Kaikki kirjoittajan Uljaan Päätoimittaja artikkelit

Näkökulma: Seksirobotti tulee – oletko valmis?

Teksti: Tuulia Reponen
Kuvat: Mira Asikainen

Tähän mennessä seksiroboteista ovat innostuneet lähinnä miehet naisten turvautuessa vanhaan tuttuun hieromasauvaan. Aihealue ei ole enää mitään tieteistarinointia, sillä esimerkiksi tekniikan tohtori Pentti O. A. Haikkonen kysyy teoksessaan ”Tietoisuus, tekoäly ja robotit” (2017): ”Miten paljon pitäisi paheksua seksirobotteja?” Seksuaalista mielihyvää tuottavat ihmisnaisen kaltaiset robotit ovat jatkoa puhallettaville nukeille. Parhaimmat niistä näyttävät ja kuulostavat erehdyttävästi ihmismäisiltä, tämän lisäksi ne reagoivat kosketukseen, ovat miellyttäviä koskettaa ja kostuvat oikeista paikoista.

Vaikuttaa siltä, että vuonna 2016 HBO:n eetteriin täräyttämä scifisarja Westworld, jonka keskeisiä tapahtumapaikkoja on seksirobottien bordelli, on pian todellisuutta. Itse asiassa seksirobottibordellit ovat jo saapuneet Eurooppaan. Niitä löytyy ainakin Espanjasta, Saksasta ja Isosta-Britanniasta.

Seksirobotteja markkinoidaan lupauksella, että ne täyttävät asiakkaan villeimmätkin toiveet. Tosin barcelonalaisen Lumidolls-bordellin omistaja Sergi Prieto kertoo vetäneensä rajan raiskaus- ja pedofiliapyyntöihin. Kysyntää ja valmistajia kuitenkin lapsiseksiroboteillekin riittää.

Ymmärrettävästi kaikki eivät suhtaudu seksirobotteihin ilolla. Niihin liittyy vaikeita eettisiä kysymyksiä. Merkittävin niistä on ehkä tämä: miten seksirobotit vaikuttavat sukupuolten tasa-arvoon? Pitäisikö feministinä huolestua seksirobottien saapumisesta markkinoille?

Seksirobottien vastaisen kampanjan johtajan Kathleen Richardsonin mukaan seksirobottien kehittäminen johtaa naisten ja lasten lisääntyvään seksuaaliseen esineellistämiseen. Richardson nojaa argumenttinsa siihen, että prostituutio itsessään, kuten hän seksityötä nimittää, esineellistää naista ja seksirobotin toimittamana tämä vahvistaa olemassa olevaa epätasa-arvoa.

Richardson edustaa kantaa, jonka mukaan seksityöläinen ei ole asiakkaaseen nähden tasavertainen, koska seksisuhteesta puuttuu tämän suostumus. Seksimyönteisten kolmannen aallon feministien silmissä Richardsonin näkemys vaikuttaa viktoriaaniselta. Heidän mukaansa seksityöläinen on itsenäinen toimija, sikäli kun ei ole ihmiskaupan uhri, ja tekee ruumiillaan mitä haluaa.

Seksirobottien vastainen kampanja julistaa, että seksirobotit vähentävät ihmisten kokemaa empatiaa toisiaan kohtaan, sillä empatia voi kehittyä ainoastaan vastavuoroisessa ihmissuhteessa. Väitteen piilo-oletus on, että seksirobotit korvaavat kaikenlaiset vastavuoroiset ihmissuhteet ystävyydestä parisuhteeseen.

Seksirobottien puolustajien mielestä näin ei ole. Heidän mukaansa ne toisivat lohtua yksinäisyyteen tuomituille ujoille miehille. Tässä tulkinnassa uhri ei ole nainen vaan yksinäinen mies, joka ei kykene löytämään vapaata naista seksuaalisia tarpeitaan täyttämään.

Ei seksirobottimarkkinoilla suinkaan ole naisia unohdettu. Seksirobottiyhtiöt kuten Real Doll ovat paraikaa suunnittelemassa naisten seksuaaliset fantasiat täyttäviä miesrobotteja. Ne vaativat vastaavia naisseksirobotteja enemmän kehittelyä, sillä niille suunnitellaan aktiivisia ominaisuuksia.

Onko luvassa siis tasapuolista esineellistämistä? Vaikea sanoa, mutta seksirobottien kieltäminen tuntuu myöhäisheränneeltä. Samalla voisi kieltää kaiken seksin, joka ei lisää empatiaa. Ensimmäisten joukossa listalla olisivat yhden illan jutut. Kokonaan toinen kysymys olisi kuka asiaa valvoisi.

Seksirobotit haastavat epäilemättä käsityksemme seksistä. Mitä seksin tulisi meille merkitä? Onko kyse kokemuksesta, jonka vain kaksi vertaista tulisi jakaa keskenään? Miten robottiseksi vaikuttaa odotuksiimme ihmisseksiä ja ihmissuhteita kohtaan?
Niin paljon kysymyksiä, joihin ainakaan allekirjoittaneella ei ole vastausta.

Lue lisää seksirobottien vastaisesta kampanjasta Campaign Against Sex Robots: https://campaignagainstsexrobots.org/

Sote-datan käsittelyyn tarvitaan opiskelijoita

Teksti: Iisa Manninen
Kuvat: Pixabay

Itä-Suomen yliopisto, Siun Sote ja ohjelmistoyritys FCG Prodacapo Group solmivat marraskuussa yhteistyöstä, jossa tietojenkäsittelytieteen opiskelijat voivat tehdä opinnäytetöitä Siun Soten toiminnan ja talouden tunnusluvuista syntyvästä sosiaali- ja terveysdatasta. Yhteistyöllä Siun Sote haluaa löytää tilastotieteellisesti orientoituneita opiskelijoita, jotka tuovat lisäresurssia ja osaamista. Lisäksi FCG Prodacapo haluaa tarjota mahdollisuuden palkata vastavalmistuneita opiskelijoita.

