. Vastarintaan ei kannata lähteä soitellen, ei etenkään silloin, kun on valinnut linjakseen väkivallattomuuden. Sharp painottaa, että väkivallaton kamppailu vaatii onnistuakseen viisaan strategian, suunnittelun ja toteutuksen. Näihin vaiheisiin kirja tarjoaa vinkkejä, jotka ovat tuttuja niin arkielämästä kuin ulkomaan uutisista: muun muassa ostoboikotit, protestilaulut, työsulut sekä kansalaistottelemattomuuden. Väkivallattomien toimintatapojen kirjo on hyvin laaja.
Ensin on kuitenkin tunnistettava vastavoimat, jotta on mahdollista valita ne oikeat keinot. Onnistumiseen vaikuttaa myös se, kuinka lujasti uskoo tavoitteensa saavuttamiseen.
Olkoon voima siis kanssanne, myös väkivallattomuudessa.
Sharpin tyyli on tietokirjamainen mutta helposti sulateltavissa. Kirjan esimerkit ja keinot vaikuttavat myös sen verran mietityiltä, ettei väkivallattomuus vaihtoehtona tunnu utopialta, vaikka maailma ympärillä tuntuukin olevan enimmäkseen eri mieltä. Tosin melkoista ajatusmaailmojen ja asenteiden muutostahan se vaatisi, että Sharpin ideologiasta tulisi arkipäivää esimerkiksi Putinin tai Kim Jong-unin kaltaisten hahmojen universumeissa.
Internet mainitaan kirjassa vain kerran, silloinkin suomentaja Antti Kaskin omakätisenä lisäyksenä sähköisiin vaikutuskanaviin. Tämän voi nähdä joko pamfletin plussana tai miinuksena, kuppikunnasta riippuen. Minusta internetin vähyys oli vain virkistävää, sillä vaikka sosiaalisen median esiinmarssista on ollut paljon hyötyä, se on tartuttanut myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen hiirellä klikkailun jälkimaun ja oletuksen, että myös muutokset tapahtuvat yhtä vaivattomasti.
Järjestöihmisille ja muille yhteiskunnan muutosmekanismeista kiinnostuneille Gene Sharpin Väkivallattomuus on kuin Sudenpentujen käsikirja ankanpojille.
Gene Sharp. Väkivallattomuus. Into-pokkari. 2014. 100 s.