Superyhtyeen debyytti
Brittiläisen bluesrockin aatelistoon lukeutuvan Free-yhtyeen hajottua solisti Paul Rodgers ja rumpali Simon Kirke jatkoivat uuden yhtyeen kera. Kitaristiksi saatiin Ian Hunterin luotsaamasta Mott the Hooplesta tuttu Mick Ralphs. Freellä ja Mott the Hooplella oli takanaan yhteistä keikkailua, joten Ralphs oli luonteva valinta. Basistin kanssa olikin enemmän mietittävää. Yli 70 kokelaan joukosta nelikielisen soittajaksi valikoitui melkoisen yllättävä valinta, eli progeyhtye King Crimsonissa vaikuttanut Bob Buzzell.
Managerikseen uusi yhtye sai Led Zeppelin-yhteyksistään tutun legendaarisen Peter Grantin ja sen levy-yhtiöksi valikoitui niin ikään luontevasti myös Zeppelinin levy-yhtiönä ensisijaisesti tutuksi tullut Swan Song. Bad Companyn vuoden 1974 alkupuolella ilmestynyt debyytti sisältää kahdeksan tasokasta biisiä.
Avausraidasta, tehokkaasti rullaavasta Can’t Get Enoughista muodostui tarttuvuudessaan hitti, mutta albumilla on tarjottavanaan vielä tasokkaampaakin. Rock Steady sisältää iskevän riffin ja upeasti svengaavan kompin. Ready for Love oli tuttu jo Mott the Hooplen ohjelmistosta, mutta sopi myös Bad Companylle erinomaisesti.
The Way I Choose, Don’t Let Me Down sekä sävykäs päätöskappale Seagull ovat kaikki erinomaisen tyylitajuisia balladeita, joissa Paul Rodgersin vokalisoinnin sielukkuus pääsee täysiin oikeuksiinsa. Movin’ On turvautuu tutuimmasta tutuimpaan biisinaiheeseen keikkamuusikon arjesta kertoessaan, mutta svengissä löytyy myös tässä tapauksessa. Bad Companyn esikoisen komein ja koskettavin hetki on kuitenkin sen kiistattomasti klassikkotasoinen nimiraita.
Rodgers, Kirke ja kumppanit olivat hyvässä vedossa vielä seuraavilla pitkäsoitoillaan Straight Shooter ja Run with The Pack. Kyseisten albumien kirkkaimpiin helmiin lukeutuivat Good Loving Gone Badin, Live for the Musicin sekä Silver Blue and Goldin kaltaiset huippuhetket.
Paul Rodgers 64 vuotta 17. joulukuuta