Itä-Suomen yliopiston tilastotieteen professori Markku Hauta-Kasarin mukaan yliopisto lähti yhteistyöhön, koska sen kautta opiskelijat pääsevät jopa kansallisella tasolla ainutlaatuisen datan kimppuun. Lisäksi opiskelijoille syntyy yhteyksiä ja kokemusta Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymästä ja työelämässä toimimisesta.

”Akateemisella uralla tällainen data on todella arvokasta. Lisäksi opiskelijat voivat aiheeseen liittyen jatkaa opintoja tohtorin tutkintoon asti”, kertoo Hauta-Kasari.

Konkreettisesti opinnäytetöiden tekeminen sote-datasta tarkoittaa Siun Soten kehittämisjohtaja Anu Niemen mukaan sitä, että opiskelijat tekevät datan pohjalta ohjatusti esimerkiksi erilaisia ennustemalleja. Data sisältää tietoa esimerkiksi hoitoajoista, jonotilanteesta ja siitä, kuinka paljon eri palveluissa on käynyt asiakkaita, sekä tietoa palvelujen laadusta ja kustannuksista.

”Koska tiedämme esimerkiksi palvelujen käytöstä historiatietoja riittävän pitkälle ja riittävän isolla aineistolla, voidaan sen pohjalta tehdä ennusteita, kuten esimerkiksi millä todennäköisyydellä ensi marraskuussa tiettyjen osastojen kuormitusaste on tietyllä tasolla.”

Pohjois-Karjalassa on Niemen mukaan tehty jo kymmenkunta vuotta määrätietoisesti töitä sen eteen, että palvelutuotantodatasta kertyy rakenteelliseen kirjaamiseen perustuvaa tietovarastoa, joka mahdollistaa hyvän tietojohtamisen.

”Siun Sotessa on varsin pitkälle lähdetty rakentamaan tiedolla johtamisen filosofiaa, eli meillä johdetaan toimintaa tiedolla. Olemme Suomessa ainut maakunta, joka kykenee tällä hetkellä näin hyvin hyödyntämään tietojohtamista hyvän aineiston pohjalta. Opiskelijoiden avulla saamme lisää työkaluja tiedolla johtamisen kehittämiseen”, avaa Niemi.

Sekä Hauta-Kasari että Niemi näkevät, että sosiaalidatan käsittelyyn tarvitaan tulevaisuudessa resursseja ja tekijöitä.

”FCG Prodacapon intressi on tässä se, ettei Suomessa ole vielä hirveän paljon ennustamisen analytiikan ja ohjelmistokehittämisen osaajia. He toivovat matkan varrella löytävän tulevia työntekijöitä”, avaa Niemi.

Yhteistyö etenee opiskelijan kannalta niin, että Siun Sote määrittelee opinnäytetyön aiheen, johon se haluaa saada apua. Sen jälkeen opiskelijat hakevat avoinna oleviin paikkoihin. Päätöksen paikoista tekevät Siun Sote ja FCG Prodacapo. FCG Prodacapo palkkaa työsopimukseen osan opinnäytetyön tekijöistä.

Tutor helps to bridge the gap

Teksti: Marie Pignot
Kuvat: Juuso-Valtteri Kivimäki
Bassma Amine (left.), Kseniya Cheshyk ja Luana Galoiu know that a good tutor can help one at the beginning of studies with all the information and practical issues.

There is total fifty-five tutors for the spring semester in the campuses of Kuopio and Joensuu. The University of Eastern Finland took over tutoring a year ago and there are mixed opinions on how well it has done its job. Even though there is a lot being done to share cultures between students, the general impression is that there are still two separate groups: the Finns and the internationals.

“Being a tutor can demand a lot of time”, according to Matias Uski, “but this is quite easy because your task is showing what you do every day: use the University’s restaurants, the library, and some cultural things in the city.”

Uski has been a tutor since September.
“I became a tutor because I wanted to do something extra this year. I believe this is something very common for Finns: they involve themselves in volunteering.”

Being a tutor gives one the opportunity to meet people with different backgrounds. Before being a tutor, Matias didn’t have any contact with exchange students. Now he has four exchange students under his responsibility and many opportunities to discover new cultures.

“It is like a tradition in Finland: each University has a tutoring program to welcome new students both for Finnish and foreign students”, according to Kirsi Konttinen, the key person of the tutoring program at UEF.
“The tutoring program already existed when I arrived at UEF twenty years ago. I think one day, staff members of the University realized that they needed help”, tells Konttinen.

Tutors are usually Finnish volunteers. In return, UEF can give to them a little fee and some credits, but according to Konttinen, students should not become a tutor only for that.
“Above all, you need to be interested in helping and meeting other people.”

According to an international student Kseniya Cheshyk her tutor was helpful before her arrival and during her first steps in Joensuu.
“He gave me all the information I needed before coming to Finland and helped me with my survival package for example. It was very much appreciated.”

Not everything is perfect in tutoring since the University took over. Luana Galoiu is a law student doing Erasmus exchange year in Joensuu. Luana regrets that she doesn’t have any more contact with her tutor now.

“He was really useful at the beginning but after one week the help stopped. Now if I have any problems or questions, I don’t have any contact with him.”

According to senior tutor Sami Tanskanen, UEF tries to improve its system.
“The tutoring program has been improved during the two last years”, tells Tanskanen.
Tanskanen has been a tutor for about four years. In the early days it was the role of the tutor to help exchange students at the bank office for example. Now there is a person from UEF to assist students there.

“Tutors are very valuable for us. We can do nothing without them”, says Kirsi Konttinen.

Levy-Eskot etsii uutta yrittäjää

Teksti: Jussi Turunen
Kuvat: Juuso-Valtteri Kivimäki
Yrittäjä Tommi Piipposen mukaan kaupan uskollisimmat asiakkaat ovat metallin ja progen harrastajia.

