KUOPIO Kuopiolainen Faarao Pirttikangas esiintyy joukkioineen lauantaina 5. lokakuuta Pannuhuoneella. Pirttikangas kiertää parhaillaan Suomea debyyttilevynsä Kuhmalahden nubilaiset tiimoilta.
Faaraon viisujen myötä Cosmo Jones Beat Machine –yhtyeen keulahahmo on vaihtanut englannista suomenkieleen. Musiikki on yhdistelmä bluesia, kansanmusiikkia, syvää etelän rytmiä ja spirituaalista svengiä. Pirttikankaan henkimaailman ovia kolkuttelevat sanoitukset löytävät väkevän tulkinnan hänen utuisen maanisissa messuissaan.
Mitä yhteistä on Pirttikankaan taannoin katkenneella kädellä sekä Tornion Terveillä käsillä, sekä paljon muuta selviää maanantaina ilmestyvässä Uljas numero kahdeksassa.
Pirttikankaan taustajoukoissa Pannuhuoneella soittavat seuraavat hahmot: Konsta Eskelinen, viulu ja jouhikko, Tomi Kosonen, tenorifoni, Inari Ruonamaa, baritonifoni, Otto Eskelinen, saksomafoni, Lassi Piironen, ilmapasuuna, Lassi Ylönen, perkussiot ja Pentti Dassum, romut.
Muun muassa Dassumin romut ovat näkemisen arvoiset. Ne korvaavat rumpuja, ja setissä bassorumpua paikkaa vanha lämpöpatteri ja virveliä peltinen kurkkupurkki.
Faarao Pirttikangas Kuopion Pannuhuoneella 5. lokakuuta alkaen kello 21.
Lisätietoa:
Faaraon nettisivut