Ruoan salattu alkuperä
Eveliina Lundqvistin alkuvuodesta julkaistu teos Salainen päiväkirja eläintiloilta päästää lukijan vakoilemaan eläintilojen arkea. Tuottajat eivät osaa aavistaa vegaanin eläinoikeusaktivistin ja eläintenhoitajaopintojensa harjoittelua tekevän Lundqvistin tarkkailevaa silmää, joten kirja kertoo perehtynyttä tietoa eläinten olosuhteista.
Lundqvist on maatalous- ja metsätieteiden maisteri, joka suoritti eläintenhoitajaopintojensa harjoittelut vuosina 2011-2012 sikojen, lampaiden, kanojen, broilerien sekä maito- ja lihakarjan parissa sekä osittain eläinlääkärin matkassa. Hän vieraili parista päivästä useampaan viikkoon lähes kahdellakymmenellä tilalla eri puolella Etelä- ja Keski-Suomea. Kirjailija tuntee aiheen koulutuksensa ja pitkän eläinoikeusaktivistiuransa puolesta, mutta läheisempi kosketus eläinten oloihin syntyi vasta kyseisten harjoittelujaksojen kautta.
Kirja syntyi Lundqvistin tarpeesta kirjoittaa päiväkirjaa – tarpeesta purkaa ahdistusta, turhautumista ja jakaa ajoittain myös iloa. Teksti on hyvin päiväkirjamaista sisältäen paljon subjektiivisia ja välittömiä tuntemuksia sekä kokemuksia. Lundqvist kertoo, millaisissa oloissa eläimiä kasvatetaan, miten niitä kohdellaan ja miten lainsäädäntöä todellisuudessa noudatetaan, sekä vertaa oloja eläinten lajityypilliseen käyttäytymiseen. Hän kauhistelee eläinten arkea, yrittää tehdä osuutensa olojen parantamisessa ja haaveilee tuotantoeläinten turvakodista, mutta kuitenkin huomaa turtuvansa näkemiinsä olosuhteisiin ja raatoihin, jopa kohtelevansa itsekin muutamaan otteeseen eläimiä huonosti.
Kirjassa on monia mielenkiintoisia yksityiskohtia tilojen arjesta ja lainsäädännöstä. Kokemuksissa tulee hyvin selvästi esille, että lakitekstien tulkinta on monimuotoista ja tuotantotiloilla eletään useimmiten minimivaatimusten mukaan. Esimerkiksi kuumalla säällä vasikoilla täytyy olla koko ajan juomavettä, mutta laki ei kerro, mikä on laskettavissa kuumaksi sääksi ja niinpä + 26 astetta ei ole erään tilallisen mielestä tarpeeksi kuuma. Eräs navetta puolestaan saa hyvinvointitukea, jonka yksi edellytys on että eläinlääkäri hoitaa vasikoiden nupoutuksen eli sarvien alkujen polttamisen, jolloin toimenpide tehdään eläimen kannalta mahdollisimman kivuttomasti. Tilalliset ovat kuitenkin sopineet eläinlääkärin kanssa, että voivat tehdä nupoutuksen itse, käyttäen lääkäriä vähemmän kipulääkitystä. Eläinten huono kohtelu on yleensä ajasta, viitseliäisyydestä ja etenkin rahasta kiinni. ”Kun eläimestä maksetaan niin vähän, on tingittävä sitten hoitokustannuksissa.”
Lundqvist mainitsee teoksessaan myös positiivisia huomioita tiloilta, vaikkakin vähemmän. Hän myös myöntää, ettei tilanne ole kaikilla tiloilla välttämättä näin huono.
Kirja on rakenteeltaan kevyttä luettavaa, sillä päiväkirjamerkinnät ovat usein vain muutaman sivun mittaisia. Kirjaa lukeakseen ei tarvitse olla perehtynyt aiheeseen, sillä useimmat termit selitetään ja olosuhteet kuvaillaan melko hyvin. Tekstin lomassa on myös tietoa lakipykälistä ja eläinten luontaisesta käyttäytymisestä sekä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Vaikka teksti onkin eläväistä ja helppolukuista, sekaan olisi silti kaivannut kuvia tai kuvitusta eläinten arjesta tai esimerkiksi erilaisten tuotantotilojen rakenteesta. Sisältö on yksittäisistä huumorinkukkasista huolimatta melko masentavaa tekstiä siitä, miten alas eläinten arvo on vajonnut. Inho ihmiskuntaa kohtaan kasvaa sitä mukaa mitä pidemmälle lukee. Lukemisen jälkeen jää miettimään, mikä ihmeen maailmanvaltias ihminen kuvittelee olevansa? Keinosiemennystä, jalostusta, yli- tai aliruokintaa, väkivaltaa ja eläinten luontaisten viettien tuhoamista vain sen vuoksi, että ihminen saa masuunsa lasin maitoa ja palan kinkkua.
Kirjaa voi suositella lähes jokaiselle ruoan alkuperästä ja eläinten oloista kiinnostuneelle. Etenkin lihaa lautaselleen kasaavien soisi tuntevan ruokansa lähtökohdat. Eläinoikeusaktivisteille kirja ei välttämättä tuo hirveästi mitään uutta, sillä samaiset asiat ovat olleet tiedossa jo pidempään, Lundqvistin käytännön kokemus vain varmistaa ne todeksi. Synkästä aihepiiristä huolimatta kirjan jälkeen jää toiveikas olo, josko joskus myös eläinten asiat olisivat paremmin.