Joensuussa sijaitseva Levy-Eskot etsii uutta yrittäjää ja toukokuusta 2011 asti levykaupan toimintaa pyörittänyt Tommi Piipponen on avoinna uusille haasteille.
Joensuusta kotoisin oleva Piipponen oli ennen kauppiasuraansa töissä EMI-levy-yhtiössä Helsingissä.

”Tein kauppaa Kimmo Suomalaisen ja Tapani Okkosen kanssa, jotka olivat silloin yrittäjinä Levy-Eskoissa. Muutin sitten Pohjois-Karjalaan ja tein vielä töitä levy-yhtiölle etänä. Joensuussa liikkeellä käydessäni Kimmo ja Tapani kysyivät, kiinnostaisiko minua alkaa kauppiaaksi. Harkitsin asiaa muutamia kuukausia ja aloin hommiin”, Piipponen sanoo.

Hänelle paluumuutto kotikonnuille oli selkeä vaihtoehto ja reissutyöt saivat jäädä. Levykauppiaan ura tuntui omaa taustaa vasten luontevalta.

”Olin työharjoittelussa Karjalan musiikissa ja valmistuttuani Anttilan musiikkiosastolla, silloin jäi mieleen kytemään että voisi olla hienoa olla joskus kauppias.”

Levy-Eskot täytti viime marraskuussa 20 vuotta. Piipponen on huomannut, kuinka musiikin kuluttamisen tavat ovat muuttuneet.

”Ihmiset kuuntelevat musiikkia enemmän kuin koskaan, mutta kuluttaminen on aiempaan verrattuna hyvin erilaista. Iso osa nykynuorisosta ei oikein ole tottunut levyn ostoon vaan siihen, että musiikki kuunnellaan puhelimesta tai tietokoneelta suoratoistopalveluilta. Erona on myös biisien kuuntelu albumikokonaisuuksien sijasta.”

Jos levyjen ostaminen ei olekaan enää normi, niin keikkoihin ollaan valmiita laittamaan rahaa ja hakemaan sieltä elämyksiä.

”Kotimaisten artistien keikkojen hinnat ovat nousseet ja myös pienempien bändien keikkaliput voivat olla arvokkaita. Paljon löytyy artisteja ja tuottajia, jotka hakevat hittiä ja mahdollisimman suurta näkyvyyttä. Toisessa ääripäässä on esimerkiksi CMX, joka tekee albumikokonaisuuksia välittämättä siitä onko levyllä hittisingleä.”

Takavuosien jättiläisartistien sijasta tätä nykyä löytyy enemmän verkostomuusikoita. Piipponen mainitsee esimerkkinä uudenlaisesta hittikoneesta JVG:n, jonka keikoilla käy paljon vierailevia artisteja.

”Hiphopin maailmassa tulee tärkeäksi, että on näkyvyyttä ja kavereita sekä vierailijoita levyillä.”

Kaupan uskollisimmat asiakkaat löytyvät Piipposen mukaan metallin ja progen harrastajista. Levyihin laitettu erikoissisältö, kuten bonuskappaleet ja livetaltioinnit, vetää harrastajia puoleensa.

Mikä voisi olla fyysisen musiikin kauppiaalle myyntivaltti tulevaisuudessa?

”Kyllä se on palvelu. Kun asiakas tulee haluamaan jotain levyä ja on valmis maksamaan, niin silloin kannattaa palvella. Asiakkaan täytyy voida poistua liikkeestä tyytyväisenä. Vinyylit ovat kysyttyjä. Oheistapahtumat kuten konsertit ja levymessut ovat tuoneet meille asiakaskuntaa, joka ei muuten kävisi liikkeellä säännöllisesti”, Piipponen kertoo.

Liiku, bloggaa ja markkinoi

Teksti: Jenni Kuosmanen
Kuvat: Iisa Manninen
Dream Team testasi laitesukellusta Kuopion Urheilusukeltajien opastuksella. Veteen astumassa Heidi Kääriö.

Dream Team on Sykettä-korkeakoululiikunnan ryhmä, joka koostuu opiskelijoista. Ryhmän tehtävänä on kokeilla erilaisia lajeja, päivittää Instagramia ja Snapchatia sekä kirjoittaa vuorollaan blogia uusista lajitestauksista ja hyvinvoinnista.

”Ryhmän tarkoituksena on lisätä korkeakoululiikunnan tunnettuutta. Ajatuksena on käyttäjistä koostuva ryhmä, joka on parasta mainosta. Ryhmä käy testaamassa meidän omia palveluita, ja porukalla testaillaan myös yhteistyökumppaneiden tarjoamia liikuntamahdollisuuksia”, kertoo Kuopion korkeakoululiikunnan suunnittelija Paula Ruokonen.

Dream Teamin jäsenet Heidi Kääriö ja Inari Ahokas kertovat oppineensa paljon toiminnassa mukana ollessaan. Kääriön mukaan Dream Teamissä työskentely antaa eväitä työelämään, sillä blogikirjoittaminen ja sosiaalisen median käyttö on muuttanut Kääriön käsitystä markkinoinnista.

”Olemme niin sanotusti mainosryhmä. Työelämässäkin pitää markkinoida työnantajaa, mikä vahvistuu tässä. Ei ole tullut ajateltua, että kaikilla somejutuilla voi markkinoida työtä niin paljon. En ole kasvanut älypuhelin kädessäni, joten sillä tavalla tämä on tuonut uutta minulle”, kertoo Kääriö.

Crossfitiä viisi vuotta harrastanut Kääriö kertoo, että opintojen ja edullisen Sykettä-palvelun myötä Crossfit vaihtui salilla käymiseen.

”Salilla käyn harrastelijamaisen tosissaan, se on nyt se minun juttu”, Kääriö toteaa. Jäsenet ovat Kääriön mukaan saaneet ohjaajilta vinkkejä esimerkiksi salilla treenaamiseen.

