Vaikka kaikkien aikojen rockyhtyeisiin lukeutuvasta AC/DC:stä on entuudestaan kirjoitettu runsaasti, on Jeff Apterin teos ensimmäinen, joka pureutuu yhtyeen soolokitaristiin, keulakuvaan ja nykyisin ainoan alkuperäisjäseneen, soolokitaristi Angus Youngiin.
Skotlannissa syntynyt Angus muutti perheineen Australiaan vuonna 1963. George, Youngin veljeksistä vanhin, pääsi nauttimaan suuresta popmenestyksestä The Easybeats -yhtyeen jäsenenä. Musiikki vei nopeasti mukanaan myös nuoremmat veljekset Malcolmin ja Anguksen. Little Richardin ja Chuck Berryn kaltaisten pioneerien jälkeen Anguksen tärkeisiin diggauskohteisiin lukeutuivat brittibluesia edustaneet The Animals ja The Yardbirds, joiden singlejä hän hankki. Kitaristeista Youngiin tekivät suurimman vaikutuksen erityisesti myös Yardbirdissä soittanut Jeff Beck sekä Led Zeppelinin Jimmy Page ja yhdysvaltalaisen varhaisen hardrockin tärkeimpiin edustajiin lukeutuvan Mountain-yhtyeen Leslie West.
AC/DC perustettiin loppuvuodesta 1973 ja yhtyeen Adelaiden-keikkaa seuranneesta, aikaisemmin muun muassa Fragernity-yhtyeessä vokalisoineesta Bon Scottista tuli yhtyeen solisti seuraavana vuonna. Apterin teoksesta selviää AC/DC:n olleen keikkailunsa osalta jo ennen suursuosiotaan todellisia työjuhtia. Hurjan lavaesiintymisensä vastapainoksi lähes erakkomaista elämää viettänyt Angus osoittautuu teoksessa yhtyeen rauhallisimmaksi persoonaksi, jonka ainoa pahe on tupakka.
AC/DC:n levytysten osalta käänteentekeväksi muodostuu maailmanlaajuisissa julkaisuissa yhtyeen kolmas albumi, vuonna 1977 ilmestynyt Let There Be Rock, jonka kirkkaimpia klassikkokappaleita ovat sen nimiraita sekä Whole Lotta Rosie. Apterin teoksessa hyödynnetään runsaasti haastattelulainauksia niin Angusilta kuin muilta yhtyeen jäseniltä ja kyseinen ratkaisu osoittautuukin varsin onnistuneeksi ja kiehtovaksi. Lopullista läpimurtoa AC/DC:lle ahkerasta konsertoinnista ja varhaisempien levytysten kiistattomasta laadukkuudesta huolimatta tuli merkitsemään vasta vuonna 1979 ilmestynyt pitkäsoitto Highway to Hell.
Yhtyeen tragedioista ensimmäinen ja kenties kaikkein suurin oli helmikuuhun 1980 ajoittunut Bon Scottin kuolema. Hänen paikkansa ottanut, aikaisemmin Geordie-yhtyeessä vokalisoinut Brian Johnson oli edeltäjänsä tavoin todentanut AC/DC:n livekeikan ennen liittymistään yhtyeeseen ja sen kontekstina oli Essexin yliopisto lokakuussa 1978.
Suurmenestysalbumien Back in Black ja For Those About to Rock jälkeen AC/DC useista virkaveljistään poiketen suoraviivaisti musiikillista ilmaisuaan entisestään pitkäsoitoillaan Flick of the Switch ja Fly on the Wall. Viimeksi mainitun viidestä kappaleesta yhtye työsti sentään musiikkivideot, mutta antoi silti suuremman suosion palauttaneen seuraavan albuminsa nimeksi Blow Up Your Video.
Apterin teoksessa jopa AC/DC:n viimeisimpien vaikeiden vuosien jälkeen nähdään uusi mahdollisuus, eikä Angus Youngin ja Brian Johnsonin Rock or Bust- kiertueen viimeisissä konserteissa korvanneen Axl Rosen yhteistyön jatkumista myös tulevaisuudessa pidetä mahdottomana.
Kokonaisuutena teos tarjoaa mainion henkilökuvan rockin historian ahkerimpiin lukeutuvasta kitaristista, joka herää aamukuudelta säveltämään uusia biisejä.