Graafista toimintaa vaihtoehtomaailmassa
Bryan Talbotin graafisennovellin Grandvillen ensimmäisen sivun näkymä Eiffel-tornille, jota rajaavat teollisuuskaasut, ilmalaivat ja höyryjunat, paljastaa sekä sen pääasiallisen tapahtumapaikan että sen genren. Pariisiin tai, kuten se teoksen maailmassa tunnetaan, Grandvilleen sijoittuva kertomus on varsin puhdasta steampunkkia. Tyylisuuntaukselle tyypillisesti teos tapahtuu viktoriaaniselta näyttävässä mattapintaisessa vaihtoehtomaailmassa, jossa eletään vielä teollisuuden valta-aikoja.
Teoksessa 200 vuotta on kulunut Napoleonin voitosta. Vain parikymmentä vuotta sitten Britannia sai takaisin itsenäisyytensä Ranskan keisarikunnan taipuessa terroritekojen edessä. Graafinennovelli alkaa Britannian kulttuuriattasean kuolemasta, jota tutkimaan ryhtyy Scotland Yardin rikoskomissaario Le Brock. Tinkimätön ja rajuotteinen etsivä huomaa kuoleman olevan vain osa suurempaa salaliittoa.
LeBrock on luonteelleen sopivasti mäyrä. Grandvillen hahmot ovatkin lähes poikkeuksetta ihmisten tavoin käyttäytyviä eläimiä, joka on yksi teoksen lukuisista hatunnostoista Talbotin esikuville. Eräs muusista, Quentin Tarantino, kuvastuu toimintajaksoissa, jotka ovat tyyliteltyjä ja verisiä. Nämä tiheään tapahtuvat jaksot nousevat keskeiseen osaan teoksessa antaen sille kokonaisuutena hurmeisen väkivaltaisen sävyn. Muun muassa eläinten eläväisimmät ja inhimillisimmät osat, ilmeikkäät silmät, tyytyvät usein kuvaamaan vain raivon ja pelon kaltaisia primitiivisimpiä tunnetiloja.
Väkivallan suoraviivainen ihastelu ja sen tarjoaminen ainoana ratkaisuna albumin konflikteihin onkin sen suurin heikkous. WTC-iskuihin viittaavat terrorikuviot, joihin suomentaja Stenman tuo oman värinsä käyttämällä niitä seuranneesta äärinationalistien vaalivoitosta sanaa ’jytky’, jäävät veriroiskeiden ja räjähdysten peittoon. Vaikka toiminnan joukkoon on ripoteltu erilaisia kuvallisia ja kulttuurisia sisäpiirinvitsejä, kauniin piirrosjäljen rinnalle jäi kaipaamaan myös hienovaraisempia tarinallisia sävyjä.
Bryan Talbot: Grandville. Suom. Petri Stenman. Like, 2013, s. 98.