Crossfitin vaatimaa kovaa intensiteettiä Kääriö on käynyt paikkaamassa Sykettä-palvelun HIIT- ja Crosstraining-nimisissä ryhmäliikunnoissa, jotka ovat Crossfitin tyyppisiä lajeja. Myös Inari Ahokas on kokenut, että bloggaamisesta on ollut paljon hyötyä.

”Blogin kirjoittamisesta olen oppinut sen, että osaan laittaa omia ajatuksia paperille järkevään muotoon. Kun kerron liikuntatunnista, en voi vain sanoa, että tämä on tosi kivaa. Täytyy kiinnittää huomiota siihen, miten ja miksi tehdään.”

Uusista lajikokeiluista Ying-jooga ja ilma-akrobatia ovat olleet Ahokkaan mieleen. Dream Team on opettanut Ahokkaalle rauhallisten lajien tärkeyden.

”On tullut lähdettyä kokeilemaan lajeja, joita ei olisi tullut kokeiltua. Menen helpommin korkeasykkeisen treenin pariin, mutta Dream Teamin kautta olen kokeillut kehonhuoltoa ja joogaa. Olen oppinut, että rauhallisempi tahti on erittäin hyväksi keholle ja itselle”, Ahokas kertoo ja rohkaisee korkeakouluopiskelijoita olemaan avoimia uusille lajikokeiluille.

”On hyvä tilaisuus lähteä kokeilemaan jotain sellaista, mitä ikinä ei olisi tullut mieleenkään kokeilla. Rohkeasti vaan, vaikka silmät kiinni osoittaa taulukosta jotain tuntia ja lähtee kokeilemaan”, Ahokas toteaa.

Sekä Ahokas että Kääriö ovat kummatkin suuntaamassa kohti seuraavia lajikokeiluja ja blogikirjoituksia.

”Pääsemme kokeilemaan laitesukellusta. Olen tosi innoissani”, Ahokas kertoo. Tämän lisäksi Kääriö menee testaamaan toista uutta lajia, Fascia Methodia, joka onkin seuraavan blogikirjoituksen aiheena.

Äkäisen punkin viipaleita

Teksti: Pertti Pulkkanen
Pelle Miljoona keikkailemassa Helsingissä vuonna 1978. Kuva: Vesa Klemetti.

Love Recordsin julkaisuna vuonna 1978 ilmestynyt kokoelma-albumi Pohjalla on varhaisen kotimaisen punkrockin klassikkolevy jos jokin. Se sisältää edustavia näytteitä yhtyeiltä 1978, Pelle Miljoona & N.U.S., Problems?, Se ja Sehr Schnell. Kyseiset yhtyeet Pelle Miljoona & N.U.S.:ää lukuun ottamatta esiintyivät myös albumin tiimoilta tehdyllä Pohjalla-kiertueella.

Pitkäsoiton suurimmiksi klassikkokappaleiksi ovat muodostuneet Pelle Miljoona & N.U.S.:n Väkivalta ja päihdeongelma ja Se-yhtyeen varhaistuotannon terävintä kärkeä edustava Ei asfaltti liiku. Yhtyeistä jälkimmäisen melko sofistikoitunut musiikillinen ilmaisu eroaa huomattavasti muista albumilla esiintyvistä yhtyeistä ja varsinainen taidenumero Pohjalla-levyllä on toinen Se-yhtyeen tuotantoa edustava kappale Peilit.

Pohjalla-levylle Love Recordsin studiolla kolmessa tunnissa taltioidut neljä kappaletta olivat viimeiset Pelle Miljoona & N.U.S.:n tekemät levytykset. Niistä myös kolme muuta, eli Häpeän olla valkoinen, En jumaloi Amerikkaa ja Rocktähti onnistuivat mainiosti.

Pellen kantaaottavuuden vastapainoksi Tumppi Varosen luotsaama Problems?-yhtye edusti etenkin alkuvaiheessaan siloittelematonta katurockia. Yhtyeen Pohjalla-albumille levyttämistä kappaleista aikaa kestävimmäksi on osoittautunut Pelle Miljoona Unitedin keikkaohjelmistossa edelleen viihtyvä ja sinne mainiosti kuuluva Mä haluun mennä. Myös Raitsikka oot ja revittelevä Koko yö edustavat lähes klassikkotasoa. Problemsin Pohjalla-albumilla julkaistuista kappaleista kantaaottavin on Pummina kaupungissa! Miksi?

Pohjalla-kokoelmalevy. Love Records: 1978.

Sehr Schnell edustaa Pohjalla-albumin kaikkein nuorinta soittajistoa. Edelleen silloin tällöin keikkaileva yhtye suhtautui kriittisesti asemaansa ylemmän keskiluokan lapsina ja sen Pohjalla-albumille taltioimat neljä kappaletta; 18 VVK, Tekopyhä, Juho Vanha natsi ja Värinää ovat kaikki siinä määrin päteviä näytteitä, että ne lukeutuvat Sehr Schnellin niukan levytystuotannon ytimeen. Yhtye loi legendaarisen maineensa jo Pohjalla-levyllä julkaistujen kappaleidensa ja albumin tiimoilta tehdyn kiertueen ansiosta.

Legendaarisen Pelle Miljoona & 1980 -yhtyeen edeltäjältä, varsin lyhytikäiseltä 1978:lta mukana on yksi näyte; Tumppi Varosen vokalisoima näkemys Virtanen-yhtyeen klassikkokappaleesta Elektroninen xtaasi. Vierailijoina sillä kuultiin Sehr Schnellin solistia Ari ”Stressi” Haapalaa ja kitaristi Kyösti ”Adi” Remestä.

Yksittäisten yhtyeiden työstämien albumien osalta varhaisen suomipunkin keskeiset näytöt saivat odottaa vuoteen 1979, jolloin esimerkiksi Pelle Miljoona & 1980 julkaisi kaksi klassikkolevyä ja Ratsia erinomaisen esikoisalbuminsa. Vuoden 1978 levytysten osalta Pohjalla-albumilla julkaistu usean yhtyeen pioneerityö on kiistattoman merkittävää ja suurimmaksi osaksi varsin hyvin aikaa kestänyttä.

