Doc Lounge Joensuu Suomen kakkonen

JOENSUU – Doc Lounge on saanut Joensuussa lämpimän vastaanoton ja kevätkausi päästään aloittamaan makeissa tunnelmissa. Joensuun klubi nousi Helsingin jälkeen Suomen toiseksi suurimmaksi yleisömäärällä mitattuna. Doc Loungeja järjestetään Helsingin ja Joensuun lisäksi Tampereella, Turussa ja Oulussa.
”Keväälle saatiin loistavia dokkareita, joten tästä on hyvä jatkaa”, Doc Loungea Joensuussa järjestävä Petri Varis riemuitsee.
Kevät alkaa 23. tammikuuta valmistumisvuonnaan parhaana pohjoismaisena dokumenttina palkitulla kotimaisella dokumenttiklassikolla Joutilaat (2001).
”Joutilaita on kuvailtu pikemminkin dogma-elokuvan keinoin kulkevaksi kertomukseksi, kuin perinteiseksi dokumenttielokuvaksi. Elokuvan leikkaus, kuvaus ja rytmi luovat kunnianhimoisella säntillisyydellään komean kontrastin kainuulaisten Lötkön, Bodin ja Hapan surkuhupaisalle selviytymistarinalle. Joutilaat onkin kerännyt elokuvan ammattilaisten arvostuksen lisäksi myös laajan fanijoukon nuorten keskuudessa”, Varis kuvailee.
Dokkarin ovat ohjanneet Susanna Helke ja Virpi Suutari. Helken viimeisin American Vagabond, on sekin jo ehtinyt niittää mainetta ja kunniaa. Rokumentissa se esitettiin loppuunmyydylle salille, Varis mainitsee.

Kenties kiinnostavin anti Doc Loungen julkistetussa keväässä on helmikuinen Kitty Greenin teos, ukrainalaisesta Femen-liikkeestä kertova Ukraina Is Not A Brothel.
”Dokumentin perusteella yleisö voi oikeutetusti syyttää Femenin jäseniä naiiviudesta ja feminismin heikosta ymmärtämisestä, mutta kukaan ei voi kiistää, etteivätkö he olisi sisukkaita. Heillä on ruhjeita todisteena siitä”, toteaa kriitikko Leslie Felperin arviossaan Varietyssa ja korostaa, että intiimisti Femenin jäseniin pureutuva dokkari on erittäin laadukas. Järjestö ainakin on kiinnostava ideologisessa sekavuudessaan ja silkassa visuaalisessa tehokkuudessaan.

Kevään muita leffoja ovat Kiinalaisesta toisinajattelijasta kertova Ai WEI Wei – The Fake Case maaliskuussa ja Kovasikajuttu-ohjaaja Jukka Kärkkäisen uusi elokuva Näin unta elämästä huhtikuussa. Toukokuun elokuva julkistetaan myöhemmin.