Ylioppilasliikkeen luottamus Suomen ylioppilaskuntien liittoon on kovalla koetuksella. Fifi-verkkolehden mukaan yhdeksän ylioppilaskuntaa lähetti 27. helmikuuta SYL:n hallitukselle paimenkirjeen, jossa SYL:n todetaan ylittäneen valtuutensa ja menettäneen luottamuksensa. Tällä hetkellä väläytellään yhtenä mahdollisuutena ylimääräistä liittokokousta ja SYL:n hallituksen vaihtoa.
”Tämä on luonut SYL:stä skitsofreenisen kuvan edunvalvojana: toisaalla suuri massa on lähtemässä tulilinjalle vanhan mallin puolustajana ja toisaalla SYL latelee omia ristiriitaisia ratkaisujaan”, todetaan Fifin mukaan sille vuodetussa kirjeessä.
”Sanotaanko nyt, että aika paljon oli kärjistystä siinä Voiman jutussa. Itse ei olla esitetty pöydälle sitä 5+1 –mallia ja on ikävää, että se on pöydällä. Ikävien tapahtumien ketju on johtanut tähän tilanteeseen”, SYL:n hallituksen puheenjohtaja Marina Lampinen toteaa.
Ylimääräisen liittokokouksen mahdollisuutta Lampinen ei lähde kommentoimaan.
”Meille ei ole tullut tällaisesta kuin nimettömän lähteen tieto. Ylioppilaskunnista ei ole oltu meihin yhteydessä tästä asiasta”, hän kertoo.
Kysymys on SYL:n hallituksen erikoisesta ratkaisusta lähettää pikaisesti valmisteltu 5+1 -opintotukimalli SDP:n ja Kokoomuksen opintotukiuudistusta valmisteleville ryhmille. Ratkaisulle tai mallille ei ollut tukea ylioppilaskunnilta.
SYL tarkoitti 5+1 mallia ilmeisesti minimiehdoksi, johon voitaisiin pahimmassa tapauksessa taipua. Puolueissa se kuitenkin otettiin vastaan opiskelijaliikkeen pohjapaperina.
Vaikuttaa siis siltä, että SYL tunaroi neuvotteluasemansa paljastamalla minimiehtonsa. Virallisesti SYL ajaa edelleen viime syksynä sovittua tuen pitämistä opintorahapainotteisena. Viime syksyn mallissa on Lampisen mukaan kehittämisvaraa.
”Malli ei ole avainasemassa”, hän lisää.
Opintoaikojen lyhentämisen SYL hoitaisi esimerkiksi opintojen ohjausta ja tukea parantamalla.
”Totta kai tällaiset aina vaikuttavat jollain tavalla, mutta opiskelijaliikkeet neuvotteluasemat ovat edelleen olemassa ja toivon, että teemme työtä kaikki yhdessä”, Lampinen vetoaa.
Jotain tilanteesta kertoo sekin, että kuluvan viikon aikana kaksi korkean tason toimijaa opiskelijaliikkeestä on epävirallisesti pyytänyt, ettei Uljas kirjoittaisi opiskelijaliikkeen hajanaisuudesta opintotukiuudistusasiassa.
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta ei ollut mukana paimenkirjeen lähettäneissä ylioppilaskunnissa, eikä se ole ottanut vielä julkisesti kantaa opintotuen uudistamiseen.
”Hallitus on keskustellut ja tämä ollut pari viikkoa työn alla. Tulemme tekemään ulostulon opintotukiuudistuksesta. Viikonlopun aikana saamme varmasti päätettyä miten otamme kantaa. Hallituksen sisällä on asiasta hyvin erilaisia mielipiteitä”, ISYY:n hallituksen puheenjohtaja Marjo Turunen sanoo.
Entä nauttiiko SYL vielä ISYY:n luottamusta?
”Tähän jättäisin mielelläni vastaamatta tässä vaiheessa. Emme ole muodostaneet tähän vielä kantaa. Haluamme SYL:stä vielä lisäselvityksiä asiasta”, Turunen toteaa.
Tänään ilmestyvässä Uljaassa (2/2013) myös Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ry:n puheenjohtaja Anette Karlssonin haastattelu opintotuen uudistamisesta.