1978-sarjassa Pertti Pulkkanen antaa arvionsa 40 vuoden takaisista rocklevyistä. Tämä on sarjan toinen osa.

Intia tarjoaa jumalia turisteille

Teksti: Maija Luhtasela
Kuvat: Risto Takala

Kun Sanni Sivoselta kysyy, voiko suomalainen ymmärtää intialaista veistokulttuuria, vastaus kuuluu:

”Kyllä, jos on valmis tutustumaan sen perinteisiin merkityksiin. Lähtökohtaisesti turistit ja paikalliset kuitenkin näkevät veistosten merkityksen eri tavoin.”

Sivosen kulttuurintutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja ”Jumalia turisteille. Kivenveisto ja turistitaide Mamallanpuramissa, Etelä-Intiassa” tarkistettiin tammikuussa Itä-Suomen yliopistossa. Väitöskirja käsittelee turistitaidetta Tamil Nadun osavaltion Mamallapuramissa, jossa paikalliset veistävät eri kivimateriaaleista hinduaiheisia patsaita, joita myydään turisteille.

Lontoossa taideantropologiaa opiskellut Sivonen löysi turistitaiteen opintojensa kautta ja päätyi tutkimusaluetta valitessaan Etelä-Intiaan saakka. Hän vietti siellä yli vuoden mittaisen etnografisen jakson haastatellen paikallisia sekä turisteja.

”Kun mietin tutkimusaluetta, huomasin että turistitaidetta ei oltu vielä tutkittu Intian kontekstissa”, Sivonen kertoo.

Hänen mieleensä tulivat vapaaehtoistyöajoilta tutut Mamallapuramin noin 500–700 -luvuilla rakennetut kivimonumentit ja sieltä löytyvä rikas turistitaide. Veistotaide on merkittävä tulonlähde kaupungissa, jonka kaduilta löytyy kymmeniä veistoksia myyviä kauppoja.

Sivosen väitös osoittaa, kuinka turisteille tehdyt veistokset eivät ole käytössä paikallisten uskonnollisissa rituaaleissa. Merkittävä löydös väitöskirjassa liittyy veistoksen materiaalivalintaan.

”Paikalliset arvostavat graniittia eniten, kun taas turisteille tarkoitettuihin patsaisiin sitä ei käytetä, koska graniitista on vaikeampi tehdä pieniä veistoksia. Ne ovat taas helpompia matkamuistoina. Vaikka graniitti on kalliimpaa, merkittävän eron teki muiden kivimateriaalien helpompi käytettävyys”, Sivonen kertoo.

Turistitaiteen perinteeseen liittyviä puolia on mahdollista oppia ymmärtämään tutustumalla perinteiseen hindukuvastoon.

”Patsaasta tulee pyhä vasta sen jälkeen, kun se on pyhitetty rituaaleissa. Senkään vuoksi ei voi sanoa, että muut kuin graniitista valmistetut patsaat eivät olisi arvokkaita”, Sivonen kuvailee.

Aihetta voi lähestyä myös taiteen ja käsityön rajamailla kulkemisen kautta. Sivosen mielestä turistitaiteen voi nähdä molempien avulla.

”Laajan antropologisen taidekäsityksen mukaan se voi olla taidetta, myös länsimaisissa taidekeskusteluissa korostettua luovuutta vaaditaan veistämisessä. Teknistä taitoa vaativana ammattina se tulee lisäksi lähelle käsityöammatteja.”

Sivosen mukaan monikaan veistäjä ei itse tehnyt eroa käsityön ja taiteen välille. He seurasivat hindukuvastojen ohjeita. Väitöskirjassa syvennytään myös siihen, ketä veistäjät todella ovat.

”On olemassa vanha kisällikasti, johon osa veistäjistä kuuluu. Mamallapuramissa on kuitenkin keskeistä veistokoulun perustaminen 1950-luvulla, jonka myötä veistokulttuuri syntyi”, Sivonen kertoo.

”Nykyisistä veistäjistä osa on kouluttautunut oppipoikajärjestelmän kautta ja osa koulun. Vähävaraisille se on hyvä mahdollisuus, sillä koulutuksen hinta muodostuu lähinnä materiaalimaksuista”, Sivonen jatkaa.

Koulua voidaan Sivosen mukaan pitää myös merkkinä laajemmasta liikkuvuudesta.
”Nykypäivänä se on ammatti kenelle vain, eikä varattu tietyille ammattiryhmille.”

Entä miten opiskelija tai turisti voi saavuttaa Intian? Sivonen kannustaa olemaan avoin.
”Intian voisi parhaiten tiivistää sanaan monimuotoinen. Lisäksi tutkimusta tekevä tarvitsee yhteistyöyliopiston, jonka kautta voi hoitaa tarvittavat tutkimusluvat. Myös Suomessa voi tutustua intialaiseen kulttuuriin esimerkiksi katsomalla intialaisia elokuvia. Suosittelen myös Eero Hämeenniemen kirjoja etelä-intialaisesta kulttuurista kiinnostuneille”, Sivonen toteaa. Tästä seuraava askel olisikin varmaan matkustaa Intiaan.

Sivosen kokemuksen perusteella Etelä-Intia on yksin matkustavalle naisellekin turvallinen, kunhan muistaa pitää perusjärkevyyden mukana.

”Kannattaa tutustua Intiaan etukäteen lukemalla kirjallisuutta, mutta samalla valmistautua siihen, että siellä sanottu ei vastaakaan omaa kokemusta.”

Valtasuhteet ohjaavat kaupallistamista

Teksti: Jussi Turunen
Kuvat: Iisa Manninen
Kaupallistaminen ymmärretään eri tavoin yliopistossa ja liike-elämässä, selviää Outi-Maaria Palo-ojan innovaatiojohtamisen alaan kuuluvasta väitöskirjasta Uskottavaa kaupallistamistarinaa punomassa (2018).

