Funkkaa Taikka Kuole juhlii synttäreitään

Riku Ranivaara ja Niko Vainikainen juhlivat nelivuotiasta klubia.

Jos mieleistä tapahtumaa tai toimintaa ei ole, sen voi tehdä itse. Niin tekivät Niko Keinänen, Riku Ranivaara ja Niko Vainikainen neljä vuotta sitten perustamalla Funkkaa Taikka Kuole -klubin. Klubi täyttää huhtikuussa vuosia ja juhlat on luvassa. –Turkka Tuovinen, teksti & Jarkko Kumpulainen, kuva

Kuopiolainen Funkkaa Taikka Kuole -klubi täyttää tänä keväänä neljä vuotta ja juhlat ovat 30. huhtikuuta Panzassa. Tapahtuman takana ovat kolme kaverusta: Riku Ranivaara, Niko Vainikainen ja Niko Keinänen, jotka kyllästyivät odottelemaan, että joku järjestäisi Kuopiossa funk/räp tapahtumia ja alkoivat tehdä niitä itse.
”Kuunneltiin paljon kyseistä musiikkilajia ja heräsi ajatus, että olisi hienoa päästä jonnekin klubille, jossa sitä soitetaan. Sellaisia ei ollut. Ajatus muhi aika kauan, mutta sitten entisellä K-klubilla peruuntui punk-klubi ja meille sanottiin, että järjestäkää mitä haluatte. Ensin oli tarkoitus järjestää vain se yksi, mutta eihän siinä niin käynyt”, Ranivaara selventää.

Tapahtumia järjestettiin toinen ja kolmas. Ajan mittaan kaveruksille kertyi taitoa ja välineitä, ja halu järjestää erilaisia tapahtumia säilyi. Nyt samat tyypit järjestävät Henry’s pubin Freestlytiistait, ovat neljättä kertaa mukana Ilosaarirokin aikana Joensuussa järjestettävässä Rytmipuisto tapahtumassa ja elvyttelevät kuopiolaista funkkilaivaperinnettä.
”Viime kesänä vuokrattiin Ukko laiva ensimmäistä kertaa. Otettiin iso lippuriski ja jännättiin tuleeko porukkaa, salliiko säät. Näissä itse tehdyissä ulkoilmatapahtumissa on sellaista sopivaa jännitystä ja tekemisen meininkiä. Ja onhan se hienoa kun saa kerättyä samanmielisiä ihmisiä yhteen paikkaan ja luoda jotain uutta”, Ranivaara avaa kaverusten mentaliteettia.
”Siistein juttu ikinä oli kyllä FTK bileissä, kun oli onnellinen pariskunta ja heidän kanssaan siinä jutellessa kävi ilmi, että ovat olleet pitkään yhdessä ja vielä niin onnellisen näköisiä. Olivat tavanneet meidän bileissä aikaisemmin. Oltiin saatu rakkaustarina aikaiseksi”, Vainikainen tunnelmoi.

Järjestelyiden lisäksi Ranivaara ja Vainikainen tekevät musiikkia muun muassa Kuopionniemi kokoonpanossa. Vainikaisen Niko Nova ja Valona yhtye esiintyy 8.5. Humu-Klubilla Pannuhuoneella.

Funkkaa Taikka Kuole 4 v. – Tuuttimörkö 30. huhtikuuta Panzassa.