Palasin Koreaan yli neljänkymmenen tunnin yhtäjaksoisen matkustamisen jälkeen aamulla neljän aikaan ja ensimmäisenä etsin itselleni PC-bangin, täkäläisen nettikahvilan, missä saatoin selvittää yli kahden viikon sähköpostisuman. En voi sanoa hihkuneeni ilosta päästä takaisin, kun jalassa oli sandaalit ja ulkona ehkä kolme astetta lämmintä. Jäin kaihoamaan etelän kuumuutta ja kauneutta samalla kun palasin arkeen epäonnistuneiden kurssi-ilmoittautumisteni, asuntokaaoksen ja Suomesta Koreaan lähetettävien tavaroiden odottelun parissa.

Kampuksen kirjaston edessä on vilkkuva Merry Christmas! -valokyltti ja yliopiston kappelin räystäisiin on kiinnitetty alas asti ulottuva, räikeä valonarukokoelma, jonka alla ei voi seisoa saamatta migreenikohtausta. Siinä on kaikki, mikä täällä muistuttaa mua joulusta. Suomen itsenäisyyspäivä meni ohi, Hesarin sivuilla ”pukuloiston” kuvat palauttivat mun sisäisen kalenterini ajantasalle. Jätän kaksi esseetä huomisen murheeksi, koska tänään löysin kanadalaisen flamenco-radiokanavan. Olen niin mustalaisfiiliksissä, etten pysty nyt keskittymään ilkeiden japanilaisten tunkeutumiseen Joseonin ajan Koreaan. Jos korealaisilta kysyy jotain Japanista tai Kiinasta, ei voi olla huomaamatta vanhoja kaunoja. Korea on niin monta kertaa saanut ...

Torstai oli niin hurmaava että päätimme lähteä perjantaina katsomaan vielä festivaalien päätöselokuvan. Liput olivat tietysti loppuunmyydyt mutta keinolla tai toisella pääsimme sisään ja elokuva oli menestys. Ilta jatkui Busanin hiekkarantoja käyskennellessä ja ravintoloihin tutustuessa.

Päivä toisensa jälkeen täyttyvät kotitehtävistä, saliurheilusta, kavereiden tapaamisesta ja tällä viikolla aloitetusta taistelulajista, jota opettajani kutsuu schippalgiksi. Palatakseni vielä aikaan, kun saavuin Daeguun – päivä oli hikinen ja juna ja kadut täynnä ihmisiä. ”Buddy”, yliopiston tuutori, oli mua vastassa asemalla vaaleanpunaisissa lenkkareissaan ja vihreissä minishortseissaan. Lenkkarit ja minishortsit yhdessä ja erikseen ovat ilmeisesti lempiasusteita korealaisille tytöille. Keimyung yliopiston asuntola osoittautui ihan kohtalaiseksi. Koko käytävän kanssa yhteisiin vessoihin ja suihkuihin voi sopeutua. Huonetoverini oli varannut alapedin ja vasemmanpuoleisen kirjoituspöydän. Kuvittelin itseni opiskelemassa jonkun kanssa vierekkäin koulupöydän ääressä ja nauroin. Ensimmäisen ...

Miksi korealainen tervehdys tarkoittaa sekä hei että mitä kuuluu? Opiskelevatko korealaiset oikeasti niin paljon kuin huhutaan? Mitä eroa ja yhteistä on pohjoisella ja eteläisellä Korealla? Voiko siellä juhlia niin kuin Suomessa?

Kuopion Ylioppilasteatterikin räväyttää ilmoille viikonlopullisen täyttä taiteen ilotulitusta Lyhytteatterifestivaaleilla Nuamoilla. Kun on halukas myös sivistämään itseään yliopiston puolella, voi ottaa osaa Kuopion ensimmäiseen yliopiston Symposiumiin, missä keskustellaan rakkaudesta mitä monipuolisimmin.

Ehkä kirjoittaja itsekään ei aina tajua, mitä kirjoittaa. Luulee sanovansa yhtä ja luo todellisuudessa toista. Kaikki on yhtä isoa kaaosta, kukaan ei ymmärrä kenenkään olennaista sanomaa vaan takertuu sivuseikkoihin vain koska ne sattuvat ehkä linkittymään jollain tapaa tämän omaan elämään. Siitä seuraa ajatusvyöry, asiat pomppivat seuraavaan ja jälleen uuteen, keskustelu kadottaa rakenteensa ennen kuin ehti edes istuttaa juuriaan ensimmäisen puheenvuoron aikana.

Tiedät varmaan sen tunteen, kun huomaa itsessään jonkin uuden, ärsyttävän piirteen tai maneerin. Tulee semmoinen olo, että miten hitossa olenkaan voinut elää jo parikymmentä vuotta itseni kanssa huomaamatta miten osaan olla välillä kenkku.

Seksuaalisuutta rajoittamaan pyrkivää, Raamattuun kaiken tietonsa ja ymmärryksensä perustavaa vähemmistöä en välttämättä oikein ymmärrä mutta haluan silti kunnioittaa heitä. Ihmiset ovat erilaisia, eivät he voi itse suuntautumiselleen mitään. Haluan ainakin omasta puolestani julistaa, että hyväksyn heidät täysin kokonaisina ihmisinä yhteiskuntaamme, heitä ei tulisi missään yhteydessä syrjiä, vainoamisesta puhumattakaan.

Opiskelijaelämä on hurjan kiireistä. On seminaaria, kirjatentti jos ei useampi tulossa, on kokousta ja illanviettoa. Haluaa urheilla, bileet on täällä ja tuolla ja niitä seuraa yleensä päivän kahden dagen efter. Pari päivää on pakko ottaa rennommin, käydä kaupassa, pestä viikon pyykit ja nukkua kaksitoista tuntia yössä, kunnes sama rumba taas käynnistyy.

Tohtorin tittelit ja tiedon huutava halu kaikuvat korvissani. Nyt minusta tulee kaikkea sitä mistä olen monet vuodet haaveillut, mutta minkä toteutuksessa on ollut toisinaan jopa ylitsepääsemättömän tuntuisia vaikeuksia.