Outi-Maaria Palo-oja tutki tuoreessa väitöskirjassaan vuorovaikutuksen rakentumista kaksivuotisessa From Knowledge to Products -kaupallistamishankeessa, jonka tavoitteena oli muotoilla kaupallistamismalli Aino-yliopiston luonnontieteellisen tiedekunnan käyttöön. Palo-oja seurasi hankkeen johtoryhmän kokouksia, joissa liike-elämän ja yliopiston edustajat käsittelivät hankkeen etenemistä. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kaupallistamisen määrittely ei ole yksinkertaista, sillä siihen vaikuttavat kaupallistamiseen osallistuvat ihmiset ja heidän väliset valtasuhteet.

”Näitä tapaamisia tarkastellessani huomasin, että kaupallisuuden merkitys ei synny demokraattisesti. Usein ne tutkijat, jotka olivat eniten äänessä, painottivat tutkimuksen ja sisällön merkitystä. Eri ihmisten sanomisilla on eri painoarvo, joka vaihtelee käsiteltävän asian mukaan”, Palo-oja sanoo.

Liiketaloudelliset osaajat eivät välttämättä saa ääntään kuuluviin yritysten ja yliopiston yhteisissä kaupallistamishankkeissa, koska yliopistomaailmassa tutkimusosaamisen painoarvo on niin vahva.

”Luonnontieteilijöillä on lähtökohtaisesti pyrkimys luoda noudatettava malli ja asettaa tavoitteet. Yrityksillä on taas tapana ensin päättää päämäärä, ja tarpeen mukaan niiden on helpompaa muuttaa toimintatapojaan.”

Myös yliopiston byrokratiaa tarjottiin monesti syyksi siihen, miksi kaupallistamisessa ei voisi edetä. Palo-oja mainitsee, että pelkkä eri alojen asiantuntijoiden tuominen samaan pöytään ei automaattisesti riitä.

”Tilannetta pitäisi myös osata johtaa niin, että kaikki saisivat aidosti tuoda näkemyksensä esiin. Lisäksi niistä pitäisi voida puhua niin, että kaikkien näkökulmat olisivat yhtä hyviä ja vuorovaikutuksessa samanarvoisia.”

Palo-ojan aineistossa liike-elämän tai rahoittajien edustajat halusivat ymmärtää ja tehdä yhteistyötä.

”Se oli toki myös tutkijoiden intressi, mutta silti ei oikein saavutettu sellaista tuloksellista ymmärrystä ja toimimisen tapaa, että kaupallistaminen olisi selvästi mennyt eteenpäin. Se on minusta mielenkiintoinen ilmiö, jonka parissa aion jatkaa tutkimustyötäni myöhemmin.”

Opettajat, tutkijat ja professorit voivat kaupallistaa osaamistaan myös puhtaasti itsensä takia. Koska omasta tulevaisuudesta akateemisessa maailmassa ei voi olla täysin varma, niin kaupallistaminen avaa Palo-ojan mukaan mahdollisuuksia saada eri vaihtoehtoja omalle urakehitykselleen.

”Toki on muistettava, että osaa tutkijoita kaupallisuus ei kiinnostaa lainkaan – silti niin, että olisi hienoa jos oma työ huomataan ja siitä on ehkä hyötyä – ja osa taas mielellään miettii, kuinka siivet kantaisivat myös liike-elämässä.”

Osaamisen kaupallistaminen ei ole vielä päässyt etenemään sydämen asiaksi yliopistoissa, joiden yhtenä lakisääteisenä tehtävänä on yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Lisäksi rahoittajat vaativat jo apurahan haussa ottamaan huomioon, kuinka tutkimuksen tuloksia levitetään, eivätkä pelkät tieteelliset julkaisut itsessään riitä siihen.

Tutkimuksen kautta saatu viesti täytyy Palo-ojan mukaan kyetä muotoilemaan sillä tavalla, että se palvelee laajemmin yhteiskuntaa. Mitä tämä tarkoittaa?

”Yliopistolaissa mainittu vaikuttaminen on määritelty laveasti varmaan sen takia, että ei ole haluttu antaa suuntaviivoja kauhean täsmällisesti, koska on niin paljon erilaista tiedettä. Monilla aloilla esimerkiksi se, että on saatu vaikka patentti jollekin keksinnölle on merkki siitä, että homma on hoidettu. Ehkä voitaisiin peräänkuuluttaa sitä, että mitäs patentin jälkeen. Kuka siitä jatkaa?”

Ueflife kertoo opiskelija-elämästä meemeillä

Teksti: Laura Väänänen
Kuvat: Oskari Joutsen
Joensuussa järjestetyt Ueflife-bileet ovat saaneet opiskelijat tanssilattialle.

Ueflife-meemisivusto on muutamassa vuodessa kasvanut kaverusten kahvipöytäkeskustellussa heitetystä ideasta mediarajat ylittäväksi ilmiöksi. Sivuston ylläpitäjät haluavat pysyä anonyymeinä.

Syksyllä vuonna 2015 kaveriporukka istui yliopiston kahvilassa. Rupattelun lomassa syntyi idea yliopistoelämään pohjautuvan sisällön tuottamisesta sosiaaliseen mediaan. Näin sai alkunsa Ueflife-meemisivusto, jolla on tällä hetkellä Instagramissa jo yli 27 000 seuraajaa.

”Ueflife on tarkoitettu pääasiassa opiskeilijoille, sillä sisältömme käsittelee enimmäkseen opiskelijaelämää, mutta jokainen joka kokee sivustomme mielenkiintoiseksi on tervetullut seuraajaksi opiskelustatuksestaan huolimatta”, ylläpitäjä kertoo.

Ideoita sisältöönsä opiskelijaelämän hyvin tunteva ylläpitäjäporukka kehittää omien kokemustensa perusteella. Myös seuraajat voivat lähettää omia meemiehdotuksiaan.

