Itä-Suomen yliopiston yt-neuvottelujen ja irtisanomisten jälkimainingeissa on hyvä huomata, että toisissa yliopistoissa henkilöstöpolitiikka on vielä tylympää. Sydneyn yliopistossa sata työntekijää tutkimuksen ja opetuksen puolella on saanut ilmoituksen irtisanomisesta, kertoo Nature News -blogi. Syyksi on ilmoitettu liian hidas julkaisutahti.
Tutkijat saivat 20. helmikuuta kirjeet, joissa kerrottiin töiden loppumisesta, koska he eivät olleet saaneet aikaan vähintään neljää julkaisua kuluneiden kolmen vuoden aikana. Näiden sadan tutkijan lisäksi monoa on saamassa 200 työntekijää hallinnon puolelta. Yhteensä 7500 työntekijästä ollaan potkimassa pihalle 340 henkilöä.
Yliopisto perustelee irtisanomisia lukukausimaksutulojen romahtamisella. Odotetun 828,1 miljoonan Australian dollarin (663,8 miljoonaa euroa) sijaan tuloja saatiinkin vain 792,3 miljoonaa (635 miljoonaa euroa) ja laskevan trendin odotetaan jatkuvan. Yliopisto haluaa myös keventää kustannuksiaan, jotta voisi investoida uusiin rakennuksiin ja kunnostustöihin.
Yliopiston henkilökunta ja sen edunvalvontajärjestöt ovat raivoissaan ja työtaistelutoimia pidetään mahdollisina.
Lähde: University of Sydney sackings trigger academic backlash