PEKING – Uljaallekin paljon kuvaava Joona Sipi selviytyi Facebookissa olevan 35mm Film -yhteisön järjestämän valokuvakilpailun voittajaksi. Kisassa haettiin uudelle CineStill-filmille otettuja kuvia. Voittokuva on otettu kesäkuussa 2010 Pekingissä.
”Kuvalla oli aiemmin tarkoitus osallistua Kamera-lehden kilpailuun, mutta vuosittainen kilpailu meni juuri siten, että kuvaa ei ehtinyt kehittää filmiltä kisaan. Kuva on otettu oman hostellini hutongilta Pekingissä. Tykkään kovasti kuvata ihmisiä ja turistina se on aika helppoa”, Sipi kertoo
”Filmille kuvaaminen on aikaa vievää ja toisinaan turhauttavaa, mutta onnistuu sitomaan mut kuvaamiseen. Pitää keskittyä eikä voi vain roiskia. Kuvan pitää onnistua kerralla”, hän jatkaa ja vakuuttaa, että itse asiassa filmille kuvaaminen ei ole niin vaikeaa kuin usein kuvitellaan.
”Ainakin minulle on hirmu autuasta että kamerasta ei löydy kuin muutama nappi ja kiekko, niin ei kuvaushetkellä ole jotkut asetukset pielessä.”
”Olen sitä sukupolvea joka ehti hetken teininä kuvata filmille ennen kuin digi vyöryi todella yli. Olen ollut jo 12 vuotiaana ekan kerran pimiössä vedostamassa omia kuvia. Into valokuvaamiseen syttyi kuitenkin vasta lukion lopulla. Journalistisesta valokuvasta kiinnostuin intin jälkeen (intissä en muuten ottanut yhtään kuvaa!). Uljaassa olen saanut kokeilla vähän mitä se journalistinen kuvaaminen sitten oikeasti on”, hän kertoo ja lisää:
”Niin, ja vielä aika hauska knoppi tuosta kuvasta! Otin sen faijan vanhalla filmikameralla, jolla olen kuvaamisen aloittanutkin. Kesti aika kauan tajuta kvartaalitalouden ruokkiman markkinahypen keskeltä että mulla oli auton takakontissa ehkä maailman paras kamera. Kuvaan edelleen ihan vastaavalla kameralla. Faijan kamera on pienen reistailun vuoksi päässyt jo eläkkeelle.”
Kuvan speksit
Kamera: Olympus OM-2n
Obektiivina: 50mm F1.4
Aukko: ”f/2 tai f/2.8”
Filmi: Fuji Superia 1600
Sipi heittää mukaan vielä karttalinkin paikkaan, jossa kuva on otettu:
Näytä suurempi kartta