Ilman sen suurempia tavoitteita tai suunnitelmia, perustetusta sivustosta on muutamassa vuodessa muodostunut usealla eri media-alustalla toimiva kokonaisuus.

Sivustoa pyörittää viisihenkinen porukka, jonka jäsenet ovat kukin mukana oman kerkeämisensä puitteissa säännöllisen epäsäännöllisesti. Vuosien varrella he ovat kuvanneet videoita YouTubeen, pitäneet livelähetyksiä Facebookissa sekä tehneet Nelkytviis (#Ueflife) -kappaleen, joka on kerännyt Spotifyssa kunnioitettavan määrän kuuntelukertoja. Myös Joensuussa järjestetyt Ueflife-bileet ovat koonneet yhteen suuren määrän juhlijoita.

Miltä puolestaan näyttää Ueflifen tulevaisuus? Suunnitelmissa on Ueflife-bileiden järjestäminen Joensuun lisäksi myös muilla paikkakunnilla. Tämän lisäksi myös uutta musiikkia on tulossa.

”Keväällä tullaan julkaisemaan myös uusi Ueflife-biisi, joka on jatkoa edelliselle Nelkytviis-kappaleelle”, ylläpitäjä paljastaa.

Piiskaa perunakuopasta

Teksti: Pietari Akujärvi
Kuvat: Mira Asikainen

Jarmo Korhonen voi olla nousemassa merkittäväksi tietokirjailijaksi ja lähihistorian tutkijaksi. Vielä toistaiseksi hänen kirjoistaan kiinnostutaan enemmän kirjailijan henkilöhistorian vuoksi kuin niiden kirjallisten ansioiden takia. Tällä uralla tuore kirja Vallantavoittelijat (2017) on sivupolku, mutta riemastuttava sellainen.

Vallan sisäpiireihin on vaikea päästä ja vielä vaikeampaa siellä on pysyä. Vaalirahakohun jälkeen Jarmo Korhonen pudotettiin keskustan sisäpiiristä. Yleensä pudonnut nuolee haavansa, viettää hiljaiseloa ja pyrkii takaisin, kun aika on tehnyt tehtävänsä. Korhonen valitsi toisin. Poliittisen pääomansa ehdyttyä hän nousi perunakuopasta ja heittäytyi täysin voimin tietokirjailijan uralle.

Korhonen käsittelee Vallantavoittelijoissa presidenttiehdokkaat yksi kerrallaan, seuraavaksi neljän suuren puolueen eduskuntavaaliasetelmat ja keskeiset henkilöt. Kolmannessa osassa ovat vuorossa henkilökuvat Hjallis Harkimosta, Seppo Kääriäisestä ja Timo Laanisesta. Kirja päättyy liitteeseen kokoomuksen vaalirahapetoksesta vuosilta 2005–2009, jossa Korhonen väittää puolueen pelastaneen kuralle menneen taloutensa kierrättämällä toista miljoonaa euroa Sauli Niinistön vaalikampanjaan tarkoitettuja varoja puolueen käyttöön.

Presidenttiehdokkaista Korhonen esittää pääosin pilkallisia huomioita. Esimerkiksi perussuomalaisten Laura Huhtasaaresta Korhonen käyttää nimitystä Keisarinna HuhtaTsaari. Tsaari on erehtymätön, sillä hänen valtansa tulee suoraan Jumalalta. ”Jussi Halla-aho on hänen profeettansa.” Sauli Niinistö taas on rakastunut mies. ”Hän on rakastunut tasavallan presidentin arvoon, virkaan ja valtaan.”

Entiselle työtoverilleen Matti Vanhaselle Korhonen tarjoaa kirjassa kannusteeksi vaaleihin tangoa Pettäjän tie. Vasemmistoliiton Merja Kyllönen on Korhosen mielestä ”mahottoman mukava sosialisti”, mutta myös hän saa osansa Korhosen tylytyksestä:

”Kyllönen on onnellisimmillaan kotonaan Suomussalmella. Hän on intohimoinen japanilaisen raa’an kalan, sushin syöjä, joka rakastaa metsänhoitoa. Merjan mieliasu kotona Mäntyniemessä ja Suomussalmella olisivat koirankusetushousut, virttynyt t-paita ja menestyskengät crocsit. Hänen bravuurivaateasunsa on ’persevakohousut’, joissa hän viihtyy parhaiten. Kansalla olisi kansanomainen johtaja.”

Ei Korhosta sentään voi syyttää siitä, että hän pelkästään haukkuisi poliitikkoja. Presidenttiehdokkaita käsittelevä osuus Vallantavoittelijoissa loppuu kauniiseen, koruttomaan toteamukseen: ”Paavo Väyrynen on hyvä ihminen.”

Omalle puolueelleen keskustalle Korhonen ennustaa rökäletappiota vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Juha Sipilä ei ole suosittu eikä hänen hallituksensa ole tehnyt keskustalaista vaan kokoomuslaista politiikkaa. Puolueen sisäiset jakolinjat eivät ole Korhosen mukaan koskaan olleet näin suuret. Liberaalien ja lestadiolaisten liitto johtaa keskustaa: lestadiolaiset saivat Sipilän pääministeriksi ja liberaalit vastineeksi kaikki muut keskeiset paikat puolueessa. Perinteisempää keskustalaisuutta edustavat halutaan joko savustaa ulos tai pitää takarivissä ilman vaikutusvaltaa.

Keskustan ainoaksi mahdollisuudeksi Korhonen näkee puheenjohtajan vaihtamisen. Sipilän on luovuttava vapaaehtoisesti tai jonkun on uskallettava haastaa hänet puoluekokouksessa. Lisäksi pitäisi lopettaa käytäntö, jossa edustajat äänestävät arkipäivinä Helsingissä kokoomuslaisen politiikan puolesta ja puivat viikonloppuisin maakunnassa nyrkkiä itse tekemilleen järjettömille päätöksille. Muuten keskusta saa historiansa heikoimman vaalituloksen.

Korhosen teksti keskustan sisäisestä tilasta ja seuraavien vaalien asetelmasta on mielenkiintoista ja oikean suuntaista poliittista analyysia, mutta vaaleihin on vielä aikaa. Vieraillessaan Pressiklubissa marraskuussa 2017 Korhonen kertoi halunneensa ”lyödä porukan hereille”. Vallantavoittelijoista paistaa, että Korhonen haluaa vaihtaa paitsi puolueen linjan, myös käytännössä kaikki sen johtohenkilöt. Erityisesti raa’asti hän pilkkaa niitä, jotka olivat kaatamassa häntä pois puoluesihteerin paikalta. Juha Rehulasta – joka on aina halunnut olla kuin Seppo Kääriäinen – Korhonen toteaa:

”Siinä missä Kääriäinen purki keskustajohtajan paineita kiskaisemalla koskenkorvapullon yhdellä kulauksella koneeseen ja syömällä yhteen menoon kolme kappaletta sinistä lenkkiä, herkkä Rehula on kärsinyt uniongelmista ja loppuun palamisesta. Hän kului etulinjassa puhki, ulos politiikasta. Virtaa ei enää ole. Ministeriputki on lopullisesti poikki. Joutaa varpaita liplotella laiturinnokassa kesähelteellä.”

Kokoomus taas porskuttaa gallupien kärjessä ja heikossa asemassa olevien hallituskumppanien keskittyessä sisäisiin asioihinsa, se pääsee määrittelemään politiikan sisältöjä. Kokoomus oli kuitenkin vielä äskettäin sisäisesti hajanainen, sillä Alexander Stubb kaadettiin ja tilalle nostettiin Petteri Orpo.

Demareista ja perussuomalaisista Korhosella ei ole juurikaan kiinnostavaa sanottavaa. Ehkä häneltä puuttuvat samanlaiset sisäpiirin lähteet kuin hänellä vaikuttaisi olevan kokoomuksen ja etenkin keskustan sisällä.

Teoksen viimeinen varsinainen luku käsittelee Timo Laanista, Korhosen vastustajaa keskustan puoluesihteerivaalissa 2012. Ruoskaa ei teoksessa säästellä ylipäätään, mutta viimeisessä luvussa otetaan muutama askel vauhtia, kierretään vartalolla voimaa ja mäjäytetään oikein olan takaa. Korhonen maalaa Laanisesta kuvan keskustan likaisten temppujen osaston johtomiehenä. Hän näyttäytyy taitavana, mutta moraalittomana strategina, joka ei kaihda keinoja ja joka on aina voittajan puolella. Hänen oppinsa kuuluu: ”älä tunnusta mitään, älä pyydä mitään anteeksi”.

Korhonen väittää jopa Laanisen naamasta näkyneen inhon ja vastenmielisyyden maalaiskeskustalaisia ja väyrysläisiä kohtaan. Puoluesihteeriksi häntä ajoi paljas vallanhimo eikä keinoja kaihdettu.

”Minä tulin tuntemaan vääräuskoisiin kohdistetun puukon myös teräpuolelta. — Laaninen leimasi julkisesti puoluetoimiston työntekijät puolirikollisiksi. Laanisen ja liberaalileirin valtavista ponnisteluista huolimatta poliisin tutkintakynnys ei kohdallani koskaan ylittynyt.” Luvun lopuksi Korhonen toivottaa kampittajalleen monia armorikkaita vuosia.

Vallantavoittelijoiden luokittelu on hankalaa. Siinä perataan poliittista lähihistoriaa, maalataan henkilökuvia lavealla pensselillä, tehdään ennusteita lähitulevaisuuden valtiollisista vaaleista ja rusikoidaan poliittisia ja ehkä henkilökohtaisiakin vastustajia. Siinä tasapainoillaan hyvän maun rajoilla ja toisaalta tehdään aitoa poliittista analyysiä ja historiankirjoitusta.

Korhosen mukaan Vallantavoittelijoiden tyylilaji on hyväntahtoinen satiiri. Luonnehdinta on satiiria jo itsessään, sillä kirja sisältää peittelemättömän pahantahtoisia henkilökohtaisia hyökkäyksiä. Hakematta mieleen tulee klassikkoteos Tamminiemen pesänjakajat (1981), joka on hersyvän hauska mutta piinallisen todenmukainen.

Joitakin sääntöjä Korhosella kuitenkin on: hän ei pilkkaa kenenkään ulkoisia ominaisuuksia eikä käsittele poliitikkojen puolisoita tai sukulaisia, elleivät nämä ole valmiiksi julkisuuden henkilöitä. Korhonen heittää muutaman raflaavan väitteen Venäjän vakoiluun ja pakolaiskriisin liittyen, ehkäpä tarkoituksella medialle täkyksi, mutta menkööt ne satiirina läpi.

Korhonen ei muista teoksistaan poiketen esitä lähdeviitteitä. Monet hänen lainauksensa kyllä tunnistaa valtakunnallisesta julkisuudesta tai alan kirjallisuudesta, mutta niitä ei pääse tarkistamaan.

Miksi Korhonen on tehnyt tämän kirjan ja ylipäätään ryhtynyt kirjailijaksi? Motiiveja arvuutellaan harvoin kenenkään kirjailijan kohdalla yhtä paljon kuin Korhosen. Aina nousevat esiin puheet katkeruudesta ja kostosta. Se ei ole ihme. Korhonen on ahkera arkistojen koluaja, oikeuden pöytäkirjojen säntillinen dokumentoija, entinen politiikan sisäpiiriläinen ja erinomainen kirjoittaja. Hänet leimattiin vaalirahakohun pääsyylliseksi, vaikka poliisilla ei ollut syytä edes tutkia hänen toimiaan. Jos on luurankoja kaapissa, Korhosta on syytäkin pelätä.